JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Aviorakkaus ei ole itsestäänselvyys

4.12.2016 6.48

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420161204064800

Olen vii­me ai­koi­na kiin­nit­tä­nyt huo­mi­o­ta sii­hen, mi­ten me­di­as­sa esi­tel­lään pit­kään yh­des­sä elä­nei­tä pa­ris­kun­tia. Heis­tä kir­joi­te­taan har­vi­nai­suuk­si­na ja hei­dän sa­lais­ta re­sep­ti­ään pit­kään rak­kau­teen ky­sel­lään ja päi­vi­tel­lään. Li­säk­si use­at me­di­at kir­joit­ta­vat vink­ke­jä pa­ri­suh­tee­seen. Toi­si­naan ne taas lis­taa­vat asi­oi­ta, joi­den mu­kaan avi­o­liit­to oli­si ohi ja pa­rien oli­si pa­rem­pi ero­ta. ”Näis­tä kym­me­nes­tä sei­kas­ta tie­dät, et­tä liit­to­si on ohi” -tyy­li­set lis­tauk­set an­ta­vat ih­mi­sil­le lu­van luo­vut­taa ja läh­teä et­si­mään jo­tain pa­rem­paa. Ne ikään kuin kan­nus­ta­vat sii­hen.

Nuo­rem­pa­na pi­din avi­o­lii­ton py­sy­vyyt­tä ja avi­o­rak­kau­den säi­ly­mis­tä it­ses­tään­sel­vyy­te­nä. Olin lap­se­na jo näh­nyt, mi­ten vai­kei­den­kin asi­oi­den läpi voi­daan sel­vi­tä, kun us­ko, toi­vo ja rak­kaus säi­ly­vät elä­mäs­sä. Vas­ta oman avi­o­liit­to­ni ar­jen alet­tua ja en­sim­mäis­ten krii­sei­ly­jen jäl­keen olen jou­tu­nut poh­ti­maan näi­tä asi­oi­ta enem­män ja rat­kai­se­maan oman asen­noi­tu­mi­se­ni ja to­del­li­sen tah­to­ti­la­ni avi­o­lii­ton ja ra­kas­ta­mi­sen suh­teen. Sii­hen saak­ka kaik­ki oli it­ses­tään sel­vää, yk­sin­ker­tais­ta ja help­poa. Ja toi­saal­ta us­koin, et­tä avi­o­lii­tos­sa on pak­ko py­syä, et­tä sii­nä nyt vain ol­laan, vaik­ka mikä oli­si. Myö­hem­min kui­ten­kin ym­mär­sin, et­tä olen men­nyt nai­mi­siin va­paa­eh­toi­ses­ti ja myös elän avi­o­lii­tos­sa va­paa­eh­toi­ses­ti. Tuo oi­val­lus oli mi­nul­le tär­keä, et­ten uh­riu­tu­nut ajat­te­le­maan elä­mää­ni si­ten, et­tä sitä mää­rit­tä­vät jot­kut kir­joit­ta­mat­to­mat sään­nöt tai toi­set ih­mi­set, vaan et­tä minä va­lit­sen mi­ten elän. Mi­nul­le oli sel­vää, et­tä ha­lu­an va­li­ta asi­oi­ta si­ten, et­ten me­ne­tä us­ko­a­ni.

Per­he-elä­mäs­sä kaik­ki hei­jas­tuu kaik­keen. Kun ih­mi­set elä­vät tois­ten­sa lä­hel­lä ja ovat si­tou­tu­neet toi­siin­sa vah­vas­ti niin bi­o­lo­gi­ses­ti kuin emo­ti­o­naa­li­ses­ti­kin, niin il­mas­sa ris­tei­le­vät hy­vin mo­nen­lai­set tun­teet ja tun­nel­mat. Per­hees­sä olem­me tois­tem­me pei­le­jä, ja pei­lei­nä hei­jas­tam­me toi­si­am­me omien si­säis­ten maa­il­mo­jem­me läpi. Se jos mikä on ai­nut­laa­tui­nen ti­lai­suus ke­hit­tyä ja kas­vaa ih­mi­se­nä, mut­ta sa­mal­la myös le­vä­tä, tur­vau­tua ja ren­tou­tua. Us­kon, et­tä kai­kis­sa per­heis­sä ja myös ys­tä­vien vä­li­sis­sä si­teis­sä, lii­ku­taan hy­vin mo­nen­lai­sis­sa tun­nel­mis­sa. Tyk­kää­mi­nen, ra­kas­ta­mi­nen ja ihai­le­mi­nen saa­vat hy­vin no­pe­as­ti vas­ta­pa­rik­seen myös tym­pään­ty­mis­tä, suut­tu­mus­ta ja vi­hoit­te­lua.

