JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

On­nea, syk­syn lap­si

2.11.2016 6.06

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420161102060600

Syk­syn lap­sek­si syn­nyit, tuot va­loa pi­mei­siin il­toi­hin ja hä­mä­riin aa­mui­hin. Tu­lit myös lah­jak­si mi­nun­kin elä­mää­ni, kak­si­kym­men­tä vuot­ta sit­ten.

Tä­nään kat­son paah­tei­siin, hers­ky­viin, ki­vik­koi­siin, upot­ta­viin ja il­ta-au­rin­gon kul­taa­miin yh­tei­siin het­kiin.

Kii­tos, et­tä olen saa­nut kas­vaa rin­nal­la­si vai­vais­koi­vun mit­tai­sek­si. Olet an­ta­nut mi­nul­le kas­vu­rau­han. Kii­tos, et­tet ole vaa­ti­nut yh­tään enem­pää.

Kii­tos, et­tä kom­pu­roi­des­sa­ni ja epäi­lys­te­ni voit­ta­es­sa et ole ve­tä­nyt mi­nua täyt­teen mit­taan koh­ti va­loa. Et ole rai­van­nut tiel­tä­ni ki­viä, vaan olet tar­jon­nut mat­ka­sau­vaa. Yl­pey­des­sä­ni olen sen myös tor­ju­nut, olen yrit­tä­nyt omin voi­min. Ja kom­pu­roi­nut. Ja taas olet si­to­nut haa­vo­ja­ni pyy­tä­mät­tä.

Kii­tos, kun olet kan­ta­nut kuo­hu­vien kos­kien yli, kun omat voi­ma­ni ovat ol­leet vä­häi­set. Et ole mi­tan­nut kan­net­tua mat­kaa et­kä näyt­tä­nyt haa­vai­sia jal­ko­ja­si, joi­ta kos­ken ki­vet ovat kar­hais­seet.

Kii­tos – olet kuin jär­kä­le, jol­le olen saa­nut pur­kaa tus­kan ja kai­ken ai­van tur­han pääl­tä­ni. Kii­tos re­hel­li­syy­des­tä, sii­tä, et­tä olet tur­han loan vis­kan­nut pois ja kiin­nit­tä­nyt kat­seen sii­hen, mis­sä mei­dän ai­kam­me on ol­lut kas­vaa. Kii­tos ra­ken­ta­vis­ta rii­dois­ta, jois­sa olem­me mo­lem­mat voi­neet tuo­da kau­nis­pu­hei­den jäl­keen sy­vim­mät ki­pum­me so­vin­to­pöy­däl­le. En unoh­da het­kiä, jol­loin olet val­vo­nut kans­sa­ni pit­käl­le yö­hön kes­kus­tel­len, hil­jaa odot­ta­en, kes­kus­tel­len, an­teek­si­pyy­tä­en, an­teek­si­an­ta­en ja taas kes­kus­tel­len. Kii­tos kär­si­väl­li­syy­des­tä­si. Sitä on tar­vit­tu.

Toi­von, et­tä an­nan ti­laa myös si­nun heik­kou­del­le­si. Et­ten vaa­ti­si lii­kaa; en lii­ko­ja se­li­tyk­siä en­kä lii­al­lis­ta ana­lyy­siä. An­tai­sin si­nun ol­la sinä – syö­dä sen jäl­ki­ruo­an en­nen ruo­kaa. Vai­keu­det ovat tuo­neet mei­tä lä­hem­mäk­si, olem­me nii­den kes­kel­lä­kin näh­neet kirk­kaam­min sen, mis­tä on tär­keä pi­tää kiin­ni.

Kii­tos, et­tä et ole tuo­nut mi­nul­le kul­taa ja ti­mant­te­ja, kun en ole nii­tä toi­vo­nut. Mut­ta kii­tos, kun olet tuo­nut kynt­ti­löi­tä, joi­den lois­tees­sa olem­me hä­mä­ri­nä il­toi­na tuo­neet lä­hel­le ne rak­kaat, joi­ta ikä­vöim­me ja kai­paam­me. Hei­dät­kin, lä­hei­set, ys­tä­vät, kum­mi­lap­set ja kaik­ki ne, joi­den kans­sa rak­kau­den liek­ki on him­men­ty­nyt. Isä, an­na rak­kau­den va­lo­si voi­man ra­ken­taa yh­teyt­tä sin­ne, mis­sä se on rik­kou­tu­nut.

Kii­tos, et­tä olet an­ta­nut mi­nul­le ai­kaa. Olet an­ta­nut per­heel­le ai­kaa. Olet an­ta­nut lä­hei­sil­le ja vie­rail­le ai­kaa. Olet an­ta­nut naa­pu­rin koi­ral­le ai­kaa. Kii­tos, et­tä olet ja­ka­nut sii­tä, mitä si­nul­le on lah­jak­si an­net­tu.

Kii­tos, et­tä olet vaa­li­nut ko­dis­sam­me sitä, mikä on tär­kein­tä. Us­koa. Et ole tuo­min­nut, et mää­rän­nyt tai käs­ke­nyt, et kiel­tä­nyt. Olet elä­nyt niin kuin us­kot. Epäil­len ja tah­to­en. Rak­kain­ta on, kun olet siu­nan­nut jo­kai­sen meis­tä yö­le­vol­le.

Toi­von, et­tä jak­sai­sim­me luot­taa Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen syk­syn ja tu­le­van tal­ven het­ki­nä. Niin et­tem­me hy­vi­nä het­ki­nä unoh­tai­si lä­hei­si­äm­me ja et­tä myrs­kys­sä jak­sai­sim­me luot­taa. Toi­von, et­tä Ju­ma­la kaik­ki­val­tiu­des­saan osoit­taa meil­le tar­koi­te­tut teh­tä­vät ja nöy­räs­ti ne hoi­tai­sim­me. Niin et­tem­me omin voi­min, omin vii­sauk­sin ja it­sek­käin aja­tuk­sin elä­määm­me ra­ken­tai­si. Toi­von, et­tä mie­lem­me tyy­tyi­si Ju­ma­lan tah­toon myös sii­nä, kun mie­tim­me ja teem­me ajal­li­sia pää­tök­siä asu­mi­sen pai­kas­ta. Toi­von, et­tä Tai­vaal­li­nen Isä osoit­taa meil­le tiem­me.

Suu­rin kii­tos sii­tä, et­tä olet syn­ti­taak­ko­jen al­la ar­mo­e­van­ke­liu­mil­la loh­dut­ta­nut. Ko­et­te­le­mus­ten al­la mei­tä on yh­teen en­tis­tä vah­vem­min lii­tet­ty. Kii­tos lä­heis­ten, kii­tos ys­tä­vien, kii­tos hei­dän, jot­ka ovat mei­tä ru­kouk­sin kan­ta­neet tä­hän het­keen.

Syk­syn lap­se­na kul­jet edel­leen, olet va­lo­ni pi­me­ne­vis­sä il­lois­sa. On­nea ja siu­naus­ta jo­kai­seen het­keen, ne­li­ne­lo­nen.

HennaKinnunen
Olen 44-vuotias nainen ja asun perheeni kanssa kuudetta vuotta Fuengirolassa, Espanjassa. Minua kiinnostaa se, johon sanat eivät aina yllä. Se tärkeä, mitä nopeasti askeltaessa ei välttämättä huomaa. Voimaannun hiljaisuudessa, luonnossa ja siellä missä elämän kipua ja iloa uskalletaan jakaa kyyneleillä. Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen henna.kinnunen@dnainternet.net.
22.9.2020

Her­ra, kuu­le ru­kouk­se­ni, vas­taa mi­nul­le, minä olen köy­hä ja avu­ton. Ps. 86:1

Viikon kysymys