Jeesus, parantajamme

Jee­suk­sen mai­ne suu­re­na pa­ran­ta­ja­na ja ih­mei­den­te­ki­jä­nä oli le­vin­nyt laa­jas­ti. Ih­mi­set tu­li­vat hä­nen luok­seen näh­däk­seen ih­me­te­ko­ja ja saa­dak­seen apua vai­voi­hin­sa. Min­ne Jee­sus me­ni­kin, ky­lään, kau­pun­kiin tai maa­seu­dun ta­loon, ih­mi­set toi­vat sai­rai­ta au­ki­oil­le ja pyy­si­vät, et­tä nämä sai­si­vat edes kos­ket­taa hä­nen viit­tan­sa tup­sua (Mark. 6:56).

Jumala armahtaa nöyrän syntisen

Fa­ri­seuk­set oli­vat var­mo­ja omas­ta van­hurs­kau­des­taan. He ajat­te­li­vat kel­paa­van­sa Ju­ma­lal­le te­ke­mäl­lä hy­viä töi­tä. Tä­män ta­kia Jee­sus ha­lu­aa opet­taa fa­ri­seuk­sia ja myös tä­män ajan ih­mi­siä, mil­lai­nen sy­dä­men­ti­la on Ju­ma­lan mie­len mu­kai­nen. Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä hän ker­too esi­mer­kin kah­des­ta ru­koi­li­jas­ta, fa­ri­seuk­ses­ta ja pub­li­kaa­nis­ta.

Jumalan kutsu

Päi­vän evan­ke­liu­mi ku­vaa ta­pah­tu­maa, jos­sa Jee­sus saa­pui vii­mei­sen ker­ran Je­ru­sa­le­miin. Lä­hes­ty­es­sään kau­pun­kia hän puh­ke­si it­kuun. Hän ei it­ke­nyt sitä, mikä hän­tä it­se­ään oli pian koh­taa­va, vaan mu­reh­ti kau­pun­gin tu­le­vaa koh­ta­loa.

Anna lahjasi Jumalan käyttöön

Jee­sus odot­taa Ju­ma­lan lap­sil­ta toi­me­li­ai­suut­ta ja vii­saut­ta, kun he kut­su­vat ih­mi­siä tai­vaan tiel­le.

Usko johtaa totuuden äärelle

Jee­sus opet­taa va­ro­maan vää­riä pro­feet­to­ja, jot­ka oh­jaa­vat syn­nin lu­val­li­suu­teen. Tur­val­lis­ta on luot­taa Ju­ma­lan sa­naan ja Py­hän Hen­gen ää­neen.

Jumala puhui kirkastusvuorella

Kir­kas­tus­vuo­ren het­ki oli ope­tus­lap­sil­le ih­meel­li­nen näky. Tai­vaas­sa on kui­ten­kin lu­vas­sa jo­tain vie­lä suu­rem­paa.

Jumala antoi käskyt suojellakseen elämää

Ku­kaan ei pe­las­tu omien an­si­oi­den­sa täh­den, vaan Ju­ma­lan ar­mon kaut­ta. Ai­no­as­taan Jee­sus on elä­nyt syn­nit­tö­män elä­män ja täyt­tä­nyt Ju­ma­lan lain.

Apostolit julistivat evankeliumia

Ju­ma­la on kut­su­nut lap­sen­sa te­ke­mään val­ta­kun­tan­sa työ­tä: saar­naa­maan pa­ran­nus­ta ja tar­jo­a­maan an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mia.

Armahduksen ja tuomion valta kuuluu Jumalalle

Ju­ma­la on sa­nan­sa mu­kaan kär­si­väl­li­nen ja an­teek­si­an­ta­va. Hä­nen ar­mon­sa suu­ruus on ih­mis­mie­lel­le kä­sit­tä­mä­tön­tä.

Suuri illallinen

Jee­suk­sen ker­to­ma ver­taus suu­ris­ta pi­dois­ta liit­tyy ti­lan­tee­seen, jos­sa hän on ate­ri­al­la erään fa­ri­seus­ten joh­to­mie­hen ko­to­na sa­pat­ti­na (Luuk. 14). Pu­heen ai­he kään­tyy ate­ri­oin­tiin, ja eräs pöy­tä­vie­ras sa­noo Jee­suk­sel­le: ”Au­tu­as se, joka saa ol­la ate­ri­al­la Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa.” (Luuk. 14:15.) Täl­löin Jee­sus ker­too ver­tauk­sen suu­ris­ta pi­dois­ta. Kaik­ki ym­mär­tä­vät hä­nen pu­hu­van ate­ri­oin­nis­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa.