JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Juuri sopiva

22.7.2018 6.59

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180722065900

Li­hoin vii­me tal­ve­na kol­me ki­loa. Mää­rä ei kuu­los­ta suu­rel­ta, mut­ta ras­van tyy­pil­li­ses­ti ker­ty­es­sä vat­saan ja rei­siin huo­ma­sin ke­vääl­lä fark­ku­ko­ko­ni kas­va­neen rat­kai­se­van är­syt­tä­väs­ti. Tal­vel­la sain hel­pos­ti kät­ket­tyä yli­mää­räi­set ki­lot vil­la­pai­to­jen al­le, mut­ta ohui­den ke­sä­pai­to­jen al­ta en voi­nut ol­la huo­maa­mat­ta vyö­tä­rö­ni tur­su­a­mis­ta. Van­has­ta tot­tu­muk­ses­ta ajat­te­lin, et­tä asi­al­le oli teh­tä­vä jo­tain. Ti­la­sin ys­tä­väl­tä­ni ate­ri­an­kor­vi­ke­pa­tu­koi­ta ja aloin hen­ki­ses­ti val­mis­tau­tua muu­ta­man vii­kon nä­län­tun­tee­seen, jot­ta oi­kea ja hyvä kesä voi­si al­kaa.

En ole kos­kaan ol­lut mi­kään fit­nes­sih­mi­nen. Jopa sään­nöl­li­sen lii­kun­nan har­ras­ta­mi­nen on mi­nul­le haas­ta­vaa. Ih­mis­ten niel­les­sä tal­vi­sin ki­lo­met­re­jä hiih­to­la­duil­la ase­tun minä mie­lel­lä­ni ko­tii­ni vil­la­su­kat ja­las­sa ja oles­ke­len vain. Olen myös ruo­kaa ra­kas­ta­va ku­li­na­ris­ti, jon­ka elä­mä­ni­lon saa ta­kuu­var­mas­ti sam­mu­maan, jos ra­joit­taa syö­mis­tä. On­nek­se­ni en ole hel­pos­ti li­ho­vaa tyyp­piä, ra­joit­ta­mat­to­mil­la syö­mi­sil­lä ja miel­lyt­tä­väl­lä le­päi­lyl­lä pai­noin­dek­si­ni py­syy nor­maa­lin tun­tu­mas­sa.

Mie­les­tä­ni en ole ko­vin­kaan ul­ko­nä­kö­kes­kei­nen ih­mi­nen. En pidä it­se­ä­ni eri­tyi­sen kau­nii­na, jo­ten olen ku­vi­tel­lut, et­ten vaa­di var­ta­lol­ta­ni­kaan suu­ria. Sil­ti ke­sän kyn­nyk­sel­lä mie­lee­ni tuli jäl­leen tut­tu aja­tus, et­tä oli­sin eh­kä on­nel­li­sem­pi, jos pu­dot­tai­sin muu­ta­man ki­lon.

Tänä ke­sä­nä mi­nul­le ta­pah­tui kui­ten­kin jo­tain mer­kil­lis­tä. Ate­ri­an­kor­vi­ke­pa­tu­kat odot­te­li­vat ruo­ka­kaa­pis­sa otol­lis­ta het­keä aloit­taa laih­du­tus. Aluk­si ruo­ka­kaa­pil­la käy­des­sä­ni sil­mä­ni osui­vat pa­tuk­ka­laa­tik­koon ja koin het­kel­lis­tä epä­miel­lyt­tä­vää tun­net­ta. Päi­vien ku­lu­es­sa lak­ka­sin kui­ten­kin kiin­nit­tä­mäs­tä huo­mi­o­ta pa­ket­tiin. Kun per­heem­me toi­nen ai­kui­nen ky­syi lu­paa syö­dä laa­ti­kos­ta mi­nun­kin osuu­te­ni, an­noin hel­pot­tu­nee­na lu­van.

Tun­ne tuli hi­taas­ti mut­ta var­mas­ti. Se vah­vis­tui päi­vien ku­lu­es­sa it­se­ni edes kun­nol­la ym­mär­tä­mät­tä, mitä mie­les­sä­ni ta­pah­tui. Erää­nä aa­mu­na maa­il­ma­ni vain kir­kas­tui oi­val­luk­sen myö­tä. En laih­du­ta enää kos­kaan. Mi­nun ei tar­vit­se. Mi­nun. Ei. Tar­vit­se. Ol­la. Enää. Iki­nä. Mi­tään. Muu­ta. Kuin. Jo. Olen.

Ole­tet­ta­vaa on, et­tei tuol­lai­nen ti­mant­ti­a­ja­tus tipu ke­nen­kään eteen tyh­jäs­tä. Aa­mu­au­rin­gon pais­ta­es­sa ma­kuu­huo­nee­seen tar­ra­sin aja­tuk­seen kiin­ni koko mie­le­ni in­nol­la ja hoin it­sel­le­ni, et­tä älä pääs­tä tätä oi­val­lus­ta hä­vi­ä­mään, kos­ka nyt se on täs­sä. Ke­ho­ni kel­paa mi­nul­le täl­lai­se­na. Minä rii­tän myös ul­koi­ses­ti. Olen Luo­jan luo­ma­na juu­ri so­pi­va ja hyvä. Niin yk­sin­ker­tai­nen aja­tus, jon­ka ym­mär­tä­mi­seen mi­nul­la meni vuo­sia.

