An­na Pärk­kä

Pa­laan ta­kai­sin ai­kai­sem­paan blo­gi­kir­joi­tuk­see­ni “lu­va­tun maan kan­sa­lai­nen”. Me­hän pää­tim­me mie­he­ni kans­sa ha­kea Nor­jan kan­sa­lai­suut­ta sil­loin, kun Ve­nä­jä aloit­ti so­dan Uk­rai­nan kans­sa. Mel­kein vuo­si ku­lui, kun sain ajan po­lii­sil­le haas­tat­te­lua var­ten. Haas­tat­te­lu meni ki­vut­to­mas­ti, tur­haan siis jän­ni­tin. Olin sel­lai­ses­sa luu­los­sa, et­tä kan­sa­lai­suusp­ro­ses­si kes­täi­si kau­an. Mi­nul­la kan­sa­lai­suu­den saa­mi­ses­sa kes­ti vii­kon. Sain di­gi­pos­tiin il­moi­tuk­sen, et­tä mi­nut ja mi­nun alai­käi­set lap­se­ni ovat saa­neet Nor­jan kan­sa­lai­suu­den. Kun pa­pe­rit ovat kun­nos­sa, nor­ja­lai­nen di­gi­jär­jes­tel­mä toi­mii, tuu­mai­lin. Tai­sin leu­hot­taa sii­tä myös ko­to­na. Mie­he­ni kävi sa­mai­ses­sa haas­tat­te­lus­sa viik­koa myö­hem­min ja sai kan­sa­lai­suu­den vuo­ro­kau­den si­säl­lä! Se kävi vie­lä no­pe­am­min.

Oli­si luul­lut, et­tä hank­ki­sin it­sel­le­ni vä­lit­tö­mäs­ti nor­ja­lai­sen pas­sin. Jo­ten­kin elä­mä on ol­lut niin täyt­tä ja kii­reis­tä, et­ten ole eh­ti­nyt teh­dä asi­al­le mi­tään. Kun 16-vuo­ti­as tyt­töm­me ryh­tyi muis­tut­ta­maan, et­tä hä­nen suo­ma­lai­nen pas­sin­sa van­he­nee al­ku­vuo­des­ta 2024, ryh­dyin toi­mi­maan. Va­ra­sin ajan it­sel­le­ni ja kah­del­le alai­käi­sel­lem­me tä­hän lä­hi­po­lii­si­lai­tok­sel­le, Gar­de­mo­e­nin len­to­ken­täl­le. Opis­to­nuo­ren ol­les­sa ko­to­na saim­me va­rat­tua ajan muu­ta­man päi­vän pää­hän. Olim­me ol­leet tyt­tö­jen kans­sa pit­kän päi­vän Os­los­sa ja pa­lat­tu­am­me me­nim­me len­to­ken­täl­le odot­ta­maan vuo­ro­am­me. Kär­si­väl­li­syy­tem­me oli ko­e­tuk­sel­la, kun va­rat­tu ai­kam­me ei pi­tä­nyt­kään. Kun mal­toin rau­hoit­tua kat­se­le­maan ym­pä­ril­le­ni, ta­ju­sin, et­tä jo­non ohi meni uk­rai­na­lai­sia. He oli­vat pääs­seet so­dan kes­kel­tä tän­ne va­paa­seen maa­han tur­vaan. En ol­lut ai­kai­sem­min pääs­syt niin lä­hel­le so­taa pa­ke­ne­via. Mie­les­sä­ni al­koi keh­key­tyä mo­nen­lais­ta ta­ri­naa ja ker­to­mus­ta hei­dän elä­mäs­tään. Hei­tä jo­kais­ta yh­dis­ti­vät isot mat­ka­lau­kut ja vä­sy­nyt, tum­ma kat­se. Tie­to jos­ta­kin, mis­tä minä en tie­dä mi­tään. Ve­täy­dyim­me tyt­tö­jen kans­sa taak­se­päin, ja an­noim­me heil­le ti­laa.

Vih­doin pää­sim­me tis­kil­le, ja po­lii­si pa­hoit­te­li, et­tä jou­duim­me odot­ta­maan. Näy­tin hä­nel­le UDI:n pää­tös­tä hy­väk­syä mi­nut ja alai­käi­se­ni Nor­jan kan­sa­lai­sik­si. Sit­ten ta­pah­tui ou­to jut­tu: saim­me tie­tää, et­tä ty­töt ei­vät sai­si pas­sia en­nen kuin hei­dän vä­es­tö­re­kis­te­ri­tie­dois­saan nä­kyi­si sel­väs­ti, et­tä he ovat myös Nor­jan kan­sa­lai­sia. Sil­lä het­kel­lä tyt­tö­jen koh­dal­la vä­es­tö­re­kis­te­ris­sä nä­kyi vain Suo­men kan­sa­lai­suus.

