JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Kodin kynnykseltä

9.5.2017 6.24

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420170509062400

Tä­nään ajat­te­len tei­tä, jot­ka sei­sot­te ko­tin­ne kyn­nyk­sel­lä, kat­sot­te tu­le­viin uu­siin haas­tei­siin ja suun­nit­te­let­te muut­toa pois lap­suu­den ko­dis­ta. Tä­nään ajat­te­len eri­tyi­ses­ti esi­kois­ta­ni, joka on juu­ri tä­män kir­joit­ta­mi­sen het­kel­lä Hel­sin­gis­sä pää­sy­ko­keis­sa ja sen jäl­keen me­nos­sa haas­tat­te­luun Ke­ni­as­sa al­ka­vaa hy­vän­te­ke­väi­syys­työ­tä var­ten. Pesä al­kaa tyh­je­ne­mään, ei tä­män het­ken vie­lä pi­tä­nyt tul­la! En ole val­mis täs­tä vie­lä kir­joit­ta­maan­kaan, kun en tie­dä, mitä ta­pah­tuu ja mitä läh­te­mi­nen saa ai­kaan mi­nus­sa, per­hees­sä ja läh­ti­jäs­sä.

Esi­koi­sen läh­tö omil­leen tun­tuu oman elä­mä­ni vä­li­ti­lin­pää­tök­sel­tä. Täs­sä­kö se nyt oli? Mi­hin me­ni­vät vuo­det? Pi­ka­ke­laan esi­koi­sen elä­mää syn­ty­mäs­tä tä­hän päi­vään. Ky­sy­myk­siä tul­vii, ja vas­tauk­sia on vä­hän. Olen­ko vaa­ti­nut lii­kaa? Olen­ko ky­sy­nyt tar­peek­si? Olen­ko an­ta­nut ti­laa et­siä? Olen­ko teh­nyt riit­tä­väs­ti, lii­an vä­hän vai lii­an pal­jon? Olen­ko an­ta­nut ereh­tyä? Olen­ko oh­jan­nut? Olen­ko kuun­nel­lut? Olen­ko ra­kas­ta­nut to­tuu­des­sa? Olen­ko ol­lut ar­mol­li­nen?

Sa­no­taan, et­tä lap­set ovat lai­naa. Se tun­tuu nyt hy­vin to­del­ta, kun oma esi­koi­se­ni on jät­tä­mäs­sä taak­seen lap­suus­ko­din ar­jen. Yh­te­nä päi­vä­nä iloit­sen läh­dös­tä, toi­se­na ve­dän men­nyt­tä ai­kaa ta­kai­sin. Jar­ru­tan ja py­säy­tän ajan. Elä­mä ja ai­ka vain vir­taa. Kes­kim­mäi­nen toi­voi tois­sa­päi­vä­nä, et­tä men­nään ret­kel­le koko per­he, kun vie­lä voi­daan. Nyt­kö päät­tyy ar­kie­lä­män ja­ka­mi­nen lap­sen kans­sa? Täs­tä läh­tien lap­si tu­lee ko­to­na käy­mään, mut­ta hän ei vält­tä­mät­tä enää va­ki­tui­ses­ti pa­laa asu­maan ko­tiin. Ko­din ra­ken­ta­mi­nen al­kaa sin­ne, min­ne Ju­ma­la osoit­taa teh­tä­vät ja tien.

Kur­kis­tan esi­koi­se­ni huo­nee­seen, joka on pian luo­vu­tet­ta­va nuo­rem­man si­sa­ruk­sen käyt­töön. Se on täyn­nä ylä­kaa­peis­ta ja va­ras­ton kät­köis­tä kan­net­tua maal­lis­ta ta­va­raa pois­hei­tet­tä­väk­si, kier­rä­tet­tä­väk­si ja pa­kat­ta­vak­si. On­ko mu­ka­na riit­tä­väs­ti us­koa, luot­ta­mus­ta ja rak­kaut­ta? Läh­tee­kö rep­puun lau­su­mat­to­mia ki­pu­ja, joi­ta en näe en­kä ym­mär­rä? Sel­vi­ää­kö nuo­ri nii­den kans­sa?

