JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Su­ku­pol­vet vaih­tu­vat

12.4.2021 9.00

Juttua muokattu:

14.4. 10:27
2021041410274120210412090000

Kirsti Wallenius-Riihimäki

Kirsti Wallenius-Riihimäki

Kii­tos, Stån­gin Tuu­la, maa­lis­kuun blo­gis­ta­si (6.3.2021). Mi­nä­kin olen mum­mo ja mi­nul­le­kin jos­kus hi­hi­tel­lään.

Mi­tä­hän mi­nun hi­hit­te­li­jä­ni muis­ta­vat mum­mis­taan tä­män vuo­si­sa­dan lo­pul­la? Oli­si­pa heil­lä edes hi­tu­nen sitä läm­pöä, joka si­nul­la oli iso­van­hem­pie­si per­soo­nal­li­sia piir­tei­tä koh­taan. Lap­set kas­va­vat meil­le kä­sit­tä­mät­tö­mäs­sä maa­il­mas­sa. Hei­dät on myös kas­va­tet­tu toi­sin kuin mei­dät. Suh­de it­seen, toi­siin ih­mi­siin ja ta­va­raan on toi­nen.

Sinä hi­hi­tit sa­laa sis­ko­si kans­sa – ny­ky­lap­set voi­vat ih­me­tel­lä ja nau­raa edes­sä­päin. Heil­lä on hel­pom­paa.

Ny­kyi­nen mum­mo­pol­vi oli lap­se­na hy­vin ar­ka ar­vos­te­le­maan oi­ke­as­taan ke­tään tai mi­tään edes­sä­päin – ta­ka­na ken­ties si­tä­kin enem­män. Kor­kein­taan saa­toim­me to­de­ta vie­res­sä is­tu­van ul­ko­nä­ös­tä, et­tä tuos­ta ne­näs­tä pu­hu­taan sit­ten ko­to­na. Nyt lap­set sa­no­vat aja­tuk­sen­sa edes­sä. Mo­nes­ti olen kuul­lut, et­tä mi­nul­la on ru­mat ham­paat. Sil­loin voin ker­toa opet­ta­vai­sen kau­hu­ta­ri­nan: täl­lai­sek­si ham­paat tu­le­vat, jol­lei pie­ne­nä pese ham­pai­ta. (Äi­dit ei­vät an­na mi­nun jat­kaa ope­tus­ta­ni: toki ham­mas­luul­la­kin on vai­ku­tuk­sen­sa).

Muis­ta­vat­ko lap­set niin kuin Tuu­la, et­tä mum­mo tou­hu­si ja ko­men­te­li? Sil­loin he muis­ta­vat oi­kein, vaik­ka mi­nus­ta sen voi­si unoh­taa­kin. Mi­nun ko­ti­ni on ihan eri­lai­nen kuin hei­dän. Heil­tä on rii­sut­tu kaik­ki tur­ha. Ko­tia on help­po sii­vo­ta, sär­ky­neet ta­va­rat jou­ta­vat ros­kik­seen ja ne, mitä ei ole vuo­teen käy­tet­ty, kier­toon tai kirp­pu­to­ril­le. Mum­mo­las­sa taas on ”nur­kat täyn­nä mui­nai­suuk­sia”, puh­taat muo­vi­pus­sit omas­sa laa­ti­kos­saan, lah­ja­pa­pe­rit na­rui­neen toi­ses­sa sekä ma­ton­ku­tei­ta sä­keit­täin sil­tä va­ral­ta, et­tä ka­ran­tee­ni jos­kus lop­puu ja pää­sen ku­to­maan mat­to­ja.

Keit­ti­ön laa­ti­kois­sa on mah­dot­to­man jän­nit­tä­viä vem­pai­mia, ku­ten päh­ki­nän­sär­ki­jä, ro­set­ti­rau­ta, fon­du­e­pa­ta ty­kö­tar­pei­neen, kau­niit ma­sa­rii­ni­vuo­at sekä ap­pel­sii­nin­kuo­rin­ta­tik­ku. Kir­joi­tus­pöy­dän tun­tu­mas­sa ovat mus­te­pul­lo, mus­te­ky­nän var­si, sii­hen eri­lai­sia te­riä ja harp­pe­ja, las­ku­tik­ku ja sitä ra­taa lo­put­to­mas­ti. Nii­tä on iha­na kos­ke­tel­la ja ko­keil­la, voi­si­ko niil­lä teh­dä jo­tain. Mie­lel­lä­ni nii­tä esit­te­len, jos jak­sa­vat kuun­nel­la ja an­nan ko­keil­la, mut­ta vain mi­nun kans­sa­ni. Useim­mis­ta osaan sa­noa, mitä ne ovat, mut­ta pal­jon on sel­lais­ta, mitä säi­ly­te­tään ”kai­ken va­ral­ta”. Usein saam­me mu­ka­via jut­te­lu­ja, mut­ta toi­si­naan lap­sis­ta on ki­vem­pi tut­kia omin päin. Sii­tä minä en tyk­kää, ja jos yl­lä­tän, niin rä­hi­sen. Kui­ten­kin on jän­nit­tä­vä ko­keil­la, eh­tii­kö mum­mi huo­ma­ta. Va­lo­ja­kaan ei saa räp­sy­tel­lä ei­kä käy­tä­vän kai­kua ko­keil­la.

Niin, mitä he mum­mo­las­taan sit­ten van­hoi­na muis­ta­vat? Toi­vot­ta­vas­ti ei pelk­kiä kiel­to­ja, vaik­ka vii­mei­sis­tä ha­lauk­sis­ta on jo tois­ta vuot­ta ja lap­set ovat sinä ai­ka­na kas­va­neet niin, et­tä hei­tä on vai­kea tun­tea. Ko­deis­sa käy­dään kuu­lem­ma sy­väl­li­siä ja rak­kau­den­täy­tei­siä kes­kus­te­lu­ja iso­van­hem­pien elin­kaa­res­ta ja poh­di­taan, mi­ten käy, jos he kuo­le­vat. Lap­sen re­a­lis­mil­la oli eräs täl­lai­nen kes­kus­te­lu päät­ty­nyt:

– No, on­han ne kyl­lä jo ai­kan­sa elä­neet.

Ha­laa­mi­sen ja ha­la­tuk­si tu­le­mi­sen kor­vik­keek­si ru­pe­sin te­ke­mään mol­la­mai­jo­ja, sel­lai­sia mol­la­mum­me­ja, joil­la on niin pit­kät kä­det, et­tä ne voi­vat ha­la­ta las­ta ja niil­lä voi ha­la­ta ai­kuis­ta. Mol­la­mum­meil­la on peh­meä ole­mus, jota voi ru­tis­taa ja jol­le voi kuis­ku­tel­la sa­lai­suuk­sia.

Kun­pa osai­sin, niin kau­an kuin vie­lä elän, pu­hua lap­sil­le hy­väs­tä Ju­ma­las­ta ja siu­na­ta hei­tä. Kun­pa sai­sin sii­hen sa­nat.

KirstiWallenius-Riihimäki
Olen eläkkeellä oleva uskonnon ja psykologian opettaja. Työurani loppupuolella menin naimisiin ja sain suuren perheen. Nyt lapset ovat siirtyneet keski-ikään. Heidän eri-ikäisten lastensa elämään sopeutumista seuraan siinä määrin kuin he sen sallivat. Itse aloittelen yhdeksättä vuosikymmentäni. Kaiken ikäni olen kirjoittanut päiväkirjaa ja osin sen kirvoittamana seuraan nyt uteliaana omaa vanhenemistani. Voit kirjoittaa minulle osoitteeseen kirsti.riihimaki@gmail.com
16.5.2021

Jee­sus ru­koi­li ja sa­noi: "Sen kirk­kau­den, jon­ka sinä olet an­ta­nut mi­nul­le, olen minä an­ta­nut heil­le, jot­ta he oli­si­vat yh­tä, niin kuin me olem­me yh­tä." Joh. 17:22

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies