JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Oli synkkä ja myrskyinen yö

16.1.2017 6.53

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420170116065300

Te­na­vat-sar­ja­ku­van Res­su is­tus­ke­lee kop­pin­sa pääl­lä ja miet­tii kir­jal­leen hy­vää aloi­tus­ta. Mi­nua pyy­det­tiin blo­gis­tik­si Päi­vä­mie­hen verk­ko­leh­teen, ja Res­sun on­gel­ma on mi­nul­la­kin – hy­vää ai­het­ta kir­joit­taa ei tun­nu löy­ty­vän. Ei ole edes synk­kä saa­ti myrs­kyi­nen yö hel­pot­ta­mas­sa ta­ri­na­nis­ken­tää. Ajat­te­lin to­sin siir­tää il­taan kir­joi­tuk­se­ni, kos­ka de­ad­li­neen on ai­kaa vie­lä muu­ta­ma tun­ti kui­ten­kin. Sit­ten muis­tin usein ho­ke­ma­ni vii­sau­den, et­tä työn te­ke­mi­ses­tä 89 % on ryh­ty­mis­tä. Aloin sit­ten ryh­tyä.

Aluk­si kiel­täy­dyin blog­gaa­jan teh­tä­väs­tä miet­tien sa­mal­la, et­tä ku­ka­han mi­nua oli hok­san­nut eh­dot­taa blo­gis­tik­si – minä kun en har­ras­ta kir­joit­ta­mis­ta käy­tän­nös­sä lain­kaan. Kir­jo­ja­kin luen enää har­voin, ja kir­jal­li­suu­den No­bel on jo ja­et­tu. Syyt kiel­täy­ty­mi­sel­le­ni tun­tui­vat ym­mär­ret­tä­vil­tä myös mi­nuun yh­teyt­tä ot­ta­nees­ta toi­mit­ta­jas­ta.

Jäin sil­ti miet­ti­mään asi­aa, aset­tu­en eri­lai­siin nä­kö­kul­miin. Ker­roin erääl­le ys­tä­väl­le­ni, et­tä olin kiel­täy­ty­nyt. Hän mel­ko suo­ra­su­kai­ses­ti mut­ta ys­tä­väl­li­ses­ti an­toi ym­mär­tää, et­tä pa­rem­pi miet­tiä asi­aa uu­del­leen. Lu­pa­sin yrit­tää sil­lä eh­dol­la, et­tä voin lo­pet­taa, jos tun­tuu, et­tä blo­gi­ni on pa­rem­pi pöy­tä­laa­ti­kot­taa odot­te­le­maan 3000-lu­vun his­to­ri­an­tut­ki­joi­ta.

Luin pari Päi­vä­mie­hen blo­gi­teks­tiä ja to­te­sin, et­tä pyy­de­tyt 1000–2000 merk­kiä ei ole ko­vin pal­jon. Se­mi­naa­ri­työn tai gra­dun ai­kaan­saa­mi­nen tun­tui haas­ta­vam­mal­ta, ja niis­tä­kin on sel­vit­ty jo­ten­ku­ten. Jo­han nii­hin sa­no­ja­kin mah­tui enem­pi. Ri­maa en juu­ri alem­mak­si saa, sil­lä yleen­sä me­nen siel­tä, mis­sä ri­maa ei ole lain­kaan.

Lai­toin sor­met soit­ta­maan näp­pik­sen mus­tia nap­pu­loi­ta. Muis­tin van­han oh­jeen, jos­sa neu­vot­tiin ra­ken­ta­maan teks­tis­tä ker­ros­säm­py­lä. Sit­ten muis­tin myös pu­heen laa­ti­mi­seen oh­jeen, eli is­ke­vä al­ku ja na­pak­ka lo­pe­tus. Näis­tä kaa­vois­ta­han saa ai­kaan val­mis­ta, ajat­te­lin. Puut­tuu enää se si­sus­ta. Ja si­sus­ta­mi­ses­ta­han pi­dän.

Pe­rus­te­luik­si ai­em­mal­le kiel­täy­ty­mi­sel­le­ni ker­roin, et­tä mi­nun pie­nes­sä poi­ka­mie­hen elä­mäs­sä­ni ei ole mi­tään eep­pis­tä, mi­tään kiin­nos­ta­vaa. Mi­nä­hän teen vain töi­tä ke­sät ja tal­vet, lo­mat ja nii­den vä­li­set ajat. Kuka oli­si kiin­nos­tu­nut lu­ke­maan työ­se­los­tuk­sia pait­si yli­o­pis­ton leh­to­rit. Ei mi­nul­la ole edes lem­mik­kiä, jos­ta ja­kaa ku­via ja ta­ri­noi­ta. Op­pi­lais­ta­kaan en saa ja­kaa asi­oi­ta kuin ko­tien kans­sa käy­tet­tä­väs­sä oh­jel­mis­tos­sa Wil­mas­sa.

