JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Valintojen alla

22.6.2018 6.18

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180622061800

Elä­mäs­sä tu­lee vas­taan yl­lät­tä­vän pal­jon ti­lan­tei­ta, jol­loin täy­tyy päät­tää, mitä va­lit­see tai mi­ten elä­mäs­sään ete­nee. Va­lin­nan­mah­dol­li­suuk­sia ja ete­ne­mis­reit­te­jä tun­tuu usein ole­van joko lii­an mon­ta tai har­mit­ta­van vä­hän. Pie­niä va­lin­to­ja ih­mi­set te­ke­vät päi­vit­täin, ei­kä nii­tä vält­tä­mät­tä edes py­säh­dy­tä tar­kem­min ajat­te­le­maan.

Suu­rem­pien va­lin­to­jen edes­sä ai­na­kin it­se alan jos­kus stres­sa­ta. Mie­tin­nöil­lä on paha tapa tul­la mie­leen vii­meis­tään il­ta­myö­häl­lä, kun pi­täi­si rau­hoit­tua le­pää­mään. öi­seen ai­kaan kär­pä­ses­tä myös hel­pos­ti kas­vaa här­kä­nen. Mi­ten ih­mees­sä toi­min? Mitä mi­nun kan­nat­taa teh­dä, min­ne suun­taan kul­kea? Va­lit­sen­ko vai jä­tän­kö va­lit­se­mat­ta? Jos en nyt toi­mi, tu­len­ko ka­tu­maan rat­kai­su­a­ni? Tu­len­ko ka­tu­maan joka ta­pauk­ses­sa?

Jo­kin ai­ka sit­ten kek­sin mie­les­tä­ni hy­vän mit­ta­rin näi­tä tois­tu­via tus­kal­li­sia va­lin­tap­ro­ses­se­ja ja jah­kai­lu­ja var­ten: Aloin ku­vi­tel­la, mi­ten kom­men­toi­sin van­ha­na ih­mi­se­nä omia tä­män het­ken rat­kai­su­ja­ni. Is­tui­sin kei­nu­tuo­lis­sa, kei­nut­te­li­sin hil­jaa ja rau­hal­li­ses­ti, ke­hos­sa­ni nä­kyi­si­vät elet­ty­jen vuo­sien mer­kit. Au­rin­ko pais­tai­si si­sään ik­ku­nas­ta, valo te­ki­si läi­kän elä­mä­ni rä­sy­mat­toon, jos­sa oli­si mo­nen­vä­ri­siä rai­to­ja.

Mitä ajat­te­li­sin jos­ta­kus­ta tä­män het­ken va­lin­nas­ta­ni vuo­si­kym­me­nien jäl­keen? Mitä sa­noi­sin it­sel­le­ni neu­vok­si nyt, juu­ri tä­hän ti­lan­tee­seen?

Aja­tus­leik­kiä voi vie­dä kä­sit­tä­mään elä­mää laa­jem­mal­ti­kin. Sa­noi­si­ko van­hus, et­tä kan­nat­taa vuo­sien ajan re­piä stres­siä kai­kes­ta mi­tät­tö­mäs­tä, ku­ten sii­tä, et­tä sa­tuin­ko sa­no­maan jol­le­kin ih­mi­sel­le asi­a­ni jo­ten­kin has­sus­ti? Ke­hot­tai­si­ko van­hus käyt­tä­mään ai­kaa­ni ja ener­gi­aa­ni sen mu­reh­ti­mi­seen, mitä muut mi­nus­ta tai ul­koi­sis­ta asi­ois­ta­ni ajat­te­le­vat? Kan­nus­tai­si­ko hän mi­nua työs­ken­te­le­mään pal­jon ja ah­ke­ras­ti sil­lä­kin uhal­la, et­tä lai­min­löi­sin lä­hei­si­ä­ni?

Tee va­lin­to­ja, jot­ka li­sää­vät on­nel­li­suut­ta­si, hän eh­kä sa­noi­si. Hän ei eh­kä muis­tai­si paik­ko­ja, jois­sa oli elä­män­sä ai­ka­na eh­ti­nyt työs­ken­nel­lä, mut­ta ih­mi­siä hän ajat­te­li­si. Hän hy­myi­li­si koh­taa­mi­sil­le, vaik­ka ne oli­si­vat ta­pah­tu­neet vuo­si­kym­me­niä sit­ten. Mikä Ins­tag­ram, hän en­sin ky­syi­si, mut­ta sit­ten muis­tai­si him­me­än vä­läh­dyk­sen pal­ve­lus­ta, jos­sa oli tal­len­net­tu­na pal­jon eri­lai­sia ku­via.

Miet­ti­si­kö hän ta­va­roi­ta? Ra­haa? To­dis­tuk­sia ja ar­vo­sa­no­ja? Suo­ri­tuk­sia ja tit­te­lei­tä? Pö­ly­pal­le­roi­ta nur­kis­sa ja sor­men­jäl­kiä keit­ti­ön kaap­pien ovis­sa ke­sä­kuus­sa 2018? Muis­tai­si­ko hän, et­tä ik­ku­nat jäi­vät pe­se­mät­tä edel­li­se­nä ke­vää­nä 2017 tai et­tä sa­man vuo­den jou­lu­na en ol­lut lei­po­nut it­se kaik­kia pe­rin­ne­herk­ku­ja?

Hän muis­tai­si las­ten syn­ty­mät. Hän muis­tai­si pien­ten kä­sien ta­put­te­lun ja luot­ta­vai­sen ke­hon pai­nau­tu­mi­sen sy­liin. Sul­kies­saan sil­män­sä hän nä­ki­si lois­ta­vat pie­net ym­py­rä­sil­mät lä­hel­lään. Kuu­li­si nau­run ja uni­ää­nen yh-yh-yh. Muis­tai­si peh­mei­den hius­ten tuok­sun. Hän oli­si on­nel­li­nen, et­tä va­lit­si nuo­re­na äi­ti­nä työ­e­lä­män si­jas­ta ajan las­ten­sa kans­sa. Hän muis­tai­si ih­mis­ten ky­sel­leen ih­meis­sään, mik­sei hän mene töi­hin, vaik­ka lap­si täyt­tää kol­me ja hän jää tyh­jän pant­ti­na ko­tiin il­man tu­lo­ja. Hän tie­täi­si, et­tä ne tyh­jän­pant­ti­vuo­det ovat eh­kä ol­leet hä­nen elä­män­sä kul­tai­sim­mat. Sii­nä yk­sin kei­nu­tel­les­saan hän hy­myi­li­si, niin kuin lap­sel­le vuo­si­kym­me­niä sit­ten.

Hän oli­si on­nel­li­nen puo­li­sos­taan. Hän muis­tai­si sen, mi­ten mo­lem­mat oli­vat ha­lun­neet näh­dä vai­vaa suh­teen eteen, ra­kas­taa myö­tä- ja vas­ta­mä­es­sä. Ei hän oli­si vas­ta­mä­kiä unoh­ta­nut, mut­ta hän muis­tai­si niis­tä sen, et­tä yh­des­sä men­tiin läpi vaik­ka mis­tä. Hän muis­te­li­si läm­möl­lä pa­ri­te­ra­pi­a­jak­soa ja eten­kin elä­mää sen jäl­keen. Hän oli­si on­nel­li­nen va­lin­nas­taan, avi­o­lii­tos­taan, vaik­ka ih­mi­set oli­vat­kin ai­koi­naan va­roi­tel­leet, et­tei noin nuo­re­na kan­na­ta nai­mi­siin men­nä. Hän oli­si on­nel­li­nen, et­tä meni sil­ti.

Hän oli­si eh­kä on­nel­li­nen, et­tä us­kal­si avau­tua elä­mään oman­nä­köis­tään elä­mää. Us­kal­si kir­joit­taa, vaik­ka sa­mal­la ava­si nä­ky­väk­si omaa si­sin­tään. Us­kal­si elää ai­dos­ti. Ol­la se, mikä oli, kul­loi­se­na­kin ajan­jak­so­na. Hän muis­te­li­si hy­viä ih­mis­suh­tei­ta. Oli­si on­nel­li­nen ih­mi­sis­tä, jot­ka oli­vat ol­leet ai­to­ja ja vil­pit­tö­miä. Sel­lai­nen hän oli it­se­kin ha­lun­nut ol­la, sil­loin­kin, kun ih­mis­suh­tee­seen oli tul­lut ki­peä ero tai etään­ty­mi­nen. Hän oli­si on­nel­li­nen sii­tä, et­tei ol­lut an­ta­nut koh­del­la it­se­ään huo­nos­ti.

Niin, juu­ri nyt teen nii­tä va­lin­to­ja, joi­ta sit­ten van­huk­se­na pää­sen tai jou­dun mah­dol­li­ses­ti pun­ta­roi­maan.

Une­no­mai­ses­sa ku­vas­sa­ni van­hus kei­nut­te­lee hil­jal­leen, kat­se­lee men­nee­seen. Hän ym­mär­tää, et­tä vaik­ka hän on it­se va­lin­nut, niin kui­ten­kin vii­me kä­des­sä ai­na Luo­jan sal­li­ma­na on tul­lut kaik­ki. Hi­taas­ti hän kään­tää kat­seen­sa tu­le­vaan. Men­nyt elä­mä haa­lis­tuu taka-alal­le, pie­ne­nee, loit­to­nee.

Mitä on mah­dol­li­ses­ti mie­les­sä­ni maal­li­sen tai­val­luk­se­ni vii­mei­sel­lä suo­ral­la? Eh­kä se, et­tä ilo on jo lä­hel­lä.

ReijaKaarlejärvi
Ihmettelen elämää, sen vahvoja värejä, valoa ja varjoja. Jaksan yhä uudelleen vaikuttua ihmisyyden moninaisuudesta, viisaudesta, pienuudesta, kauneudesta ja kivusta. Nautin luonnosta, vuodenaikojen vaihtelusta, perinteistä ja kirjoittamisesta. Arvostan aitoa kohtaamista ja hyväksynnän tuomaa lämpöä. Katselen asioita naisen, äidin, puolison ja ystävän silmin. Näkökulmaa teksteihini tuo myös työni lastensuojelun ja perhetyön parissa. Minut tavoittaa osoitteesta reija.kaarle@gmail.com
26.2.2024

Herra, sinä olet laupias, muista minua, osoita ikiaikaista hyvyyttäsi. Ps. 25:6

Viikon kysymys