Ajat­te­lin asi­oi­ta pe­rus­teel­li­ses­ti. Mie­tin sitä, mi­ten ih­mi­nen on jat­ku­vas­ti al­tis ul­ko­puo­lel­ta tu­le­vil­le vai­kut­teil­le, tah­toi hän sitä tai ei. Mie­tin ih­mis­ku­vaa, jos­sa kau­neus on huip­puun­sa vie­tyä suun­ni­tel­mal­li­suut­ta, it­se­ku­ria ja eri­lai­sia muok­kaa­via filt­te­rei­tä ja ope­raa­ti­oi­ta. Mie­tin ku­vaa, jos­sa ter­veyt­tä os­te­taan eri­lai­sis­ta pil­le­ri­pur­keis­ta ja jau­heis­ta. Mie­tin ih­mis­ten pa­ko­no­mais­ta pai­net­ta näyt­tää hy­väl­tä. Mie­tin si­säi­siä vaa­ti­muk­sia ol­la jo­tain enem­män kuin jo on. Ym­mär­sin vii­mein, et­ten oi­ke­as­ti ha­lun­nut ot­taa omak­se­ni tuo­ta pai­net­ta ja sii­vua maa­il­mas­ta.

Näin ka­pi­na­ni ku­vaa­maa­ni koh­taan al­ka­neen jo ai­em­min. En­sin aloin tie­toi­ses­ti luo­pua suo­rit­ta­mi­ses­ta. Pik­ku­hil­jaa aloin va­li­ta me­di­as­ta tar­kas­tel­ta­vak­se­ni ar­tik­ke­lei­ta ja ai­hei­ta, jot­ka tu­ki­vat ar­vo­maa­il­maa­ni. Löy­sin muun mu­as­sa ter­min ke­ho­po­si­tii­vi­suus, jos­ta kiin­nos­tuin to­del­la. Py­syt­te­lin tie­toi­ses­ti kau­em­pa­na so­men kiil­to­ku­va­mai­ses­ta imus­ta, jon­ka tun­nis­tin ve­tä­vän it­se­ä­ni suun­taan, jota en toi­vo­nut. Jat­koin ruu­as­ta naut­ti­mis­ta, mut­ta li­sä­sin ruo­ka­va­li­oo­ni enem­män luon­nol­li­sia raa­ka-ai­nei­ta. Nau­tin te­ke­mis­tä­ni va­lin­nois­ta, kos­ka tein kai­ken si­säi­sen tun­tee­ni mu­kaan il­man pak­koa.

Sil­lä tiel­lä ha­lu­an jat­kaa myös it­sel­le­ni asi­ois­ta vai­keim­man, oman ke­ho­ni hy­väk­sy­mi­sen kans­sa. Ha­lu­an elää lop­pu­e­lä­mä­ni ai­dos­ti ja ta­val­li­ses­ti. Ha­lu­an näyt­tää sil­tä mil­tä luon­nol­li­nen lap­sia saa­nut nai­nen näyt­tää. An­nan it­sel­le­ni lu­van syö­dä suk­laa­ta, jää­te­löä tai ke­ba­bia, jos mie­le­ni te­kee. An­nan it­sel­le­ni lu­van käyt­tää vaat­tei­ta, jois­sa mi­nun on mu­ka­va ol­la ja jot­ka ovat oman ma­ku­ni mu­kai­sia. Pi­dän kau­niis­ta vä­reis­tä ja ku­vi­ois­ta, mik­si en ym­pä­röi­si niil­lä it­se­ä­ni ja ko­ti­a­ni? An­nan it­sel­le­ni lu­van ol­la.

Tä­nään en siis pu­do­ta pai­noa. Pu­do­tan ai­no­as­taan li­sää vaa­ti­muk­sia har­ti­oil­ta­ni. Toi­von nii­den myös py­sy­vän pois­sa. Odo­tan malt­ta­mat­to­ma­na tu­le­via ha­vain­to­ja sii­tä, voi­ko elä­mää oi­ke­as­ti elää myös täl­lä ta­val­la ke­hos­ta aja­tel­len. Si­sim­pä­ni us­koo jo nyt, et­tä voi, kos­ka si­säl­lä­ni soi hil­jai­nen mut­ta rie­mul­li­nen lau­lu. Se on lau­lu oi­keu­des­ta ol­la ole­mas­sa riit­tä­vän hy­vä­nä, juu­ri sel­lai­se­na kuin on.

ReijaKaarlejärvi
Ihmettelen elämää, sen vahvoja värejä, valoa ja varjoja. Jaksan yhä uudelleen vaikuttua ihmisyyden moninaisuudesta, viisaudesta, pienuudesta, kauneudesta ja kivusta. Nautin luonnosta, vuodenaikojen vaihtelusta, perinteistä ja kirjoittamisesta. Arvostan aitoa kohtaamista ja hyväksynnän tuomaa lämpöä. Katselen asioita naisen, äidin, puolison ja ystävän silmin. Näkökulmaa teksteihini tuo myös työni lastensuojelun ja perhetyön parissa. Minut tavoittaa osoitteesta reija.kaarle@gmail.com
28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys