Ai­na läh­tö­val­mii­na

Elä­ke­läi­ses­tä tun­tuu, et­tä ai­ka rien­tää en­tis­tä no­pe­am­min. Vir­si­ru­noi­li­ja sa­noo­kin: ”Vuo­tem­me vir­ta­na vie­ri­vät pois” (Vk. 408:1). En­si sun­nun­tain teks­tit py­säyt­tä­vät mei­tä jo­kais­ta miet­ti­mään elä­män ka­to­a­vai­suut­ta ja muis­tut­ta­vat val­vo­mi­sen tär­key­des­tä. Kai­ken lop­pu tu­lee yl­lät­tä­en kuin va­ras yöl­lä.

Pyhä Hen­ki lah­joit­taa us­kon

Jee­sus oli ruok­ki­nut nel­jä­tu­hat­ta mies­tä vai­moi­neen ja lap­si­neen seit­se­mäl­lä lei­väl­lä ja muu­ta­mal­la ka­lal­la. Tämä ta­pah­tui Gen­ne­sa­re­tin jär­ven eli Ga­li­le­an me­ren ran­nal­la (Matt. 15:29, 36, 38). Ruok­ki­mi­sih­meen pai­kal­ta Jee­sus siir­tyi ve­neel­lä Mag­da­lan ra­joil­le Gen­ne­sa­re­tin län­si­ran­nal­le (Matt. 15:39). Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi ker­too, et­tä siel­lä fa­ri­seuk­set ja sad­du­keuk­set kiu­sa­si­vat hän­tä ja pyy­si­vät merk­kiä tai­vaas­ta, mut­ta Jee­sus ei an­ta­nut sitä heil­le. Sen si­jaan hän sa­noi, et­tä heil­le an­ne­taan pro­feet­ta Joo­nan merk­ki.

Au­tuus on Ju­ma­lal­ta

Au­tu­aak­si ju­lis­ta­mi­nen on tuo­mi­on ju­lis­tus – va­paut­ta­van tuo­mi­on. Jee­sus an­toi vuo­ri­saar­nan alus­sa va­paut­ta­van tuo­mi­on. Hän pu­hui ju­lis­tuk­sen­sa vuo­rel­ta, jot­ta kaik­ki pai­kal­le saa­pu­neet kuu­li­si­vat saar­nan, jos­ta tuli Jee­suk­sen tun­ne­tuin puhe. Au­tu­as ih­mi­nen on on­ni­tel­ta­va, hän kel­paa Ju­ma­lal­le. Niin­hän Jee­sus sa­noo au­tu­aak­si ju­lis­ta­mi­sen­sa lo­puk­si.

Olem­me Jee­suk­sen asi­al­la

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mis­sa Jee­suk­sen kan­nus­ta­va ope­tus py­säyt­tää ja avaa sil­mi­äm­me kes­ken työ­kii­rei­den, Fa­ce­book-kes­kus­te­lu­jen ja What­sApp-vies­tien: mik­si me olem­me maan pääl­lä? Toi­nen pää­sa­no­ma täs­sä Jee­suk­sen ope­tuk­ses­sa on roh­kai­su.

Us­ko on Ju­ma­lan lah­ja

Jee­sus oli väi­tel­lyt juu­ta­lais­ten kans­sa temp­pe­lis­sä. Hän oli osoit­ta­nut, et­tä vaik­ka juu­ta­lai­set oli­vat va­pai­ta Ab­ra­ha­min lap­sia, he oli­vat kui­ten­kin epä­us­kon­sa vuok­si syn­nin or­jia.

Rak­kau­den kak­sois­käs­kys­sä ki­tey­tyy Ju­ma­lan tah­to

Jee­suk­sen ajan juu­ta­lai­ses­sa yh­teis­kun­nas­sa oli kak­si vai­ku­tus­val­tais­ta us­kon­nol­lis­po­liit­tis­ta puo­lu­et­ta: fa­ri­seuk­set ja sad­du­keuk­set. Kol­mas mer­kit­tä­vä taho yh­teis­kun­nal­li­se­na val­lan­käyt­tä­jä­nä oli­vat lai­no­pet­ta­jat. He oli­vat erään­lai­sia vir­ka­mie­hiä, jot­ka oli­vat Moo­sek­sen lain tun­ti­joi­ta ja tul­kit­si­joi­ta ja toi­mi­vat sil­tä poh­jal­ta myös tuo­ma­rei­na.

Ju­ma­lan lap­sen oi­kea va­paus

Raa­ma­tus­sa paas­to­a­mi­nen on tär­keä osa har­tau­se­lä­mää. Se on kuu­lu­nut osa­na koko seu­ra­kun­nan ru­kouk­seen. Paas­tol­la voi­tiin osoit­taa ka­tu­mus­ta eri elä­män­ti­lan­teis­sa, ja kan­sa paas­to­si var­sin­kin su­ru­ai­ka­na. Paas­toa har­joi­tet­tiin myös on­net­to­muuk­sien ja tap­pi­oi­den het­ki­nä. Sil­ti laki mää­rä­si vain yh­den paas­ton, joka tuli to­teut­taa suu­re­na so­vin­to­päi­vä­nä (3. Moos. 16:29–34).

​Lap­si on suu­rin tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa

Halu ol­la suu­rin tai ai­na­kin mui­ta pa­rem­pi on tut­tu meil­le kai­kil­le. Lap­ses­ta saak­ka ver­taam­me omaa pi­tuut­tam­me, no­peut­tam­me ja mui­ta omi­nai­suuk­si­am­me toi­siim­me.

Ju­ma­lan lap­sen hyvä osa

Kris­ti­nop­pim­me mu­kaan elä­mäm­me kal­lein asia on Ju­ma­lan ja Va­pah­ta­jan Jee­suk­sen Kris­tuk­sen tun­te­mi­nen ja Ju­ma­lan lap­sek­si pää­se­mi­nen. Jee­sus opet­ti, et­tä tär­kein­tä ih­mi­sel­le on et­siä Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja hä­nen van­hurs­kaut­taan.

Tah­dot­ko tul­la ter­veek­si?

Je­ru­sa­le­mis­sa Lam­mas­por­tin luo­na si­jait­si Be­tes­da-ni­mi­nen paik­ka, suu­ri ve­si­al­las, jon­ka ym­pä­ril­le oli ra­ken­net­tu pyl­väs­hal­le­ja ja -käy­tä­viä. Pyl­väs­hal­leis­sa ma­ka­si sai­rai­ta, jot­ka odot­ti­vat, et­tä al­taan vesi al­kai­si kuo­hua. Ih­mi­set us­koi­vat, et­tä en­ke­li ai­ka ajoin pani ve­den kuo­hu­maan, ja se, joka en­sim­mäi­se­nä eh­ti ve­teen sen jäl­keen, pa­ra­ni kai­kis­ta sai­rauk­sis­taan.