Elä­mäs­sä tu­lee vas­taan mo­nen­lai­sia asi­oi­ta, jot­ka kuor­mit­ta­vat avi­o­liit­toa. Kol­men kuu­kau­den asu­mi­nen uu­des­sa maas­sa on siir­tä­nyt mei­dän pa­ri­suh­teem­me ar­jen uu­del­le ta­sol­le. Ai­vot tun­tu­vat käy­vän yli­kier­rok­sil­la. Mi­kään ei ole enää tut­tua tai help­poa. Ki­reys, vä­sy­mys, jopa epä­toi­vo val­taa­vat ai­ka-ajoin. Sit­ten taas löy­däm­me yh­tey­den ja tun­nem­me, et­tä kyl­lä me yh­des­sä sel­vi­äm­me.

Ar­ki tääl­lä me­ren ta­ka­na Yh­dys­val­lois­sa on ol­lut täyn­nä yl­lä­tyk­siä. Kun kou­lus­ta tu­lee lap­pu, jos­sa ke­hoi­te­taan hank­ki­maan lap­sil­le puut­tu­va ro­ko­te, läh­tee iso pyö­rä pyö­ri­mään. Kou­lu ei hoi­da ro­ko­tuk­sia. Mis­tä siis? En­sin et­si­tään goog­le-kään­tä­jäl­lä, mitä ovat nämä chic­ken box -tau­dit yn­nä muut sel­lai­set, joi­ta vas­taan pi­täi­si ro­kot­taa. Mie­ti­tään, ote­taan­ko vai jä­te­tään­kö. Lai­tan ky­se­lyä What­sApp-ryh­mään, jos­sa kai­ken tä­män en­nen ko­ke­neet osaa­vat vas­ta­ta. Ro­kot­teen voi käy­dä os­ta­mas­sa päi­vit­täis­ta­va­ra­kau­pan ap­teek­ki­o­sas­tol­ta à 80 dol­la­ria tai men­nä pai­kal­li­seen ter­veys­kes­kuk­seen, jos­sa se mak­saa eh­kä 15 dol­la­ria. No, jos nel­jä pi­tää ro­kot­taa nel­jäs­ti, va­lin­ta ei ole vai­kea. Ter­veys­kes­kuk­sen nimi ja osoi­te­kin tu­le­vat sa­mas­ta ka­na­vas­ta. On­nek­si on näi­tä ar­jen en­ke­lei­tä! Ei muu­ta kuin ko­kei­le­maan, pää­si­sim­me­kö ter­veys­kes­kuk­sen pal­ve­lui­den pii­riin.

Ja näi­tä ihan ar­ki­sia, hoi­det­ta­via asi­oi­ta­han riit­tää. Mut­ta en­tä­pä kun meil­lä ei ole so­si­aa­li­tur­va­nu­me­roa, ve­ro­nu­me­roa, pai­kal­lis­ta ajo­kort­tia, ei­kä Green Car­dia, ei­kä... Täs­sä vai­hees­sa sy­dän lyö jo yli­mää­räi­siä lyön­te­jä ja kurk­kua ku­ris­taa. Sel­vi­äm­me­kö täs­tä?

Mo­lem­mat huo­leh­ti­vat mie­les­sään osin sa­mo­ja asi­oi­ta, osin omia mur­hei­taan. Saa­vat­ko lap­set ka­ve­rei­ta? Mi­ten pär­jää­vät um­mik­koi­na kou­lus­sa? En­tä­pä me it­se. Löy­tyy­kö sy­dä­nys­tä­viä, huo­lien ja ilo­jen ja­ka­jia, niin kuin Suo­mes­ta? Mi­ten Suo­mes­sa ole­vat ai­kui­set lap­set pär­jää­vät? Mi­ten löy­dän mie­le­käs­tä puu­haa it­sel­le­ni, kun en käy töis­sä? Mi­ten voi­kin tun­tua sa­maan ai­kaan niin vai­ke­al­ta, vaik­ka kui­ten­kin viih­dym­me uu­des­sa pai­kas­sa? Kes­kus­te­lim­me täs­tä pal­jon­kin en­nen läh­töä ja tie­sim­me tä­män ajan tu­le­van. Se tie­to ei nyt au­ta tä­hän vä­sy­myk­seen. On­nek­si kuu­lem­me toi­sil­ta sa­man ko­ke­neil­ta, et­tä elä­mä hel­pot­tuu puo­len vuo­den jäl­keen, kun asi­at tu­le­vat tu­tuk­si, ei­kä ar­ki vaa­di enää niin pal­jon.

Mo­ne­na, mo­ne­na het­ke­nä jou­dum­me py­säh­ty­mään ja ky­sy­mään: Mitä sinä tun­net? Mikä huo­let­taa tai vä­syt­tää täl­lä het­kel­lä eni­ten? Jos­pa lait­tai­sim­me hoi­ta­mat­to­mat asi­at pa­pe­ril­le ja te­ki­sim­me yh­den ker­ral­laan. Ym­mär­rät­kö, mil­tä mi­nus­ta tun­tuu? Olen­ko vie­lä ra­kas? Muis­tu­tam­me toi­si­am­me, et­tä pe­ru­sa­si­at ovat edel­leen hy­vin. Oi­kein­kin hy­vin. Meil­lä on toi­sem­me. Ra­kas­tam­me edel­leen. Meil­lä on us­ko ja luot­ta­mus Ju­ma­laan, et­tä näin on hyvä. Lap­sil­la­kin on asi­at hy­vin. Ym­pä­ril­läm­me on iha­nia ih­mi­siä, jot­ka aut­ta­vat ja ta­soit­ta­vat tätä tie­tä. Tar­vit­sem­me vain riit­tä­väs­ti yh­teis­tä ai­kaa vain ol­la ja ju­tel­la. Evan­ke­liu­mis­ta saa ih­meel­li­ses­ti voi­maa tä­hän­kin kuor­maan. Her­mos­tu­mi­set ja huo­not sa­nat on hyvä saa­da an­teek­si. Il­lal­la ris­tim­me kä­det yh­des­sä ja pyy­däm­me huo­len­pi­toa ja voi­mia rak­kail­lem­me ja it­sel­lem­me.

Eli­na Vä­hä­jylk­kä