Sain työ­yh­tei­sös­tä­ni haas­teen jo­kin ai­ka sit­ten. Työ­ka­ve­ri­ni oli­vat tul­leet sii­hen tu­lok­seen, et­tä mi­nun pi­täi­si jär­jes­tää ja ke­hit­tää isil­le ja po­jil­le jo­ta­kin toi­min­taa seu­ra­kun­tam­me alu­eel­la. Mie­tin, mik­si he pää­tyi­vät pa­tis­te­le­maan juu­ri mi­nua tä­hän teh­tä­vään. Tu­lin sii­hen tu­lok­seen, et­tä he ar­vos­ti­vat kuu­den po­jan isän kas­va­tus­ko­ke­mus­ta. Sik­si aloin­kin miet­ti­mään, mitä mi­nun poi­ka­ni kai­pa­si­vat eni­ten suh­tees­sa it­see­ni. Mitä he ha­lu­ai­si­vat teh­dä ja tou­hu­ta kans­sa­ni?

Isoim­mat poi­ka­ni ovat tul­leet jo nuo­ruu­den vai­hee­seen. Hei­dän kans­saan on löy­ty­nyt yh­tei­nen har­ras­tus met­säs­tyk­sen ja lii­kun­nan pa­ris­ta. Kuu­kau­si sit­ten he sai­vat mi­nut suo­rit­ta­maan met­säs­tä­jä­tut­kin­toa. Mi­nua se en­sin hu­vit­ti, kun tun­nen jo vä­hän it­se­ä­ni. Minä, joka lap­se­na su­rin ko­vas­ti lem­mik­ki­lam­paa­ni ja koi­ra­ni kuo­le­mia, oli­sin koh­ta saa­liin pyy­tä­jä. Minä, joka kii­ku­tin sii­pi­rik­ko­lin­nut ko­tii­ni elä­tik­si, oli­sin pys­syn kans­sa met­säl­lä. Voi­tin kui­ten­kin en­nak­ko­luu­lo­ni eni­ten poi­kie­ni vuok­si. Näin, kuin­ka he in­nos­ta heh­ku­en ah­mi­vat met­säs­ty­so­pas­ta. Suos­tuin siis met­säs­tä­jä­tut­kin­toon val­mis­ta­val­le kurs­sil­le. Häm­mäs­tyin it­se­kin, kuin­ka kiin­nos­ta­van ik­ku­nan olin avan­nut elä­mäs­sä­ni. Elä­mä­ni hie­noim­pia het­kiä oli suo­rit­taa yh­tä ai­kaa 13-vuo­ti­aan poi­ka­ni kans­sa met­säs­tä­jä­tut­kin­to. Kum­mi­poi­ka­ni, joka on kun­nol­la pys­sy­mies­ten su­kua, läh­ti myös­kin heti kurs­sil­le, kun kuu­li, et­tä kum­mi­se­tä on teh­nyt uu­den alu­e­val­tauk­sen.

Teh­tä­vä­ni oli siis suun­ni­tel­la ala­kou­lui­käi­sil­le po­jil­le ja hei­dän isil­leen yh­teis­tä toi­min­taa seu­ra­kun­nas­sam­me. Pää­tin läh­teä liik­keel­le tuos­ta met­säs­ty­sa­ja­tuk­ses­ta, to­sin vä­hän so­vel­ta­en. Pää­tin, et­tä en­sim­mäi­nen isät ja po­jat -il­ta jär­jes­te­tään seu­ra­kun­nan lei­ri­kes­kuk­ses­sa sil­loin, kun useil­la paik­ka­kun­nil­la vie­te­tään ve­net­si­a­lai­sia. Tie­sin, et­tä saa­rel­la ole­vas­sa lei­ri­kes­kuk­ses­sa sai­si ylei­sel­lä lu­val­la am­pua ra­ket­te­ja ky­sei­se­nä il­ta­na. Ajat­te­lin, et­tä kun paik­ka­kun­nan po­jat kuu­le­vat täl­lai­ses­ta ti­lai­suu­des­ta, he sa­no­vat isil­le, et­tä sin­ne il­taan on pääs­tä­vä. Näin myös ta­pah­tui. Kun lai­toim­me vies­tiä ta­pah­tu­mas­ta usei­ta ka­na­via pit­kin, niin il­moit­tau­tu­mis­lis­ta täyt­tyi no­pe­as­ti. Erääs­tä vies­ti­ket­jus­ta tuli jopa pyyn­tö­jä, et­tä sai­si­ko tul­la vau­vo­jen kans­sa mu­kaan. Sii­hen em­me tur­val­li­suus­syis­tä voi­neet an­taa lu­paa, vaik­ka ym­mär­sin, et­tä ko­tiin jää­vät äi­dit oli­si­vat myös ha­lun­neet viet­tää va­paam­man il­lan.

Mei­tä läh­ti yli vii­den­kym­me­nen ih­mi­sen jouk­ko saa­rel­le. Oli ilo näh­dä eri ikäis­ten poi­kien ja isien yh­teis­tä tou­hua. Met­säs­ty­sa­ja­tus oli esil­lä il­lan ai­ka­na. Isät ja po­jat val­mis­ti­vat yh­des­sä nuo­lia met­säs­sä. Isät sai­vat am­pua poi­kien­sa val­mis­ta­mil­la nuo­lil­la kil­paa, Olin har­joi­tel­lut leik­ki­mie­li­seen jou­si­am­mun­ta­ki­saan it­se, ni­mit­täin se­los­tus­ta. Mi­nul­la oli mu­ka­na­ni me­ga­fo­ni, jol­la sit­ten an­noin ti­lan­ne­a­na­lyy­siä eri suo­ri­tuk­sis­ta. Erik­seen täy­tyy mai­ni­ta, et­tä kil­pai­lun voit­ti Kui­va­nie­men Hy­ryn ky­läl­tä läh­töi­sin ole­va mies. Maan­vil­je­ly ja met­säs­tys ovat edel­leen sen alu­een eri­tyi­siä tun­nus­piir­tei­tä. Se­los­ta­ja­na muis­tin ke­hua kaik­kia, kun huo­ma­sin, et­tä jo­kai­sel­le po­jal­le oma isä oli san­ka­ri.

Kun po­jat il­lan pi­me­tes­sä oli­vat isom­pien poi­kien joh­dol­la tas­ku­lam­puil­la aar­tee­net­sin­tää, oli meil­lä isil­lä ai­kaa vaih­taa aja­tuk­sia. Mon­ta ker­taa il­lan ai­ka­na kes­kus­te­lu meni us­kon asi­oi­hin. To­te­sim­me isien kans­sa, et­tä on tär­ke­ää ol­la poi­kien tu­ke­na ja tur­va­na eri elä­män­ti­lan­teis­sa. Raa­ma­tun psal­min aja­tus oli vä­ke­väs­ti esil­lä il­las­sa: ”Et­tä ne mitä olem­me op­pi­neet, nii­tä opet­tai­sim­me lap­sil­lem­me.”

Moni isä to­te­si, et­tä täl­lai­nen il­ta on hy­vin ter­ve­tul­lut ar­jen kiu­saus­ten kes­kel­le. Tai­vaan isä siu­na­si il­tam­me. Mut­ta mi­ten kävi ra­ke­teil­le? Ne jäi­vät am­pu­mat­ta ko­van tuu­len vuok­si. Isät ja po­jat pa­la­si­vat kui­ten­kin tyy­ty­väi­si­nä ko­tei­hin­sa.

Täy­tyy lo­puk­si to­de­ta, et­tä kyl­lä mi­nus­ta­kin tai­taa vie­lä met­sä­mies tul­la. Pär­jä­sin ni­mit­täin hy­vin jou­si­am­mun­ta­ki­sas­sa.