Sovitus ja lunastus ovat Jumalan pelastustyön ydintä

Kun ih­mi­nen te­kee ri­kok­sen, hä­nel­le tuo­mi­taan ran­gais­tus, esi­mer­kik­si sak­ko- tai van­keus­tuo­mio. Kär­si­mäl­lä lais­sa sää­de­tyn ran­gais­tuk­sen hän so­vit­taa te­ke­män­sä vää­ryy­den yh­teis­kun­nal­le. Tä­män jäl­keen te­ki­jä va­pau­tuu ja voi jat­kaa elä­mää yh­teis­kun­nal­li­ses­sa mie­les­sä puh­taal­ta pöy­däl­tä. It­se ri­kos ta­pah­tu­ma­na ei pyyh­kiy­dy pois, mut­ta ih­mi­nen on saa­nut mah­dol­li­suu­den aloit­taa alus­ta.

Näkyvä syntyy näkymättömästä

Suo­ma­lai­set saa­vat poh­joi­sen kan­sa­na naut­tia nel­jäs­tä eri­lai­ses­ta vuo­de­na­jas­ta. Vuo­den­kier­to omal­ta osal­taan pu­huu sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on elä­män an­ta­ja. Hän an­taa hy­väk­si nä­ke­män­sä ajan niin kas­veil­le, eläi­mil­le kuin ih­mi­sel­le­kin. Näis­tä vain ih­mi­nen on Ju­ma­lan kuva ja sie­lul­li­nen olen­to. Ju­ma­la loi ih­mi­sen elä­mään yh­tey­des­sään. Maa­il­ma ja luo­ma­kun­ta ovat ih­mi­sen ajal­li­nen eli­nym­pä­ris­tö, mut­ta myös sil­le Ju­ma­la aset­ti alun ja lo­pun. Ih­mi­nen on kut­sut­tu huo­leh­ti­maan täs­tä asuin­si­jas­taan, mut­ta ei si­ten, et­tä al­kai­si pal­vel­la luo­tua Luo­jan si­jaan (Room. 1:25).