JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Pääkaupungin sykkeestä lähelle luontoa

22.6.2015 6.38

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420150622063800

Opis­to­vuo­si on saa­tu pää­tök­seen, ja is­tun asun­nol­la­ni poh­ti­mas­sa elä­mää­ni, eri­tyi­ses­ti tä­män ke­vään sii­hen tuo­maa uut­ta vä­riä. Tun­nen suur­ta hai­keut­ta, kun ajat­te­len het­kiä, joi­ta olen saa­nut viet­tää yh­des­sä opis­to­lais­ten kans­sa, uu­des­sa työ­pai­kas­sa­ni.

Hie­man vie­lä kes­ke­ne­räis­ten opet­ta­ja­o­pin­to­jen pa­riin sain vies­tin, jos­sa mi­nua ky­syt­tiin teks­tii­li­työn opet­ta­jan si­jai­sek­si opis­tol­le. Muis­tan tuon het­ken elä­väs­ti. En­sin mie­lee­ni tuli gra­dun teko ja sil­loi­nen työ­paik­ka, ja ajat­te­lin, et­tei mi­nus­ta ole läh­ti­jäk­si juu­ri nyt. Puo­len mi­nuu­tin ku­lut­tua jo­kin oli saa­nut mi­nut lu­paa­maan it­se­ni kes­kel­le poh­jois­ta ke­vät­tal­vea. Myö­hem­min ke­vääl­lä mi­nul­ta ky­syt­tiin, jat­kai­sin­ko työ­tä syk­syl­lä, ja lu­pau­duin sii­hen­kin.

Työ­e­lä­mään siir­ty­mi­nen vii­den opis­ke­lu­vuo­den jäl­keen oli ar­vaa­mat­to­man suu­ri muu­tos. Kai­kes­sa työ­läy­des­sään­kin se on tun­tu­nut hy­väl­tä. Ih­mi­sel­lä tai­taa ol­la jon­kin­lai­nen kiin­tiö sii­nä, kuin­ka pal­jon on mie­le­käs­tä omak­sua uut­ta te­o­reet­tis­ta tie­toa. Vii­mei­sen opis­ke­lu­vuo­te­ni ai­ka­na odo­tin jo usein, et­tä pää­sen ko­kei­le­maan sii­pi­ä­ni työ­e­lä­mäs­sä, tes­taa­maan oman osaa­mi­se­ni riit­tä­vyyt­tä. Suu­rin muu­tos, joka eh­kä yl­lät­ti­kin, oli juu­ri työn tuo­ma vas­tuu. Opis­to en­sim­mäi­se­nä var­si­nai­se­na työ­paik­ka­na on kui­ten­kin ol­lut tur­val­li­nen. Olen saa­nut tu­kea ja apua enem­män kuin oli­sin roh­jen­nut it­se pyy­tää.

Työ opis­ton opet­ta­ja­na koos­tuu mo­nen­lai­sis­ta roo­leis­ta. Saan ol­la kuun­te­li­ja­na, ys­tä­vä­nä ja iso­na sis­ko­na­kin. Tääl­lä olen op­pi­tun­neil­la­kin eri roo­lis­sa kuin oli­sin muis­sa op­pi­lai­tok­sis­sa; opis­to­työs­sä pää­sen tu­tus­tu­maan op­pi­lai­siin lä­hel­tä, ja nau­tin sii­tä! Työ opis­tol­la nuor­ten pa­ris­sa, vie ai­kaa ja ener­gi­aa, mut­ta an­taa pal­jon. Näin­kin ly­hy­en ajan jäl­keen se on al­ka­nut tun­tua jopa kut­su­muk­sel­ta.

Vii­si opis­ke­lu­vuot­ta pää­kau­pun­gin syk­kees­sä oli­vat täyt­tä elä­mää: työn­täy­tei­siä päi­viä yli­o­pis­tol­la ja mo­nen­lais­ta puu­haa va­paa-ajal­la. Kii­ret­tä ja stres­siä, mut­ta on­nel­li­suut­ta ja ilo­a­kin. Jo­kai­nen opis­ke­lu­vuo­si on mie­les­sä­ni rik­kaa­na muis­to­na, ja toi­von, et­ten unoh­tai­si nii­den si­säl­tä­mää va­paut­ta ja rie­mua. Ki­pei­tä­kin asi­oi­ta noi­hin vuo­siin on mah­tu­nut. Elä­mä on sii­tä her­kul­lis­ta, et­tä ki­puun­kin si­säl­tyy ai­na jo­ta­kin hy­vää. Sitä hy­vää löy­dän jat­ku­vas­ti li­sää: tääl­tä kau­kaa näen ai­kai­sem­mat vuo­te­ni kirk­kaam­min ja hah­mo­tan elä­mää­ni pa­rem­min.

