JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Pou­ta­rin­ta­ma, il­ta­rus­ko ja tai­vaan­luu­ta

20.2.2020 6.35

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420200220063500

Koen il­man­suun­nat mer­ki­tyk­sel­li­se­nä, jopa tun­teen ta­sol­la. Nii­den lin­kit­ty­mi­nen pai­koil­leen liit­tyy lu­jas­ti lap­suu­te­ni ko­ti­ta­lon pi­ha­pii­riin ja sen lä­hiym­pä­ris­töön.

Tal­vi­au­rin­gon las­kun suun­nal­la, lou­naas­sa, oli kol­me suur­ta kuus­ta ja kai­vo. Koi­ran­pen­nut juok­si­vat äi­din pe­räs­sä jäis­tä ve­si­kel­kan jäl­keä. Ve­ren­kar­vai­nen il­ta­rus­ko hei­jas­tui pir­tin ik­ku­noi­hin. Na­sah­te­le­va pak­ka­syö oli tu­los­sa.

Län­si liit­tyi ke­sään. Uko­nil­ma he­rät­ti koko pe­su­een. Ko­dis­sam­me sen voi­ma oli dra­maat­ti­nen. Uk­ko­sen­joh­dat­ti­mia ei ol­lut. Mo­net ker­rat me­nim­me evak­koon ul­ko­sau­naan, jos­sa ei ol­lut säh­kö­jä. Kun il­ma al­koi hel­lit­tää, isä kur­kis­ti sau­na­ne­tei­sen ik­ku­nas­ta ja sa­noi:

– Län­nel­tä nä­kyy nou­se­van pou­ta­rin­ta­ma.

Pel­mah­dim­me pi­hal­le. Voi val­ta­va sitä höy­ry­ä­vää tuok­sua ja pu­na­kyl­ki­ras­tait­ten lau­lua!

Van­ha kan­sa on kut­su­nut luo­teis­tuul­ta tai­vaan­luu­dak­si. Län­si­luo­tees­ta sel­ke­nee. Muis­tan nuo­ruu­den ke­vään. Isä oli pit­kään sai­raa­las­sa. Läm­mi­tim­me äi­din kans­sa pel­käs­tään pirt­tiä ja asus­tim­me sii­nä. Luo­tees­ta vyö­ryi­vät val­koi­set pil­vet kuin na­rul­ta ka­ran­neet val­koi­set la­ka­nat. Luin pir­tin lat­ti­al­la Tols­toin So­taa ja rau­haa: kir­kas­ta teks­tiä, kirk­kaas­sa va­los­sa.

Poh­joi­sen tai­vas oli jyl­hä ja kor­kea. Re­von­tu­let roi­hah­ti­vat kie­hu­maan lu­mis­ten kuu­sik­ko­vaa­ro­jen ja suur­ten soi­den yl­le. Huo­pa­tos­sut ja­las­sa, nis­kat ke­nos­sa ja ham­paat kyl­mäs­tä ka­lis­ten tui­jo­tim­me sau­na­po­lul­la tai­vaal­le muis­tel­len äi­din ker­to­mus­ta, kuin­ka en­nen so­tia oli ol­lut val­ta­via pu­nai­sia re­von­tu­lia.

Koil­li­ses­sa oli rii­hen­pe­rus­haak­si kut­sut­tu leh­mi­ha­ka, ja sen edes­sä rivi val­ko­run­koi­sia koi­vu­ja. Au­rin­ko nou­si ke­säy­ö­nä koi­vun­run­ko­jen ta­kaa. Tal­vel­la len­näh­ti jos­kus liki sa­ta­päi­nen tee­ri­par­vi ate­ri­oi­maan huur­re­koi­vui­hin.

Itäi­sel­le tai­vaal­le kor­ke­al­le le­vin­nyt rus­ko tie­si sa­teis­ta päi­vää. Eri­tyi­ses­ti ke­vät­tal­vel­la aa­mu­rus­ko oli kä­sit­tä­mät­tö­män kau­nis pu­na­tes­saan han­get lois­teel­laan.

Utui­nen ke­sä­päi­vä tuli kaa­kos­ta. Tuu­li voi­mak­kaas­ti, tuu­li oli lem­peä ja läm­min. Uk­ko­nen ku­mah­te­li jos­sain vie­lä etääl­lä. Puut hul­mu­si­vat. En muis­ta, kuu­lin­ko pu­na­var­pu­sen sy­käh­dyt­tä­vän, su­ru­mie­li­sen lau­lun ”hyyi-tsy-pi­tyy” vie­lä lap­suu­des­sa­ni. Myö­hem­min kyl­lä tuo ek­soot­ti­sen kau­nis lin­tu liit­tyy jo­ten­kin kaak­kois­tuu­li­seen ke­sä­päi­vään.

Ete­lää hal­lit­si ke­vä­tau­rin­ko. Se toi läm­mön ja va­lon, ar­mah­ti poh­jois­ta maa­ta. Ke­vään kirk­kaus oli pää­si­äi­sa­jan kirk­kaut­ta. Vesi va­lui räys­tääl­tä no­roi­na.

Por­tail­la tar­ke­ni lu­kea Päi­vä­mies­tä. Olin vas­ta saa­nut pa­ran­nuk­sen ar­mon, ja Päi­vä­mies oli mi­nul­le uu­si leh­ti. Muis­tan, kun luin en­sim­mäis­tä leh­teä mo­neen ker­taan. Olin saa­nut löy­tää an­teek­si­an­ta­van ja lau­pi­aan Ju­ma­lan, joka psal­min 103 sa­noin ei mak­sa meil­le syn­tiem­me mu­kaan vaan siir­tää mei­dän syn­tim­me niin kau­as kuin itä on län­nes­tä.

TuulaStång
Olen syntyperäinen kainuulainen, kolmilapsisen pienviljelijäperheen tytär. Työkseni opetin ala-asteikäisiä lapsia Kainuun kunnissa ja pari vuotta muuallakin. Asun Kajaanissa kerrostalokodissa. Lapsuudenkotini maalla on toinen elämänympäristöni. Minulle voi lähettää sähköpostia osoitteeseen: tuula.stang(at)gmail.com
29.3.2020

Je­ru­sa­lem, Je­ru­sa­lem! Sinä ta­pat pro­fee­tat ja ki­vi­tät ne, jot­ka on lä­he­tet­ty si­nun luok­se­si. Mi­ten mo­nes­ti olen­kaan tah­to­nut koo­ta lap­se­si, niin kuin ka­na­e­mo ko­ko­aa poi­ka­set sii­pien­sä suo­jaan! Luuk. 13:34

Viikon kysymys