Kä­vin Reis­jär­ven kris­til­li­sen opis­ton lä­hes 40 vuot­ta sit­ten. Asuim­me nel­jän hen­gen huo­nees­sa. Jo­kai­nen meis­tä huo­neem­me asuk­kais­ta oli oma per­soo­nan­sa, olim­me eri­lai­sia luon­teil­tam­me ja täy­den­sim­me hie­nos­ti ko­ko­nai­suut­ta. Taus­tam­me­kaan ei­vät ol­leet sa­man­lai­set: kak­si oli maan­vil­je­lys­per­hees­tä, yk­si kau­pun­gin kas­vat­ti ja minä tu­lin per­hees­tä, jos­sa sekä isä et­tä äi­ti kä­vi­vät töis­sä.

Opis­to­tal­vi oli mo­ni­puo­lis­ta ai­kaa. Koin, et­tä sen vuo­den ai­ka­na kas­voim­me ih­mi­si­nä, opim­me uu­sia tie­to­ja, it­se­näis­tyim­me ja us­ko­ne­lä­mäm­me vah­vis­tui. Tä­män kai­ken li­säk­si opis­to­vuo­si an­toi meil­le huo­ne­to­ve­reil­le py­sy­vän ys­tä­vyy­den.

Opis­to­vuo­den jäl­keen tiem­me er­ka­ni­vat eri paik­ka­kun­nil­le opis­ke­lui­den ja per­heen pe­rus­ta­mis­ten seu­rauk­se­na. Olem­me pi­tä­neet ys­tä­vyyt­tä yl­lä kir­joit­ta­en koko po­ru­kan kier­tä­viä kir­jei­tä, lä­het­tä­mäl­lä säh­kö­pos­te­ja ja ta­paa­mal­la sil­loin täl­löin.

Elo­kuun vii­mei­se­nä vii­kon­lop­pu­na ko­koon­nuim­me Hel­sin­kiin kaik­ki nel­jä. Vii­kon­lop­pu oli ri­kas­tut­ta­va.

Päi­vi­tim­me kuu­lu­mi­set ajan ta­sal­le, lai­toim­me ruo­kaa yh­des­sä ja kier­te­lim­me Hel­sin­gis­sä naut­tien iha­nas­ta syk­sys­tä ja sy­dän­tä läm­mit­tä­väs­tä ys­tä­vyy­des­tä. Kau­pun­gin­ta­lon van­ha kaup­pa toi mu­ka­via muis­to­ja mie­leen.

Kä­vim­me kuun­te­le­mas­sa pi­a­no­mu­siik­kia Temp­pe­li­au­ki­on kir­kos­sa, osal­lis­tuim­me sii­vous­päi­vään kier­tä­en kau­pun­gin val­lan­nei­ta kirp­pu­to­re­ja ja kuun­te­lim­me Kam­pin kap­pe­lin sy­vää hil­jai­suut­ta.

Söim­me Ka­ta­ja­no­kan en­ti­ses­sä van­ki­las­sa, joim­me kah­vit tuo­mi­o­kir­kon Kryp­tas­sa osal­lis­tu­en viu­lu- ja va­lo­ku­va­e­si­tyk­seen, is­tuim­me suur­kir­kon por­tail­la kat­sel­len ih­mi­siä, ihas­te­lim­me lois­ta­vaa ilo­tu­li­tus­ta Au­rin­ko­lah­del­la ja kuin so­ke­ri­na poh­jal­la: kä­vim­me Ur­ho Kek­ko­sen hau­dal­la 28 vuot­ta hä­nen kuo­le­man­sa jäl­keen.

Ys­tä­vyys on eri­kois­ta. Vaik­ka oli­si ku­lu­nut kau­an ai­kaa edel­li­ses­tä ta­paa­mi­ses­ta, on kuin aloit­tai­si juu­ri sii­tä mi­hin edel­li­sel­lä ker­ral­la jäi. Ys­tä­vyyt­tä kan­nat­taa vaa­lia ja pi­tää yl­lä ak­tii­vi­ses­ti.

Olen kii­tol­li­nen ys­tä­vis­tä, joi­ta mi­nul­le on an­net­tu.