Läh­te­mi­nen ei ole ai­na help­poa nuo­rel­le, vaik­ka sii­pien al­le saa­kin si­ten enem­män il­maa ja va­paut­ta. Suun­ta ei ole ai­na sel­vä. Opis­ke­lu­paik­kaa ei vält­tä­mät­tä saa pon­nis­te­luis­ta huo­li­mat­ta. Työ­kin voi ol­la ki­ven al­la. ”Tur­vaa Her­raan kai­kes­ta sy­dä­mes­tä­si älä­kä no­jau­du omaan ym­mär­ryk­see­si. Tun­ne hä­net kai­kil­la teil­lä­si, niin hän si­nun pol­ku­si ta­soit­taa.” (Sa­nanl. 3:5–6.)

Kai­hoi­sis­ta tun­teis­ta ja epä­röin­neis­tä huo­li­mat­ta kat­se­len luot­ta­vai­sel­la mie­lel­lä nuo­ren muut­to­mat­kan val­mis­te­lu­ja. ”Ei tar­vit­se ol­la enem­pää kuin on. Riit­tää, et­tä le­vit­tää sii­pen­sä täy­teen mit­taan­sa." (M. Paa­vi­lai­nen.) Nämä sa­nat kir­joi­tin esi­koi­se­ni ai­kui­suu­den kir­jaan vuo­si sit­ten. Sii­nä on riit­tä­väs­ti.

Olen on­nel­li­nen, et­tä lap­si us­kal­taa läh­teä. Olen on­nel­li­nen, et­tä hän us­koo ja luot­taa. Tie­dän, et­tä hän ei läh­de omin voi­min. Tie­dän, et­tä hän luot­taa Ju­ma­lan huo­len­pi­toon. Se kan­taa myös mi­nua.

Lap­se­ni voi­ma on myös rak­kais­sa saat­ta­jis­sa, jot­ka ovat kul­ke­neet rin­nal­la myr­syis­sä ja pais­tees­sa. Van­hem­pa­na olen vain yk­si heis­tä. Kii­tän tei­tä ys­tä­vät, kum­mit, iso­van­hem­mat, su­ku­lai­set ja opet­ta­jat – olet­te an­ta­neet pa­la­sen lap­se­ni mat­ka­e­vääk­si roh­kai­se­mal­la, vaa­ti­mal­la ja tu­ke­mal­la. En­nen kaik­kea ra­kas­ta­mal­la. Rak­kaat, pi­de­tään hä­nes­tä huol­ta edel­leen.

”An­na vir­ra­ta. An­na men­nä. Nou­se sii­vil­le. Kau­as len­nä." (A.-M. Kas­ki­nen.) An­nan lap­se­ni läh­teä. Luot­ta­muk­sen käsi hän­tä kan­taa. Ei tar­vit­se ai­na tie­tää ja ol­la var­ma. Lap­se­ni saa ereh­tyä, len­tää vas­ta­tuu­les­sa­kin ja et­siä suun­taa ai­na uu­des­taan. Sitä toi­von­kin, en elä­mää ereh­ty­mä­tön­tä.

Ris­tin kä­te­ni hil­jaa. Kat­son alas ja nos­tan kat­see­ni ylös. Kii­tän vie­lä. Ru­kouk­seen sul­jen lai­na­lap­se­ni, tei­dät kaik­ki mat­kal­le­läh­ti­jät. Isä, kan­na vah­voil­la kä­sil­lä­si näi­tä lap­sia. Saa­ta hei­dän luok­sen­sa ys­tä­viä, jot­ka kir­kas­ta­vat si­nun kas­vo­je­si rau­haa. Ys­tä­viä, jot­ka ru­koi­le­vat hei­dän puo­les­taan ja ar­mon va­los­sa ra­kas­ta­vat. An­na heil­le roh­keut­ta men­nä koh­ti uu­sia haas­tei­ta, vaik­kei pol­ku oli­si ai­na sel­keä. Ju­ma­la len­toon­läh­te­vien mat­kaa siu­nat­koon.

Sii­pe­si rik­ko­vat il­maa, sinä läh­det. Kat­son ja it­ken. Sy­li­ni on tyh­jä, mut­ta sy­dä­me­ni on täyn­nä. Si­nun rak­kaut­ta­si.

HennaKinnunen
Olen 44-vuotias nainen ja asun perheeni kanssa kuudetta vuotta Fuengirolassa, Espanjassa. Minua kiinnostaa se, johon sanat eivät aina yllä. Se tärkeä, mitä nopeasti askeltaessa ei välttämättä huomaa. Voimaannun hiljaisuudessa, luonnossa ja siellä missä elämän kipua ja iloa uskalletaan jakaa kyyneleillä. Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen henna.kinnunen@dnainternet.net.
25.2.2024

Jeesus sanoi Simonille: ”Tämä nainen sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.” Luuk. 7:47

Viikon kysymys