Diakoniaa lähetystyön taustalla

Hu­ma­ni­taa­ri­sen työn toi­mi­kun­ta te­kee hil­jais­ta aut­ta­mis­työ­tä, ker­too Heli Jo­ke­lai­nen. Pie­ni­kin sään­nöl­li­nen lah­joi­tus­sum­ma aut­taa työn va­kaut­ta­mi­ses­sa.

Valona ja suolana kirkolliskokouksessa

Raa­hes­sa asu­va Kal­lun­ki on ko­ke­nut teh­tä­vän­sä Ou­lun hiip­pa­kun­nan kir­kol­lis­ko­kou­se­dus­ta­ja­na mie­len­kiin­toi­se­na. Pe­reh­ty­mi­nen kir­kon ylim­pään pää­tök­sen­te­koon on ol­lut an­toi­saa. Hän on toi­mi­nut työ­e­lä­mäs­sä pit­kään kun­nal­lis­hal­lin­nos­sa ja voi­nut hyö­dyn­tää sitä ko­ke­mus­ta kir­kon luot­ta­mus­teh­tä­vis­sä. Kir­kon hal­lin­to ja pää­tök­sen­te­ko on kui­ten­kin joil­ta­kin osin mo­ni­mut­kai­sem­paa ja de­mok­ra­ti­a­kin mo­ni­por­tai­sem­paa kuin muus­sa jul­ki­ses­sa hal­lin­nos­sa.

Seurat omalla äidinkielellä vahvistivat uskoa

Jy­väs­ky­län rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä jär­jes­tet­tiin jo tois­ta ker­taa viit­to­ma­kie­li­set py­häin­päi­vä­seu­rat, jot­ka tul­kat­tiin suo­mek­si.

Julkaisut elävät ja kestävät ajassa

Jul­kai­su­jen toi­mi­tus­neu­vos­ton pit­kä­ai­kai­nen jä­sen ja en­ti­nen pu­heen­joh­ta­ja Mark­ku Sep­pä­nen on näh­nyt jul­kai­su­työn mo­ni­puo­lis­tu­mi­sen ja laa­je­ne­mi­sen, mut­ta ta­voit­teet ei­vät ole muut­tu­neet.

Surun aalloissa voi vain olla – Päivämiehen lukijoiden pohdintoja surusta ja siitä selviytymisestä

Py­häin­päi­vää vie­te­tään tänä vuon­na lau­an­tai­na 2.11.2024. Py­häin­päi­vä on su­lau­tu­ma kah­des­ta juh­las­ta, kaik­kien py­hien päi­väs­tä 1.11. (Fes­tum om­nium sanc­to­rum) ja kaik­kien us­ko­vien vai­na­jien muis­to­päi­väs­tä 2.11. (Com­me­mo­ra­tio om­nium fi­de­lium de­func­to­rum).

Laulaminen on oleellinen osa elämää

Ni­va­la­lai­sen Päi­vi Mus­ta­jär­ven elä­mäs­sä lau­lu on kul­ke­nut ai­na mu­ka­na. Lap­suu­den­ko­dis­sa lau­let­tiin tai hy­räil­tiin as­ka­rei­ta teh­des­sä. Mum­mo­las­sa ke­siä viet­tä­es­sään Mus­ta­jär­vi lau­loi tu­vas­sa yk­sin vir­siä sil­lä ai­kaa, kun muu väki oli na­ve­tas­sa. Ta­voit­tee­na oli lau­laa joka kesä vir­si­kir­ja läpi. Myös Mus­ta­jär­ven omas­sa per­hees­sä lau­le­taan pal­jon, esi­mer­kik­si ruo­ka­vir­si ai­na, kun lap­set tu­le­vat ko­tiin syö­mään.

Tutut seinät, alttari ja tuoksu

Lap­suu­den ko­ti­kir­kos­ta on jää­nyt Lau­ra Sa­ra­jär­vel­le kau­niit muis­tot. Tur­val­li­nen ja läm­min tun­nel­ma on läs­nä edel­leen: kir­kos­sa pi­det­tä­viin seu­roi­hin voi men­nä mök­ki­vaat­teis­sa kump­pa­rit ja­las­sa.

Odotuksia on, mutta stressiä ei juurikaan

Ysi­luo­kan jäl­keen oli opis­to­vuo­si. Kir­joi­tus­ten pää­tyt­tyä sit­ten muut­to Ah­ve­nan­maal­le ke­sä­töi­hin. Nii­den jäl­keen vä­li­las­ku ko­tiin Naan­ta­liin ja elo­kuus­sa, rei­lu kuu­kau­si sit­ten, kimp­su­jen ja kamp­su­jen kans­sa Suo­men toi­sel­le lai­dal­le. Ii­da Har­ti­kai­nen, 20, on siis uu­ni­tuo­re jo­en­suu­lai­nen ja on­nel­li­nen sel­lai­nen.

Jumalan armossa kiinni

Raa­hen Vi­han­nis­sa asu­vat Ei­ja ja Mik­ko Han­hi­ne­va ovat teh­neet työ­u­ran­sa opet­ta­ji­na. Mik­ko on ol­lut eläk­keel­lä jo pa­ri­kym­men­tä vuot­ta. Myös Ei­ja viet­tää elä­ke­päi­viä, mut­ta käy vä­lil­lä opet­ta­jan si­jai­se­na kou­lus­sa, jos­sa hän työs­ken­te­li suu­rim­man osan opet­ta­jan uras­taan.

Armollisuutta oppimassa

Jo­kai­nen ih­mi­nen tar­vit­see ar­mol­li­suut­ta ja myö­tä­tun­tois­ta koh­taa­mis­ta. Ar­mol­lis­ta elä­mä­na­sen­net­ta niin it­se­ään kuin mui­ta­kin koh­taan on mah­dol­lis­ta ope­tel­la.