– Kir­jas­toon! kek­sin sa­tei­sel­la poik­ki­ka­dul­la. Au­to nä­pä­käs­ti seu­raa­val­le poik­ki­ka­dul­le ja kie­kos­ta ai­kaa.

Iso ovi on pai­na­va. Leh­ti­sa­lis­sa on mon­ta ryp­py­ot­sais­ta, por­tais­sa ei tule ke­tään vas­taan.

Kään­te­len pää­tä ala-au­las­sa. Mi­ten en kuu­kau­siin muis­ta­nut?

ää­net ovat tu­tun vai­mei­ta. Ih­mi­siä kä­ve­lee, lu­kee, tut­kii.

Tis­kien ta­ka­na näyt­tää tus­kas­tut­ta­van rau­hal­li­sel­ta. Jak­sai­sin­ko ol­la tääl­lä töis­sä?

En jak­sai­si ol­la tääl­lä töis­sä, mut­ta hen­gi­tän rau­hal­lis­ta kir­jas­toil­maa ja an­nan ai­vo­jen men­nä kir­jas­to­moo­diin, vie­lä ne muis­ta­vat. Kir­jas­to­moo­dis­sa liik­keet ovat ta­val­lis­ta hi­taam­pia, sil­mät elos­sa ja ai­vois­sa käy vi­li­nä.

Tark­kaa­vai­suus hy­päh­te­lee let­ke­äs­ti ni­tees­tä toi­seen. Vau, mikä uu­tuus! Mi­ten tämä on nos­tet­tu esil­le, van­ha ja ku­lu­nut? Kiin­nos­ta­via.

Mi­ten näin no­pe­as­ti löy­tyy näin mon­ta? Po­li­tiik­ka­julk­kis­ten rak­kaus­ta­ri­noi­ta, tie­tei­li­jän oma­e­lä­mä­ker­ta, koo­mi­sia ko­lum­ne­ja, ro­maa­ni lap­set­to­muu­des­ta… Mil­lä pe­rus­teel­la näi­tä nap­pai­len?

Kir­jas­to on ih­mi­sil­le il­mai­nen, mut­ta nyt ei ol­lut il­mai­nen käyn­ti. Kuit­taan van­hat ve­lat ja piip­paan kir­jat hal­lin­taa­ni.

Suo­jaan kor­ke­aa sy­lil­lis­tä mat­kal­la au­toon, hei­tän ni­teet vän­kä­rin pen­kil­le, nap­paan ku­van ja ker­ron, et­tä otin reis­su­kir­jo­ja teil­le as­ti. Näyt­ti niin pal­jol­ta jo­ten­kin, mut­ta sitä en se­li­tä.

Sit­ten kan­nan kir­jo­ja vih­re­äl­lä kan­gas­kas­sil­la ym­pä­ri Nor­jaa, yh­del­le pik­kui­sel­le hui­pul­le­kin. Jon­ne men­tiin kyl­lä au­tol­la, ja enim­mäk­seen kir­jat mat­kus­ta­vat kyl­lä ta­ka­kon­tis­sa. Luen minä jon­kin niis­tä puo­li­vä­liin as­ti en­nen kuin huk­kaan sil­mä­la­sit. Hir­ve­än mu­ka­va oli lu­kea!

Ei­kö ole on­ni sem­moi­nen kir­jas­to, jos­sa käy­dä hen­git­tä­mäs­sä ihan rau­has­sa ja haa­vei­le­mas­sa, et­tä lu­ki­si!