– Mi­ten sä Har­ri koet, on­ko sul­la ai­kaa kai­kil­le sun lap­sil­le?

– Osuit­pa herk­kään koh­taan, vas­taan. – Ar­vaa olen­ko miet­ti­nyt sitä mo­nes­ti?

Mat­kaam­me kimp­pa­kyy­dil­lä kou­lu­tuk­ses­ta ko­ti­kau­pun­kia koh­ti. Koen, et­tä kes­kus­te­lu on avoin­ta ja tur­val­lis­ta. On help­po ava­ta omaa elä­mää enem­män­kin työ­ka­ve­reil­le.

– Jos­kun mun täy­tyy ihan py­säh­tyä miet­ti­mään sitä, et­tä huo­mi­oin­ko las­ten eri­lai­set per­soo­nat ja sen, et­tä heil­lä on eri­lai­sia tar­pei­ta. Yk­si ha­lu­aa ol­la pal­jon lä­hel­lä van­hem­pi­aan ja ker­too avoi­mes­ti kuu­lu­mi­sen­sa. Toi­nen on sul­keu­tu­neem­pi ei­kä ota kon­tak­tia. Vä­lil­lä huo­let­taa­kin, et­tä on­ko sel­lai­sel­la lap­sel­la kaik­ki hy­vin.

Pu­hum­me per­hei­dem­me elä­mäs­tä. Löy­däm­me mo­nia yh­tei­siä ni­mit­tä­jiä, vaik­ka per­hei­dem­me koot vaih­te­le­vat. Use­am­mal­la on pari kol­me las­ta ja mi­nul­la suur­per­he. Sil­ti kaik­ki jaam­me sa­mo­ja ky­sy­myk­siä: Rii­tän­kö lap­sil­le­ni? Mi­ten löy­dän ta­sa­pai­non ajan­käyt­töön? Mis­tä syn­tyy hyvä elä­mä? Syn­tyy­kö se seu­raa­mal­la eri­lais­ten kas­va­tus­gu­ru­jen op­pe­ja vai voi­ko se löy­tyä myös maa­lais­jär­ki­ses­tä ja ta­val­li­ses­ta ar­jes­ta? To­te­an per­he-elä­mä­ni ole­van vä­lil­lä vä­syt­tä­vää mut­ta ri­kas­ta ja on­nel­lis­ta. Elä­mä voi­si kait ol­la eri­lais­ta­kin, jos oli­si vaik­ka syn­ty­nyt ja­pa­ni­lai­sek­si met­ron­kul­jet­ta­jak­si tai asui­si Lon­toos­sa kis­san kans­sa ja soit­tai­si pa­ta­rum­pua työk­seen.

Myö­hem­min jään poh­ti­maan kes­kus­te­lu­am­me. Mil­lai­nen mie­li­ku­va ja ko­ke­mus omil­le lap­sil­le­ni jää ko­dis­tam­me? Oli­ko se työ­lei­riä vai kä­vi­kö niin, et­tei saa­nut mi­tään käy­tän­nön tai­to­ja ar­ki­seen elä­mään? Eh­kä jo­tain sil­tä vä­lil­tä. Sy­dä­mes­tä­ni toi­von, et­tä pääl­lim­mäi­sek­si jäi­si tun­ne sii­tä, et­tä mi­nua ra­kas­tet­tiin sel­lai­se­na kuin olen ja us­ko toi tur­vaa kai­ken­lai­siin elä­män­ti­lan­tei­siin.

Lap­suu­den­ko­ti­am­me em­me voi va­li­ta, em­me läh­tö­koh­ti­am­me, em­me­kä nii­tä ra­ken­nus­pa­li­koi­ta, joil­la elä­mää ra­ken­taa. Toi­von, et­tä lap­se­ni siir­täi­si­vät omaan elä­mään­sä sen hy­vän, jota ovat saa­neet mut­ta ei­vät ko­pi­oi­si ja kan­tai­si mu­ka­naan sitä, mis­sä epä­on­nis­tuim­me.

Oman lap­suu­den­ko­din voi myö­hem­min elä­mäs­sään näh­dä mo­nin eri ta­voin, oli­pa koti us­ko­vai­nen tai ei. Sa­man per­heen jä­se­ni­nä­kin ko­ke­muk­set ja muis­tot voi­vat ol­la eri­lai­sia. It­se muis­tan lap­suu­des­ta­ni lä­hin­nä ar­jen hy­vät het­ket ja yh­des­sä ko­e­tut asi­at. Ker­ran­kin sain äi­dil­tä­ni pos­ti­mak­suun tar­vit­ta­vat ra­hat, et­tä pys­tyin liit­ty­mään Mus­ta­naa­mio-ker­hoon. Se oli kova jut­tu! Mi­tä­hän omat lap­se­ni tu­le­vat muis­ta­maan? Sa­ma­nai­kai­ses­ti ihas­tut­ta­va ja kau­his­tut­ta­va ky­sy­mys! Eh­kä­pä muis­ta­vat il­ta­yön het­ket pie­nes­sä keit­ti­ös­säm­me, jos­sa joim­me kah­via, ker­roim­me sää­lit­tä­vän huo­no­ja jut­tu­ja ja nau­roim­me kuol­lak­sem­me. Toi­vot­ta­vas­ti ei­vät muis­ta niin­kään rii­to­ja vaan so­vin­not, ei­vät syn­te­jä vaan an­teek­si­an­ta­muk­sen ja ar­mon.

Joku muis­taa ko­dis­taan lä­hin­nä van­hem­pien vir­heet ja vää­rin­käy­tök­set. Ne saat­ta­vat vai­kut­taa vah­vas­ti omaan elä­mään ja sen rik­ki­näi­syy­teen. Toi­nen on pääs­syt kä­sit­te­le­mään asi­oi­ta si­ten, et­tä oman his­to­ri­an kans­sa ky­ke­nee elä­mään. Kol­mas on löy­tä­nyt so­vin­non, kään­tä­nyt men­neen eh­kä vah­vuu­dek­si­kin. Ei ole sa­man­te­ke­vää, mi­ten van­hem­pi­na kä­sit­te­lem­me vir­heem­me, epä­on­nis­tu­mi­sem­me ja syn­tim­me. On oi­kein kor­ja­ta asi­at, pyy­tää syn­nit an­teek­si ja ha­kea apua, jos per­heen­jä­se­net ovat tul­leet va­hin­goi­te­tuik­si.

Har­ri Vä­hä­jylk­kä