Täs­sä koh­taa mi­nul­la nou­si tur­me­lus. UDI:n pa­pe­reis­sa nä­kyi tämä “au­to­maat­ti­se­na toi­men­pi­tee­nä”, mut­ta mei­dän pi­täi­si sil­ti erik­seen pyy­tää tätä kir­jaa­mis­ta vä­es­tö­re­kis­te­ris­tä. Po­lii­si huo­ma­si är­ty­myk­sen ja eh­dot­ti, et­tä täy­tän val­miik­si suos­tu­muk­sen, et­tä mie­he­ni saa it­sel­leen pas­sia ha­kies­saan ti­la­ta myös ty­töil­le pas­sit. An­noin suos­tu­muk­set ja ti­la­sim­me pas­sin vain mi­nul­le. Sor­men­jäl­ki, va­lo­ku­vaus ja al­le­kir­joi­tus.

Vii­kon pääs­tä nou­kin Nor­jan pas­si­ni pos­ti­laa­ti­kos­ta. Seu­raa­vak­si mei­dän piti mie­he­ni kans­sa an­taa suos­tu­mus/pyyn­tö vä­es­tö­re­kis­te­ril­le kir­ja­ta ty­töt Nor­jan kan­sa­lai­sik­si. Liit­teek­si pas­si­ko­pi­ot mo­lem­mil­ta. Tä­män suos­tu­muk­sen kir­joi­tin kä­sin muis­ti­kir­jaan ja lai­toim­me sii­hen mie­hen kans­sa al­le­kir­joi­tuk­set, jon­ka jäl­keen ku­va­sin sen ja tal­len­sin jär­jes­tel­mään. Mie­he­ni oli epäi­le­väi­nen, et­tei tuol­lai­nen kä­sin­kir­joi­tet­tu ha­ke­mus me­ni­si läpi. Tuu­ma­sin vain, et­tä en jak­sa enää tä­män kans­sa hie­nos­tel­la. Vii­kon pääs­tä saim­me vih­doin pää­tök­sen, et­tä mo­lem­mat ty­töt ovat saa­neet myös Nor­jan kan­sa­lai­suu­den. Täy­tyy va­ra­ta ai­ka ty­töil­le ja mie­hel­le pas­sia var­ten.

Mi­nul­ta on ky­syt­ty, mik­si ha­lu­sin kan­sa­lai­suu­den. Se on oi­ke­as­taan vain us­kot­ta­vuus­ky­sy­mys. Nor­jas­sa lain edes­sä pi­täi­si kaik­kien ol­la sa­ma­nar­voi­sia, mut­ta tie­tyis­sä asi­ois­sa Nor­jan kan­sa­lai­set ovat pa­rem­mas­sa ase­mas­sa. Esi­mer­kik­si asun­to­lai­nan kor­ko saat­taa ol­la alem­pi nor­ja­lai­sil­le. Olen lu­ke­nut myös, et­tä jot­kut ka­las­tus­kiin­ti­öt ovat va­rat­tu vain Nor­jan kan­sa­lai­sil­le. Ali­ta­jui­ses­ti se vai­kut­taa myös, puo­lin ja toi­sin. Sii­nä on tiet­ty tur­va, kun on Nor­jan kan­sa­lai­nen. Tun­nen ole­va­ni enem­män ta­sa­ver­tai­nen mui­den kans­sa ja nyt myös osa Nor­jaa.

En ole luo­pu­nut suo­ma­lai­suu­des­ta­ni. Mut­ta kyl­lä se ku­nin­gas­kun­nan pas­si on ai­ka hie­no!

Täy­tyy pi­tää huo­li, et­tä mo­lem­mat pas­sit ovat voi­mas­sa. Nor­jan pas­si van­he­nee 10 vuo­des­sa, Suo­men 5 vuo­des­sa. Käy­tän vaik­ka vuo­ro­tel­len jom­paa­kum­paa pas­sia.

Mi­nus­ta on mu­ka­va pääs­tä ää­nes­tä­mään suur­kä­rä­jät-vaa­leis­sa. Kun­nal­lis­vaa­leis­sa kä­vin jo ää­nes­tä­mäs­sä. Ha­lu­an vai­kut­taa maan asi­oi­hin, kos­ka asun tääl­lä. Se on suu­rin syy, mik­si ha­lu­sin Nor­jan kan­sa­lai­suu­den.