JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Mukavaa päivää, mitä teetkään

22.2.2019 6.11

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190222061100

Hy­vin kyl­mä­nä pak­ka­saa­mu­na kän­nyk­kään il­mes­tyy hy­vä­en­tei­nen vies­ti. Tie­dän, et­tä lap­sen­lap­se­ni is­tuu tuo­hon ai­kaan tak­sis­sa mat­kal­la kou­luun. Vaih­dam­me sää­tie­dot ja ly­hy­et kuu­lu­mi­set. Toi­vo­tan po­jal­le mu­ka­vaa kou­lu­päi­vää. Hän vas­taa: “Mu­ka­vaa päi­vää si­nul­le, mitä teet­kään.”

Lap­sen toi­vo­tus tun­tuu va­paut­ta­van jos­ta­kin. Saan oi­val­li­sen ti­lai­suu­den poh­tia, mik­si koen te­ke­mis­ten ky­se­lyn ja ar­vi­oin­nin niin vai­ke­a­na. Mie­li al­kaa teh­dä mo­ni­ta­hois­ta ana­lyy­sia vaa­ti­muk­sis­ta, pai­neis­ta ja mit­tauk­sis­ta. Tun­nen, et­tä nii­tä on ol­lut tar­jol­la kai­kil­la elä­män osa-alu­eil­la. En moi­ti yh­teis­kun­nan tar­jo­a­mia ar­vok­kai­ta me­ka­nis­me­ja, joil­la las­te­ni pi­tuu­det, pai­not ja ka­riek­set on kir­jat­tu muis­tiin. Poh­din ko­ke­muk­si­a­ni sii­tä, mi­ten mi­nua ja te­ke­mi­si­ä­ni on pun­nit­tu ja mi­tat­tu eri­lai­sil­la as­tei­koil­la ja ää­nen­pai­noil­la.

Usein vaa­ti­muk­set ja ver­tai­lut ovat las­keu­tu­neet har­ti­oil­le ja sy­dä­mel­le ky­sy­myk­si­nä. Olet­ko sinä teh­nyt 110 pro­sen­tin työ­pa­nok­sen töis­sä, ko­to­na, van­hem­pai­nil­lois­sa, rau­ha­nyh­dis­tyk­sen toi­mi­kun­nis­sa ja työ­vuo­rois­sa? Olet­ko ke­rän­nyt mar­jat, sii­von­nut, om­mel­lut, teh­nyt li­ha­pul­lat, opet­ta­nut lap­sil­le au­to­kou­lun, kes­kus­tel­lut tai­ta­vas­ti las­ten ikä­ta­son mu­kai­ses­ti, ot­ta­nut elä­män ko­et­te­le­muk­set siu­nauk­se­na ja per­heen yh­te­näi­syyt­tä ra­ken­ta­va­na? Olet­ko ol­lut en­na­koi­vas­ti ide­aa­li­nen yh­dis­tel­mä ro­bo­tiik­kaa, kei­no­ä­lyä ja kaik­ki ko­lot täyt­tä­vää rak­kaut­ta ja myö­tä­e­lä­mis­tä?

Myön­tei­sis­tä vas­tauk­sis­ta saa hy­vin ly­hy­en lis­tan. Riit­tä­mät­tö­myyk­sis­tä pal­jon pi­dem­män. Toi­saal­ta ver­tai­lu­a­se­tel­man saa syn­ty­mään hy­vin vä­häl­lä mie­li­ku­vi­tuk­sel­la. Sii­nä minä olen oi­ke­as­taan ai­ka hyvä. Esi­mer­kik­si kun is­tun ta­va­ra­ta­lon ur­hei­lu­vä­li­ne­o­sas­tol­la so­vit­ta­mas­sa mo­no­ja. Tut­tu ää­ni ky­syy ta­kaa­päin:

– Si­nä­kö, Lii­sa, hiih­dät? Hiih­dät­kö pit­ki­ä­kin mat­ko­ja? Minä olen hiih­tä­nyt jo 400 ki­lo­met­riä tänä tal­ve­na.

– Ajat­te­lin os­taa uu­det suk­set. Minä hiih­te­len lä­hi­pel­lol­la omaa lenk­ki­ä­ni, vas­taan vä­hän se­li­tel­len.

– On­ko si­nul­la pit­kä lenk­ki? Vai hiih­dät­kö mon­ta lenk­kiä pe­räk­käin? tut­tu ky­syy.

– Ei se lenk­ki ole pit­kä. Minä hiih­dän muu­ta­man len­kin. Olen lu­van­nut it­sel­le­ni, et­ten hiih­dä it­se­ä­ni nään­nyk­siin. Lo­pe­tan sii­nä vai­hees­sa, kun on hyvä mie­li. Sil­loin on mu­ka­va läh­teä toi­sen­kin ker­ran la­dul­le. En mer­kit­se hiih­to­ja­ni muis­tiin, kuu­len vas­taa­va­ni.

Ver­tai­lu­ko­ke­muk­sen jäl­keen aja­tuk­se­ni pa­laa­vat lap­suu­teen. Isä os­ti mi­nul­le uu­det, si­ni­set puu­suk­set, kun olin 11-vuo­ti­as. Suk­sen poh­jaan lai­tet­tiin kynt­ti­lää li­sää­mään vauh­tia. Il­mei­ses­ti vauh­tia tuli lii­kaa, kos­ka toi­nen suk­si kat­ke­si. Isä paik­ka­si suk­sen siis­til­lä puu­lis­tal­la, mut­ta kor­ja­tut suk­set ei­vät ol­leet uu­den­ve­roi­set. Kou­lu­ai­kaan hiih­to­mat­ko­ja mer­kat­tiin vaa­le­an­pu­nai­sel­le kor­til­le. Tie­tyn ki­lo­met­ri­mää­rän jäl­keen sai lu­nas­taa ho­pe­an­vä­ri­sen rin­ta­mer­kin. Mi­nul­la on tuol­lai­nen rin­ta­merk­ki tal­les­sa, jo­ten enää ei tar­vit­se ke­rä­tä hiih­to­mer­kin­tö­jä!

Mit­taa­mis­ta ja ver­tai­lu­ar­vo­ja tar­jo­taan myös sel­kä­kun­tou­tuk­ses­sa. Fy­si­o­te­ra­peut­ti pu­huu asi­an­tun­te­vas­ti syk­keen mer­ki­tyk­ses­tä oman ter­vey­den ja kun­non ar­vi­oin­nis­sa. Jo­kai­sel­le osal­lis­tu­jal­le ha­lu­taan aset­taa ta­voit­tei­ta, joi­ta voi­daan tar­kas­tel­la seu­raa­vil­la ker­roil­la.

– En­täs, jos on ihan hyvä näin? esi­tän fy­si­o­te­ra­peu­til­le.

– Jos sinä nou­set sau­vo­jen kans­sa mä­el­le usei­ta ker­to­ja, vä­hi­tel­len sy­ke­ar­vot pa­ra­ne­vat, hän vas­taa.

– En­täs, jos on ihan hyvä näin? Minä en mil­lään jak­sai­si mi­ta­ta en­kä kir­ja­ta muis­tiin, mitä teen tai jä­tän te­ke­mät­tä, ko­e­tan se­lit­tää.

Vas­tuul­li­se­na ih­mi­se­nä fy­si­o­te­ra­peut­ti ei va­pau­ta mi­nua ko­ti­teh­tä­väs­tä. Pää­tän it­se, et­tä näin on hyvä. En jak­sa pa­neu­tua syk­keen seu­ran­taan. Pian opin nuo­rem­mil­ta liik­ku­jil­ta, et­tä no­pe­as­ti yleis­ty­neet mus­tat ”ran­ne­ren­kaat” mit­taa­vat muun mu­as­sa sy­ket­tä. Olen näh­nyt noi­ta ran­nek­kei­ta myös val­koi­si­na, ko­run nä­köi­si­nä. Kos­ka en ole jak­sa­nut pe­reh­tyä sy­ke­tie­tou­teen ja olen huo­no pi­tä­mään ko­ru­ja, en vie­lä­kään toi­vo sy­ke­mit­ta­ria äi­tien­päi­vä­lah­jak­si.

Em­me me ai­na osaa ol­la hie­no­tun­tei­sia ja myö­tä­e­lä­viä, kun lä­hes­tym­me toi­sia ih­mi­siä. Jos­kus ute­li­aat ky­sy­myk­set ja tök­säy­tyk­set jää­vät pit­kik­si ajoik­si mie­leen. It­sel­le tär­keis­sä ja her­kis­sä asi­ois­sa olem­me valp­pai­ta, haa­voit­tu­via ja hi­taas­ti toi­pu­via. Mi­nus­ta ajat­te­le­ma­ton­ta käy­tös­tä ei voi tul­ki­ta myö­tä­e­lä­mi­sek­si ei­kä small tal­kik­si. It­sel­le­ni lä­hi­vuo­si­na tois­tu­vas­ti esi­tet­ty ky­sy­mys: ”Mi­ten sinä saat ai­ka­si ku­lu­maan, kun et ole 110%n pai­neel­la mu­ka­na kai­kes­sa?” ei ole tun­tu­nut mu­ka­val­ta. Ai­ka on kui­ten­kin ku­lu­nut hy­vin.

Minä en ole pe­ri­nyt en­kä op­pi­nut small tal­kia, vaik­ka se saat­taa ol­la hy­vin­kin kä­te­vä kom­mu­ni­koin­ti­vä­li­ne. En ole ai­na eh­kä tar­peek­si­kaan kiin­nos­tu­nut kans­saih­mis­ten asi­ois­ta. Toi­saal­ta olen pe­ri­nyt yh­den asi­an, jon­ka mit­taa­mi­ses­sa olen tois­tai­sek­si pär­jän­nyt. Pe­rin al­hai­sen ve­ren­pai­neen. Sen avul­la ei voi kom­mu­ni­koi­da, mut­ta sil­lä voi ol­la käyt­töä niin ku­vi­tel­tu­jen kuin oi­kei­den­kin vaa­ti­mus­ten ja ver­tai­lu­jen kes­tä­mi­ses­sä.

LiisaHuusko
Olen leiponut niin kauan kuin muistan. Aloitin leipomisen varpaillaan kurottaen. Sen jälkeen sekä leipomista että kurottelua jatkui monen vuosikymmenen ajan. Nyt molemmat ovat asettuneet pieniin kotitarpeisiin. Minulla on kokemusta työelämästä, työelämän ulkopuolelta ja siltä väliltä. Nykyarjessa mietin monenlaisia asioita eri näkökulmista ja eri aikajänteillä. Yritän säästää voimia pahan päivän varalle. Minulle voi lähettää sähköpostia osoitteeseen: liisaelina.huusko(at)gmail.com
1.12.2024

– Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee! Hoosianna korkeuksissa! Mark. 11:9–10

Viikon kysymys