Läh­tö opis­ke­li­ja­e­lä­mäs­tä työ­hön mer­kit­si mi­nul­le suur­ta muu­tos­ta myös eli­nym­pä­ris­tös­sä. Elän nyt kes­kel­lä ai­toa luon­toa, se on osa jo­kais­ta päi­vää­ni, ja saan sii­tä run­saas­ti voi­maa työ­hö­ni­kin. Täl­tä ke­vääl­tä pääl­lim­mäi­sik­si ja rik­kaim­mik­si muis­toik­si nou­se­vat kui­ten­kin kes­kus­te­lut, joi­ta olen käy­nyt mo­nien uu­sien ih­mi­sen kans­sa. Nii­hin olen pääs­syt mu­kaan pait­si op­pi­tun­neil­la myös mo­nis­sa muis­sa ti­lan­teis­sa, so­luis­sa, opet­ta­jain­huo­nees­sa tai opis­ton käy­tä­vil­lä. Näis­sä kes­kus­te­luis­sa on usein men­ty pin­taa sy­vem­mäl­le, ja olen saa­nut niis­sä op­pia uut­ta, kas­vaa ih­mi­se­nä.

Ar­ke­ni on nyt ol­lut eri­lais­ta. Sil­lä on uu­den­lai­nen si­säl­tö, tar­koi­tus­kin. Opis­ke­li­ja­na sain naut­tia va­pau­des­ta, ja ku­vit­te­lin työ­e­lä­mään siir­ty­mi­sen ole­van ra­ja­pyyk­ki, jos­sa va­paus me­ne­te­tään. Työs­sä­kin on kui­ten­kin omat va­pau­ten­sa: saan so­vel­taa kaik­kea sitä, min­kä olen op­pi­nut, teh­dä ope­tuk­ses­ta it­se­ni nä­köis­tä. En muis­ta mon­ta­kaan ker­taa ky­sel­lee­ni mie­les­sä­ni, on­ko mi­nun paik­ka­ni tääl­lä. Ke­vät tääl­lä La­pin ku­pees­sa on kas­vat­tu­nut luot­ta­mus­ta sii­hen, et­tä työ­kin on suur­ta lah­jaa.

Il­ta­rus­kon tai­vas on vä­ri­käs, se on toi­sen­lai­nen kuin ete­läs­sä, en­ti­ses­sä ko­ti­kau­pun­gis­sa­ni. En mal­ta men­nä ajois­sa nuk­ku­maan, kun mie­le­ni on niin täyn­nä kaik­kea, mitä uu­si elä­män­vai­hee­ni on tuo­nut mu­ka­naan. Olen tun­te­nut hai­keut­ta, kun olen niin kau­ka­na sii­tä, mitä elä­mä­ni oli en­nen tän­ne tu­lo­a­ni, mut­ta sa­mal­la lu­jaa luot­ta­mus­ta, et­tä mi­nut on joh­det­tu tän­ne, ja kii­tol­li­suut­ta sii­tä pal­jos­ta hy­väs­tä, mitä olen saa­nut.

Mir­ja­mi-ope

Ranuan Kristillinen Kansanopisto
Ranuan kristillinen kansanopisto sijaitsee Ranuanjärven rannalla noin kahden kilometrin päässä kirkonkylän keskustasta. Opistossa opiskelee vuosittain noin 120 opiskelijaa viidellä eri linjalla. Pääosa opiskelijoista on 16–20-vuotiaita. Lyhytkurssilaisia on noin 3000. Tervetuloa joukkoomme opiskelemaan ja virkistymään! Lisätietoa opistosta www.rakro.fi. Päivämies-verkkolehden opistoblogia kirjoittavat sekä opiskelijat että henkilökunta.