Omien vaih­te­le­vien tun­teit­tem­me läpi em­me ai­na jak­sa suh­tau­tua toi­siim­me kun­ni­oit­ta­en, ar­vos­ta­en ja ra­kas­ta­en. Vaik­ka ha­lu­ai­sim­me ja pyr­ki­sim­me. Per­he-elä­mä haas­taa jat­ku­vas­ti ai­na­kin mi­nus­sa asu­vaa it­sek­kyyt­tä ja omien mie­li­ha­lu­jen to­teut­ta­mis­ta. Usein täy­tyy oi­kein pa­kot­taa it­sen­sä ulos omas­ta si­säi­ses­tä maa­il­mas­taan ja nos­taa kat­se nii­hin ym­pä­ril­lä ole­viin. Ja ha­ke­mal­la ha­kea sii­tä sitä si­säl­töä elä­mään, et­tei si­säl­lök­si muo­dos­tu vain omat har­ras­tuk­set, työt tai vaik­ka­pa kän­ny­kän ruu­dun ta­ka­na au­ke­a­va lo­pu­ton maa­il­ma.

Usein avi­o­lii­tos­sa ja per­he-elä­män kes­kel­lä ih­mi­nen jou­tuu koh­taa­maan sy­vim­mät­kin si­säi­set tun­teen­sa ja pel­kon­sa, sil­lä niin lä­hei­sis­sä ih­mis­suh­teis­sa olem­me her­kim­mil­läm­me. Ys­tä­vyys­suh­teet ovat si­kä­li eri­lai­sia, et­tä niis­sä em­me usein­kaan, hy­vin lä­hei­ses­tä ys­tä­vyy­des­tä­kään huo­li­mat­ta avaa it­se­äm­me niin au­ki ja nä­ky­väk­si kuin per­hees­säm­me. Per­heen kes­kel­lä ja avi­o­puo­li­son lä­hel­lä olem­me kai­ken­lai­si­na päi­vi­nä. Nii­nä­kin päi­vi­nä, kun mie­lum­min oli­si yk­sin ja pii­los­sa muil­ta ih­mi­sil­tä. Ajat­te­len, et­tä juu­ri täs­tä syys­tä avi­o­liit­to on mitä par­hain mah­dol­li­suus tu­tus­tua it­seem­me, pei­la­ta vah­vuuk­si­am­me ja heik­kouk­si­am­me toi­sen ih­mi­sen lä­hei­syy­des­sä. Ym­mär­rän, et­tei­vät kaik­ki avi­o­lii­tot kui­ten­kaan ole sel­lai­sia, jois­sa puo­li­sot ko­ke­vat lä­hei­syyt­tä ja ar­vos­tus­ta. Ja hy­vis­sä­kin avi­o­suh­teis­sa ol­laan toi­si­naan etäi­siä tai vi­hai­sia toi­sil­leen. Sil­loin it­sek­kyys, tun­nis­ta­mat­to­mat pe­lot tai sie­lun­vi­hol­li­nen ovat pääs­seet rik­ko­maan jo­ta­kin to­del­la ar­vo­kas­ta. An­teek­si­pyy­tä­mi­sen ja -an­ta­mi­sen li­säk­si on tär­ke­ää pys­tyä pu­hu­maan kai­kes­ta. Sel­lai­sis­ta­kin vai­keis­ta asi­ois­ta, joi­hin voi si­säl­tyä syyl­li­syyt­tä, hä­pe­ää ja mui­ta ki­pei­tä tun­tei­ta.

Koen, et­tä ny­kyi­sin aja­tuk­si­a­ni avi­o­rak­kau­des­ta sä­vyt­tää nöy­ryys. Sel­lai­nen hil­jai­nen ym­mär­rys sii­tä, et­tä se ei ole kos­kaan it­ses­tään sel­vää, vaan suu­ri lah­ja. Sel­lai­nen lah­ja, joka ei au­to­maat­ti­ses­ti säi­ly kau­nii­na niin kuin vaik­ka­pa jou­lu­lah­jak­si saa­tu upea tau­lu. Ajat­te­len, et­tä avi­o­lii­ton eteen on teh­tä­vä töi­tä, on kat­sot­ta­va use­as­ti pei­liin, pys­tyt­tä­vä tu­le­maan tois­ta puo­li­tie­hen vas­taan ja en­nen kaik­kea nöyr­ryt­tä­vä pyy­tä­mään an­teek­si, jot­ta avi­o­rak­kaus säi­lyy ja py­syy kau­nii­na.

MariKarhumaa
Lapset, ihmisten kohtaamiset, kulttuurien erilaisuus, luonnon monimuotoisuus sekä elämän erilaisten puolien valot ja varjot herättävät minussa tunteita ja ajatuksia. Toiset niistä vaativat tulla kirjoitetuksi muistiin. Kirjoittaessani peilaan elämääni uskovaisena, naisena, äitinä, vaimona, suomalaisena ja ihmisenä kaikkeen siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Missä olen erilainen? Missä samanlainen? Millainen oikein olen? Mitä haluan elämäni olevan? Minut tavoittaa osoitteesta makarhumaa@gmail.com.
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys