Mi­nul­ta on ai­na sil­loin täl­löin ky­syt­ty, mitä har­ras­tan. En ole kos­kaan ko­ke­nut ole­va­ni min­kään asi­an har­ras­ta­ja, ja ky­sy­mys on sen vuok­si ol­lut hie­man han­ka­la. Jo­ta­kin sii­hen on pi­tä­nyt vas­ta­ta ja yleen­sä olen sa­no­nut har­ras­ta­va­ni lu­ke­mis­ta.

Mut­ta mitä tar­koit­taa har­ras­ta­mi­nen? Mikä te­kee asi­oi­den te­ke­mi­ses­tä har­ras­ta­mis­ta? Har­ras­tan­ko minä ruu­an­lait­toa, kah­vin keit­tä­mis­tä tai imu­roi­mis­ta – nii­tä­hän tu­lee teh­tyä usein.

Sa­no­jen mer­ki­tys­tä tut­kies­sa­ni mi­nul­le on sel­vin­nyt, et­tä har­ras­ta­mi­nen tu­lee sa­nas­ta har­ras. Har­ras tar­koit­taa sy­dä­mes­tään jo­hon­kin an­tau­tu­nut­ta, an­tau­muk­sel­lis­ta, in­no­kas­ta, uut­te­raa. Har­ras­ta­mi­nen tar­koit­taa siis puu­haa­mis­ta jat­ku­vas­ti jon­kin kiin­nos­ta­van asi­an pa­ris­sa. Näin mi­nua opet­taa ne­tis­tä löy­ty­vä sa­na­kir­ja.

Täy­tyy ai­van miet­tiä, mit­kä ovat ne asi­at, joi­ta olen har­ras­ta­nut an­tau­muk­sel­la ja uut­te­ras­ti. Noi­den mää­ri­tel­mien mu­kaan lu­ke­mi­nen kuu­luu har­ras­tuk­sii­ni, mut­ta imu­roin­ti ei. Joi­ta­kin har­ras­tuk­sia kui­ten­kin löy­tyy, ja nii­tä voin suo­si­tel­la muil­le­kin.

Olen har­ras­ta­nut muu­ta­ma­na ke­sä­nä me­lon­taa. Ka­ja­kis­sa tun­tee su­lau­tu­van­sa ve­teen ja ym­pä­röi­vään luon­toon. Upe­am­paa luon­nos­sa liik­ku­mis­ta­paa on vai­kea ku­vi­tel­la. Ai­na­kaan ke­säi­sin.

Hiih­to on mo­nel­le suo­ma­lai­sel­le tär­keim­piä tal­ven har­ras­tuk­sia. Minä en pidä hiih­tä­mi­ses­tä, ei­kä mi­nul­la ole suk­sia, mut­ta lu­mi­ken­gät odot­te­le­vat va­ras­tos­sa tal­ven tu­loa. Lu­mi­ken­kä­kä­ve­lys­sä mi­nua vie­hät­tää se, et­tä niil­lä voi kä­vel­lä mis­sä vain. Mo­lem­mis­sa, sekä me­lon­nas­sa et­tä lu­mi­ken­kä­kä­ve­lys­sä, voi ko­kea luon­non hil­jai­suu­den ja ai­nut­laa­tui­suu­den.

Tänä syk­sy­nä olen käy­nyt sa­vi­työ­kurs­sil­la. En osaa muo­toil­la sa­ves­ta hie­no­ja esi­nei­tä, mut­ta teen sitä an­tau­muk­sel­la, jo­ten se täyt­tää har­ras­tuk­sen kri­tee­rit. Laa­tu- tai tu­los­vaa­ti­muk­si­a­han har­ras­tuk­sil­le ei ole ase­tet­tu.

Täs­tä se sa­vi­työn te­ke­mi­nen al­kaa.

Vii­mei­sin, mut­ta ei suin­kaan vä­häi­sin har­ras­tuk­se­ni, on täh­ti­tai­vaan kat­se­lu. Sii­hen up­pou­dun joka ker­ta suu­rel­la har­tau­del­la ja niin usein kuin mah­dol­lis­ta. Sa­met­ti­sen tai­vaan tuik­ki­vat täh­det ovat luon­non ih­mei­tä, joi­den kat­se­luun ei kos­kaan kyl­läs­ty. Ne pa­laut­ta­vat asi­at oi­kei­siin mit­ta­suh­tei­siin ja täyt­tä­vät mie­len rau­hal­la ja kii­tol­li­suu­del­la tai­vaan Isää koh­taan.