Onko sinulla tällä hetkellä jokin suuri haave, konkreettinen ja ihan toteutumiskelpoinen? Ole varuillasi: siitä saattaa tulla totta. Ei ehkä ihan suorinta tietä ja kivuttomasti, mutta lopulta kuitenkin siitä voi tulla totisinta totta.
Minullakin oli haave vähän alle viisikymppisenä jäätyäni vuodeksi vuorotteluvapaalle. Sain voimakkaan päähänpinttymän: on saatava vanhan kotitalon pihalle pikkuinen talvimökki. Vanha talo rötisköityi kovaa kyytiä hataraksi, nuohooja asetti leivinuuninkin lämmityskieltoon. Talviolosta ei tulisi mitään.
Aloitin kuumeisen etsinnän. Mökki oli saatava samalle syksylle, eikä se saanut maksaa paljon. Sellainen löytyikin lehti-ilmoituksen avulla Suomussalmen syrjäkylältä. Muiden ihmisten mielestä se ei varmasti ollut paljon mikään, jotkut pitivät sitä kenties surkuhupaisana ilmestyksenä – olin näkevinäni sen heidän ilmeestään. Mutta minusta se oli hieno, ja se riitti.
Mökki tai paremminkin kontti oli toiminut alkuaikoinaan tietyömaalla työnjohtajan toimistona ja se oli rakennettu teräksiselle kuorma-auton lavalle. Suuret renkaatkin olivat paikoillaan siirtoa varten. Sepäs sattui!
Mökissä oli muistoja monenlaisista kerrostumista: oli kaminan savutorvi, kaasuletkun pätkä kaasuajoilta, lämminvesiboileri ja kylmävesisäiliö, käsipumpun kahva, tiskipöytä lavuaareineen, josta johti viemäriputki suoraan kentälle mökin viereen, lankapuhelinpistoke ja viimeisimpänä virityksenä sähköllä toimiva keskuslämmitys, jonka lukuisissa pattereissa ja putkissa kiersi pakkasneste. Kuului iloista puron solinaa – neste oli vuotanut liian vähäksi. Nestettä lisäämällä puron solina vaikeni somaksi lirahteluksi. Kaupassa tuli mukana sähköhella, jääkaappi ja paljon muutakin kamaa. Myyjä järjesti mökkeröiselle kuljetuksen samalle viikolle.
Oli pimeä lokakuun päivä. Odotin kuljetusta tulevaksi. Ajan kuluksi aloin raivata tiheänä puskevaa vesakkoa. Alkoi hämärtää ja sataa tihuuttaa vettä. Olo oli ankea ja huolestunut. Viimein kuorma-auto tulla rymysi kolinan ja paukkeen kanssa kuoppaista mökkitietä pitkin. Mökin räystäät karrasivat kuusenoksiin. Tunsin suunnatonta epätoivoa. Miksi tällaiseen piti ryhtyä? Olisi tässä miehistä älyä ja voimaakin tarvittu!
Kuljettaja peruutteli, käänteli, väänteli ja tälläsi mökkiä paikoilleen – sehän jäisi renkaittensa varaan, tarvittiin vain kasa tiiliharkkoja vetoakselin alle. Homma onnistui lopulta. Kuljettaja lähti peruuttamaan autoaan tielle. Tai siis yritti lähteä. Auton renkaat syrttäsivät sateen pehmittämällä pihalla ja upposivat niille sijoilleen.
Hallitsematon epätoivo ei ollut kaukana. Soitin naapurista traktorin apuun. Minua hävetti ja harmitti. Lähtihän se kuorma-auto sieltä liejukosta aika helposti, mutta kaunis piha oli kynnöspeltona. Olisin voinut oksentaa väsymyksestä. Tönö jäi suurien renkaittensa varaan vinoon ja näytti kammottavalta sammuvaa päivänkajoa vasten. Kuin uppoava Titanic. Tuli mieleeni, että olisipa dynamiittipötkö, antaisin kyytiä koko haaveitteni pytingille.
Seuraava päivä valkeni aurinkoisena, ainakin joltain osin.Tuli talkoolaisia, lapsia ja aikuisia, vanha äitikin tuotiin hellan lämpimään nauttimaan yhdessäolosta. Kolme riuskaa sukulaismiestä rupesivat irrottamaan renkaita lavan alta. Taas minuun iski kova huoli ja pelko, etenkin kun kuulin erään mökin alla touhuavan miehen sanovan:
– Tämmöisissä hommissa on monella mennyt henki.
Kauhu oli lamaannuttaa mieleni. Jos tämän hullun päähänpistoni takia sattuu vielä onnettomuus! Kävelin hermona ympäriinsä. Kai minä jotain keittokattilaakin kävin välillä hämmentämässä, en muista.
Lopulta työntäyteinen päivä kaartui iltaan. Mökki oli saatu betoniharkkojen varaan. Talkoolaiset lähtivät kotiinsa. Minun oli lähdettävä viemään äiti kaupunkiin levähtämään. Kissa jäi löytymättä. Se tiesi samalle illalle uutta reissua. En halunnut jättää kissarukkaa ilvesten ja ahmojen armoille.
Kun palasin hakemaan kissaani, verenpunainen suuri kuu nousi järven takaa. Huhuilin ja kaahuilin kylmänhuuruisella pihalla. Yhtäkkiä jysähti päähäni: entä jos lapset jättivät kaivon kannen auki ja kissa on pudonnut vanhaan saunakaivoon. Menin pimeälle kaivolle ja avasin luukun: Severiii! huhuilin kaivon koleaan syvyyteen, niin kuin se nyt sieltä olisi vastannut, että täällä ollaan. Lopulta kuolemanväsyneenä ja toivottomana menin pirttiin ja jätin oven auki. Yhtäkkiä näin tutun hahmon vilahtavan oviaukon ohi. Jälleennäkemisen riemu oli suuri.
Kun pääsin kotiin, ristin käteni kiitokseen. Taivaan Isä auttoi ja armahti: kaikki olivat terveinä ja hengissä, mökkikin könötti paikoillaan.
Haaveestani tuli totta. Jumala siunasi minua suurella lahjalla. Mökki on ollut talvisin todella tarpeen. Siskon tyttäreni perhekin käyttää sitä ahkerasti. Se on kätevä, kompakti, peruslämmöstä nopeasti kuumentuva pikku pesä. Niin kovaa pakkasta ei ole vielä ollut, etteikö siellä olisi mukava olla. Joulunseutu paksujen kinosten ja lumisten kuusten keskellä, huikaisevan tähtitaivaan alla on pikku mökin kulta-aikaa.
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys