JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Ajopuuteoria

13.7.2017 6.41

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420170713064100

Ky­se­len jos­kus op­pi­lail­ta­ni, mitä heis­tä tu­lee iso­na. En yri­tä teh­dä heis­tä opet­ta­jia ku­ten it­se olen. Ris­ki­nä on, et­tä he jo­nain päi­vä­nä is­tu­vat kol­le­gi­aa­li­ses­ti sa­mas­sa opet­ta­jan­huo­nees­sa ja muis­tut­ta­vat ole­mas­sa­o­lol­laan elä­kei­kää­ni as­ti, et­tä en hei­dän mie­les­tään ja­ka­nut is­tu­ma­jär­jes­tys­tä rei­lus­ti sil­loin maa­nan­tai­na kol­mas päi­vä huh­ti­kuu­ta 2017. Ja et­tä jos oli­sin an­ta­nut kä­si­töis­tä ar­vo­sa­nak­si ysin tar­koin miet­ti­mä­ni ka­sin si­jaan, niin he ei­vät oli­si rää­kät­ty­jä opet­ta­jia vaan me­nes­ty­viä ko­ne­sau­ma­pel­ti­ka­ton te­ki­jöi­tä tai väi­tel­lei­tä lii­kun­ta­lää­ke­tie­teen toh­to­rei­ta.

Mi­nus­ta ei pi­tä­nyt tul­la opet­ta­jaa. Hain heti lu­ki­on jäl­keen Hel­sin­kiin val­ti­o­tie­teel­li­seen tie­de­kun­taan haa­vee­na­ni opis­kel­la val­tio-op­pia. En tain­nut muis­taa, et­tä hau­ki on kala, vaik­ka kir­jois­ta niin pänt­tä­sin­kin vii­teen ker­taan, ja mi­nus­ta ei tul­lut val­ko­kau­lus­vir­ka­mies­tä mi­nis­te­ri­ös­sä. En lan­nis­tu­nut vaan ar­ve­lin ole­va­ni kiin­nos­tu­nut maan­tie­tees­tä. Hain siis opis­ke­le­maan Ou­lun mai­ni­oon yli­o­pis­toon mut­ta il­man eri­tyi­sem­pää me­nes­tys­tä. Lii­kun­ta­tie­teel­li­nen Jy­väs­ky­läs­sä al­koi kiin­nos­taa ko­vin ja pää­sy­ko­kei­siin pää­sin – mut­ten men­nyt. Lii­kun­ta on ki­vaa to­sin sii­tä huo­li­mat­ta.

Mie­tin, et­tä his­to­ri­an opis­ke­lu oli­si kyl­lä kiin­nos­ta­vaa. Pää­sy­ko­e­kir­jo­ja tun­tui ole­van niin mon­ta hyl­ly­met­riä, et­tä ri­ma­kau­hu is­ki, ja ajat­te­lin teh­dä his­to­ri­aa muul­la ta­voin. Jos­sain vä­lis­sä py­rin sit­ten Rau­mal­le opis­ke­le­maan tek­nis­tä kä­si­työ­tä. Pää­sy­ko­keet me­ni­vät muu­ten ihan mu­ka­vas­ti, mut­ta tek­ni­sen työn näyt­tees­tä ke­rä­sin muh­ke­at 0/10 pis­tet­tä. Tar­kis­tin, et­tä peuk­ku on ihan ta­val­li­sel­la pai­kal­laan ja kes­kel­lä käm­men­tä on vain kän­siä ja mie­tin ken­ties, et­tä tu­li­si­ko­han mi­nus­ta vaik­ka­pa po­lii­si, lää­kä­ri, am­mat­ti­so­ti­las, muu­ra­ri tai le­vy­sep­po­hit­saa­ja. Oi­ke­as­ti tai­sin lait­taa peu­kun vain suu­hu­ni ja en miet­ti­nyt enää mi­tään, mikä mi­nus­ta iso­na tu­lee.