Käy­tän so­si­aa­lis­ta me­di­aa mel­ko pal­jon – lii­kaa – ja olen huo­man­nut et­tä en ha­lua ylen pal­joa ja­kaa ku­via it­ses­tä­ni tai te­ke­mi­sis­tä­ni. Ku­via hie­nois­ta esi­neis­tä tai het­kis­tä jaan jos­kus Ins­tag­ra­mis­sa aja­tel­len, et­tä eh­kä ne ovat kuin ru­no­ja ku­vi­na. Ne avau­tu­vat tul­kit­si­jal­leen eri ta­voin. Mut­ta en­hän minä ku­via nyt ha­lua lait­taa vaan pi­täi­si kir­joit­taa.

Pie­ne­nä pel­ko­na kir­joit­ta­mi­ses­sa on myös tai­ta­vien kir­joit­ta­jien ja kie­len­tun­ti­joi­den jouk­ko ys­tä­vis­sä­ni. Ai­heu­tan­ko vain ham­pai­den kirs­kun­taa tai myö­tä­hä­pe­ää. En­tä jos ai­na lii­an myö­hään tu­le­vat ka­tu­ma­pääl­li­set toi­mit­ta­vat mi­nut sil­loin sul­keu­tu­maan pie­neen asun­too­ni mää­rä­a­jak­si. Ovat­ko il­mai­su­ni ku­lu­nei­ta ja mi­tään­sa­no­mat­to­mia.

Toi­nen peik­ko on copy-pas­te­mie­li, jol­lai­sen olen saa­nut lah­jak­si. Mo­net mie­les­tä­ni tai­ta­vat pu­he­työ­läi­set tai huu­mo­ri­mie­het ja -nai­set voi­vat jos­kus löy­tää il­mai­su­jaan ja ma­nee­rei­taan pu­he­kie­les­tä­ni tai vaik­ka­pa What­sapp-teks­tis­tä. En­täs jos blo­gi­tuo­tok­se­ni al­ka­vat täyt­tää pla­gi­aa­tin tun­nus­merk­ke­jä.

Chat­tail­les­sa­ni py­rin löy­tä­mään il­mai­suun uu­sia, raik­kai­ta ta­po­ja ja haus­ko­ja miel­leyh­ty­miä. Jot­kin ku­lu­neet fraa­sit saat­ta­vat uu­des­sa, yl­lät­tä­väs­sä ym­pä­ris­tös­sä toi­mia hy­vin. Mut­ta toi­mi­vat­ko ne blo­gis­sa, jota lu­kee hy­vin eri­lais­ten ih­mis­ten jouk­ko. Kah­den­kes­ki­ses­sä vies­tin­näs­sä voi ai­na vi­rit­tää il­mai­su­ta­van vas­taa­not­ta­jan mu­kaan. Jos huo­maa et­tä ym­mär­ryk­se­ni ei ylet­tä­nyt sa­mal­le kor­ke­a­taa­juu­del­le, voi tur­vau­tua pur­ku­kiek­ko­rat­kai­suun eli tuu­pa­ta jon­kin jou­lu­puk­kie­mo­jin pe­rään.

Yk­si ar­kuu­den ai­he on, et­tä tie­dos­tan kir­joit­ta­va­ni verk­ko­leh­teen jon­ka tu­lee ol­la us­koa vah­vis­ta­va ja ra­ken­ta­va. Vaik­ka loi­va vas­tai­sen ran­nan kiis­ki­luon­tee­ni ja jos­kus po­lee­mi­nen tyy­li­ni ei­vät us­ko­mi­sen ai­he­pii­riin se­koit­tui­si­kaan, niin ne ai­heut­ta­vat sil­ti pien­tä pel­koa, et­tei louk­kai­si ke­tään tai sai­si ai­kaan an­ke­aa oloa. On­nek­si yk­sin­ker­tai­sen us­kon pro­fes­so­rit kar­kot­ta­vat mii­nus­merk­kis­tä elä­män­tyy­liä, vä­hen­nys­las­kua ei pie­nil­le lap­sil­le ni­mit­täin ole ope­tet­tu.

Merk­ki­mää­rä­ni on tä­hän men­nes­sä yli­tet­ty. Ar­vo­sa­na ei sen vuok­si las­ke aka­tee­mi­sen kir­joi­tel­man ta­voin, mut­ta kir­jal­li­sen lop­pu­ka­dens­sin jäl­keen ei kan­na­ta enää ra­ken­taa uut­ta mo­tii­via. Sik­si työn­nän täl­lä erää näp­päi­mis­tös­ty­luk­se­ni tup­peen. Niin te­ki­vät jo mui­nai­set roo­ma­lai­set.

SeppoTervo
28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys