Vesa Kum­pu­la

Is­tuin lää­kä­rin vas­taa­no­tol­la. Olin va­ran­nut ajan lää­kä­ril­le, kos­ka ha­lu­sin saa­da sel­vyy­den jo muu­ta­man vuo­den ol­lee­seen vai­vaan. Lää­kä­ri tut­ki ja ky­syi sit­ten, olen­ko käy­nyt ult­ra­tut­ki­muk­sis­sa. Ker­roin, et­tä olen käy­nyt eri­kois­lää­kä­ril­lä vai­va­ni ta­kia, ei­kä ult­raa mie­les­tä­ni tar­vi­ta. Jos­pa kui­ten­kin teh­täi­siin, lää­kä­ri vas­ta­si. No teh­dään sit­ten, to­te­sin ly­hy­es­ti.

Pää­sin tut­ki­muk­seen jo muu­ta­man päi­vän ku­lut­tua. Ult­ra­lää­kä­ri to­te­si, et­tä tuos­sa toi­ses­sa mu­nu­ai­ses­sa on jo­tain yli­mää­räis­tä. Päät­te­lin it­se, et­tä siel­lä on var­maan mu­nu­ais­ki­viä. Tut­kin myös ne­tis­tä it­se, mi­ten nii­tä hoi­de­taan.

Olin myö­hem­min lou­naal­la erään ys­tä­vä­ni kans­sa. Kun ru­pe­sim­me syö­mään, pu­he­li­me­ni soi. Soit­ta­ja oli lää­kä­ri­ni ja hän ker­toi, et­tä mu­nu­ai­ses­sa­ni on kas­vain. Säi­käh­din uu­ti­ses­ta ja ruo­ka­ha­lu­ni hä­vi­si. Ker­roin ys­tä­väl­le­ni lää­kä­rin vies­tis­tä ja to­te­sin, et­ten voi nyt syö­dä. Oli kui­ten­kin tur­val­lis­ta kes­kus­tel­la asi­as­ta ys­tä­vä­ni kans­sa. Hän loh­dut­ti mi­nua.

Soi­tin vai­mol­le­ni ja ker­roin, et­tä mu­nu­ai­ses­ta­ni on löy­ty­nyt kas­vain ja tu­len pian ko­tiin. Ker­roin hä­nel­le, et­tä ha­lu­an käy­dä kui­ten­kin lää­kä­rin luo­na ky­sy­mäs­sä, mi­ten ede­tään. Sain yh­tey­den lää­kä­rii­ni, ja hän lu­pa­si ot­taa mi­nut vas­taa­no­tol­leen vä­lit­tö­mäs­ti. Ter­veys­kes­kuk­seen men­nes­sä­ni mi­nus­ta tun­tui, et­tä koko paik­ka on py­säh­ty­nyt juu­ri mi­nun asi­a­ni ta­kia. Sai­raan­hoi­ta­ja huik­ka­si oves­ta, et­tä pa­pe­ri­ni ovat jo men­neet kii­reel­li­se­nä kes­kus­sai­raa­laan. Lää­kä­ri ker­toi tut­ki­muk­sis­ta ja tu­le­vas­ta hoi­dos­ta. Hän pu­hui ai­no­as­taan kas­vai­mes­ta, ei syö­väs­tä.

Ko­to­na yö­vuo­teel­la poh­dim­me vai­mo­ni kans­sa ti­lan­net­ta. Em­me tien­neet, mitä oli tu­los­sa. Mie­tin elet­tyä elä­mää­ni ja ajat­te­lin, et­tä olen kyl­lä saa­nut elä­mäl­tä­ni pal­jon. Ei ole sel­lai­sia asi­oi­ta, joi­ta pi­täi­si vält­tä­mät­tä vie­lä ko­kea. Tuli ih­meen rau­hal­li­nen olo. Ker­roin vai­mol­le­ni, et­tä mi­nul­la on ol­lut hyvä elä­mä hä­nen rin­nal­laan. Mie­les­sä­ni hy­räi­lin Sii­o­nin lau­lu­jen sa­no­ja. Päi­vi­sin puo­len päi­vän ai­kaan tuli ah­dis­tu­nut olo ja pel­ko. Va­ka­van sai­rau­den ai­ka­na mie­len vaih­te­lut ovat var­maan luon­nol­li­sia ja elä­män lop­pu­mi­sen pel­ko on luon­nol­li­nen.

Kas­vain oli noin 6 cm:n ko­koi­nen, ja toi­nen mu­nu­ai­se­ni pi­tää pois­taa. Lää­kä­ri eh­dot­ti mu­nu­ai­sen pois­ta­mis­ta tä­hys­tä­mäl­lä. Se oli­si täy­sin tur­val­li­nen uu­si me­ne­tel­mä. Jos tu­li­si jo­kin on­gel­ma, leik­kaus voi­tai­siin muut­taa pe­rin­tei­sek­si.

Leik­kaus­päi­vä oli jo­ten­kin jän­nit­tä­vä, vaik­ka nu­ku­tet­tu­na en tien­nyt, mitä ta­pah­tui. He­rää­mi­nen oli kui­ten­kin ka­ma­laa. Joku ra­vis­te­li mi­nua ol­ka­pääs­tä ja pa­le­lin ko­vas­ti. Pöp­pe­röi­se­nä yri­tin ava­ta sil­mä­ni. Kun pää­ni vä­hän sel­vi­si, sain soit­taa vai­mol­le­ni. Puu­roi­sel­la ää­nel­lä il­moi­tin, et­tä kaik­ki on hy­vin.

Kat­se­lin sai­raa­la­vuo­teel­ta­ni osas­ton elä­mää. Olin uro­lo­gi­an osas­tol­la, jota voi ku­vail­la hil­jais­ten mies­ten osas­tok­si. Ei näy kuk­kia pöy­dil­lä ei­kä käy ol­len­kaan vie­rai­ta. Il­mei­ses­ti etu­rau­ha­sen höy­läyk­set ja muut mies­ten on­gel­mat ha­lu­taan hoi­taa hil­jai­suu­des­sa. Yöl­lä kuu­lin hoi­ta­jien kii­rei­set as­ke­leet. Jos­ta­kin huo­nees­ta kuu­lui ki­vul­lois­ta ään­tä. It­se en ha­lun­nut vai­va­ta hoi­ta­jia, kun tun­tui, et­tä oma ki­pu­ni oli vä­häi­nen.

Leik­kaa­va lää­kä­ri tuli kier­rok­sel­le ja ker­toi, et­tä mu­nu­ai­nen saa­tiin hy­vin pois. Kas­vain ei ol­lut kas­va­nut ve­ri­suo­niin ei­kä ras­va­ku­dok­seen. Luin sai­raa­las­sa hoi­to-oh­jei­ta ja niis­sä ker­rot­tiin, et­tä hy­vä­laa­tui­set kas­vai­met kas­va­vat 3 sen­tin ko­koi­sik­si. Yht´äk­kiä ta­ju­sin, et­tä mi­nul­la oli ol­lut syö­pä­kas­vain, kos­ka sen koko oli 6 sent­tiä.

”Jos­pa kui­ten­kin” oli­vat kak­si mer­kit­tä­vää sa­naa. Syö­pä­kas­vain löy­det­tiin niin sa­not­tu­na sa­tun­nais­löy­dök­se­nä riit­tä­vän ajois­sa. Elä­mäm­me päi­vät ovat Tai­vaan Isän tie­dos­sa. Lop­pu­jen lo­puk­si ei ole mer­ki­tys­tä, kuin­ka ly­hyt tai pit­kä elä­mäm­me on. Tär­ke­ää on vain, et­tä on syn­nit an­teek­si ja rau­ha Ju­ma­lan kans­sa. Elä­mä on kui­ten­kin lah­jaa, ja me saam­me iloi­ta jo­kai­ses­ta päi­väs­tä.

Näis­tä ta­pah­tu­mis­ta on ku­lu­nut 18 vuot­ta. Elä­mä on jat­ku­nut.