En muis­ta, haa­vei­lin­ko lap­se­na ros­ka­kus­kin jo­pis­ta. Eh­kä ros­ka­pus­sin vien­ti­mat­ka oli lii­an pit­kä kol­man­nes­ta ker­rok­ses­ta ve­si­lai­tok­sen asun­to­lan jo­en­puo­len sei­nän vie­reen, sem­moi­seen har­maa­seen hip­pa­sen ver­ran ruos­tu­nee­seen pel­ti­loo­taan, jos­sa oli nel­jä pel­tis­tä luuk­kua, ja ne oli­vat ras­kai­ta kään­tää ja kirs­kui­vat. Poi­kien ta­paan kat­se­lin myös usein kiin­nos­tu­nee­na kai­vin­ko­nei­den toi­min­taa. Vie­lä ny­ky­ään­kin sei­sah­dun ka­dul­la kat­se­le­maan, kuin­ka tar­kas­ti kul­jet­ta­ja kään­te­lee ja pyö­rit­te­lee ka­pus­taa – mil­li­pe­liä se on ja tai­det­ta. Lu­mi­au­ran kul­jet­ta­mi­nen­kin näyt­ti pik­ku­poi­ka­na jän­nit­tä­väl­tä. Tal­vi­öi­sin saat­toi keit­ti­ön ik­ku­nas­ta näh­dä Poh­jan­tiel­lä kol­me­kin lu­mi­au­raa pe­räk­käin put­saa­mas­sa ajo­kais­taa aa­mun töi­hin me­ne­vil­le hel­po­tuk­sek­si.

Eni­ten haa­vei­lin ko­kin am­ma­tis­ta. äi­ti ei ai­na voi­nut it­se lait­taa ruo­kaa reu­mai­sil­la kä­sil­lään, ja me lap­set sit­ten au­toim­me mie­lel­läm­me. äi­ti oli hy­vin tai­ta­va käyt­tä­mään vä­hät ra­hat ruo­kaan si­ten, et­tä sii­tä tuli mau­kas­ta ja sitä riit­ti kai­kil­le kyl­läk­si as­ti. Sain neu­vo­ja, joi­ta so­vel­lan ny­ky­ään­kin lait­ta­es­sa­ni ruo­kaa. Hy­vät ai­neet, hyvä ruo­ka, to­te­si äi­ti ai­na. Mer­kil­lis­tä, mi­ten hän tu­lee­kin useim­min mie­lee­ni juu­ri ruo­kaa lait­ta­es­sa­ni.

Mi­nus­ta ei tul­lut kok­kia. Ku­ten ai­em­min olen kir­joit­ta­nut, kul­jim­me isän mu­ka­na ra­ken­nus­hom­mis­sa. Eh­kä se jo­ten­kin ajoi yrit­tä­mään uu­del­leen opis­ke­le­maan kä­si­töi­tä. Mie­les­sä oli to­sin yli­o­pis­tol­la ole­va vers­tas hie­noi­ne ko­nei­neen, ja ar­ve­lin, et­tä siel­lä il­tai­sin eh­ti­si teh­dä mo­nen­lais­ta mu­ka­vaa. Opis­tos­sa eh­ti jo pääs­tä te­ke­mään mo­nen­lais­ta de­sign­hal­koa ja ihan-kiva-tuom­mois­ta.

Opet­ta­jak­si en ol­lut it­se­ä­ni älyn­nyt, vaik­ka mie­lel­lä­ni an­noin­kin mo­nen­lai­sia neu­vo­ja sin­ne ja tän­ne ihan pyy­tä­mät­tä­kin. Roo­li saat­toi ol­la seu­raus­ta per­heen van­him­man po­jan esi­ku­val­li­ses­ta teh­tä­väs­tä, kun tie­tys­ti oli opas­tet­ta­va ju­ni­o­rei­ta vas­tuul­li­seen ja kel­vol­li­seen elä­män­ta­paan. En mai­nit­se täs­sä, et­tä sha­kis­sa hä­vi­sin Mar­kuk­sel­le ja kei­hään­hei­tos­sa Sau­lil­le ja sa­li­ban­dys­sa en osaa ky­näil­lä niin­kuin Vei­jo tai Esa. Ja tu­len osaan sy­tyt­tää, mut­ten sam­mut­taa tu­li­pa­lo­ja ku­ten Juha. Se on on­ni, et­tä pu­hua ja neu­voa osaan, mi­ten pi­täi­si teh­dä asi­oi­ta, et­tä on­nis­tuu.

Niin sit­ten hain Ou­luun opis­ke­le­maan ja sa­tuin pää­se­mään si­sään. Vers­tas oli to­del­la­kin mie­len­kiin­toi­nen paik­ka, ja vii­vyin­kin sen in­noit­ta­ma­na opis­ke­le­mas­sa kuu­ti­sen vuot­ta. Kun leh­to­rit al­koi­vat is­tua sa­maan kah­vi­pöy­tään ja vah­ti­mes­ta­rit ter­veh­ti­vät aa­mui­sin, niin ar­ve­lin, et­tä on ihan hyvä ai­ka ir­rot­tau­tua yli­o­pis­to­maa­il­mas­ta. Vers­taan oh­jaa­ja piir­si ras­tin sei­nään, et­tä Sep­po Os­mo Co­lor (li­sä­ni­mi, jon­ka sain lait­ta­es­sa­ni jo­kai­seen puu­e­si­nee­seen pin­ta­kä­sit­te­ly­ai­neek­si puu­va­haa) Ter­vo läh­tee vii­mein­kin yh­teis­kun­nan ora­van­pyö­rään ei­kä enää saa ai­kaan rei­kiä maa­laus­huo­neen suo­da­tin­kan­kaa­seen kuu­mail­ma­pis­too­lil­la.

Pul­ma­na oli nyt, et­tä ei ol­lut vers­tas­ta mut­ta pi­täi­si opet­taa. Mi­nul­le tar­jot­tiin töi­tä Kor­ven­suo­ran ala-as­teel­ta, jon­ne li­has­ten pai­kat pul­lis­tel­len rien­sin va­lis­ta­maan pilt­te­jä mo­nen­kal­tai­sis­sa op­pi­ai­neis­sa. Tie­dus­te­lin myös reh­to­ril­ta, et­tä on­han lupa käyt­tää vers­tas­ta il­tai­sin, ja lupa hel­ti­si. Näin pää­sin mak­sa­maan ve­ro­ja ja tie­naa­maan stres­siä.

Kah­den ja puo­len vuo­den try-ou­tin jäl­keen so­pi­mus­ta­ni ei jat­ket­tu, mut­ta agent­ti­ni oli­vat löy­tä­neet mie­len­kiin­toi­sen uu­den seu­ran kau­kaa ete­läs­tä suur­ten ve­sien (Ou­lu-Sii­ka-Pyhä-Kala-äh­tä­vä-Les­ti) ta­kaa. Reh­to­ri ja va­ra­reh­to­ri ei­vät huo­li­neet ku­vaa­ni lä­he­tet­tä­vän näy­til­le vaan ot­ti­vat ris­kin ja pyy­si­vät työ­hom­miin Mank­kaan­pu­ron ala­kou­luun pu­he­lin­haas­tat­te­lun pe­rus­teel­la. Sin­ne sit­ten raa­ha­sin kaik­ki­tie­tä­väk­si kan­san­le­di­va­lok­si ke­hit­ty­neen ole­muk­se­ni ja tiet­ty var­mis­tin, et­tä vers­tas on il­tai­sin käy­tet­tä­vis­sä. Jos­sain vai­hees­sa ym­mär­sin, et­tä lei­vän pääl­lä ole­va lau­an­tai­mak­ka­ra ja­los­tuu meet­vurs­tik­si, kun suos­tun vään­tä­mään vers­taan ko­nei­den vir­ta­kyt­ki­met pääl­le Om­ni­an työ­vä­e­no­pis­ton kurs­sil­la maa­nan­tai-il­tai­sin. Esa, Jou­ni, Ink­ku, Lari, Samp­pa, Ul­la, Make, Klaus ja mo­net muut ys­tä­vät löy­si­vät ilok­se­ni kurs­seil­le ja opet­ti­vat mi­nua opet­ta­maan.

Ajo­puu ei ole py­säh­ty­nyt. Hain ke­vääl­lä opis­ke­le­maan jäl­leen uu­teen tie­de­kun­taan, mut­ta tie sin­ne ei avau­tu­nut, jo­ten pi­tää taas miet­tiä, et­tä mikä mi­nus­ta iso­na tu­lee. Teh­dään sii­hen as­ti nyt sit­ten opet­ta­jan töi­tä. Tot­ta pu­hu­ak­se­ni opis­ke­lu on mi­nul­le nyt har­ras­tus mu­ka­vien töi­den ohes­sa ja pi­täi­si ne edel­li­set opin­to­lai­nat­kin ja muut vas­taa­vat mak­saa pois.

Ora et la­bo­ra: ru­koi­le ja tee työ­tä. Näil­lä eväil­lä har­ras­te­li­ja­kok­ki­kin pär­jää.

SeppoTervo
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys