JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Lapsuuden laulu kantoi

28.12.2022 9.55

Juttua muokattu:

28.12. 09:42
2022122809424720221228095500

An­na Pärk­kä

Jou­lu­lau­lu­ja mu­si­soi­des­sa­ni kä­sii­ni ek­syi Kul­tai­nen lau­lu­kir­ja, jon­ka ta­ka­kan­nes­sa lu­kee: “Kul­tai­nen lau­lu­kir­ja on teh­ty si­nul­le, joka ra­kas­tat lau­lu­ja ja lau­la­mis­ta.” Pak­ko myön­tää, et­tä mo­nes­ti me­lan­ko­li­set kan­san­lau­lut ve­tä­vät puo­leen­sa. Eräs täl­lai­nen lau­lu on Ina­rin­jär­vi. Lap­suu­des­sa­ni Ou­lun­sa­lon Pit­kä­kan­kaan kou­lun reh­to­ri lau­lat­ti mei­tä tä­män ja mo­nen muun lau­lun sä­ve­lin. Ty­käs­tyin lau­luun ko­vas­ti.

Lau­la­es­sa­ni mie­lee­ni nou­see erit­täin läm­min muis­to. Muu­ta­ma vuo­si sit­ten sain tä­kä­läi­sen lää­kä­rin avul­la vas­tauk­sen kroo­ni­siin ki­pu­ti­loi­hin, syyn jal­ko­je­ni jat­ku­viin mai­to­hap­poi­lui­hin. Tätä sai­raut­ta ei hoi­de­ta vie­lä Poh­jois­mais­sa jul­ki­sel­la puo­lel­la, mut­ta on­nek­se­ni olin ot­ta­nut yli­mää­räi­sen sai­raus­ku­lu­va­kuu­tuk­sen. Sen avul­la pää­sin sit­ten hoi­toi­hin, jot­ka teh­tiin pää­sään­töi­ses­ti Kir­ke­ne­siin (Kirk­ko­nie­mi) yk­si­tyis­sai­raa­las­sa. Kir­ke­nes on ai­van suo­mi­nei­don pään ylä­puo­lel­la, lä­hel­lä Ve­nä­jän ra­jaa, jon­ne on siel­tä 16 ki­lo­met­riä. Asu­kas­mää­rä on noin 3 400. Kir­ke­ne­sis­sä asuu suo­ma­lai­sia, ve­nä­läi­siä ja nor­ja­lai­sia rin­ta rin­nan, su­las­sa so­vus­sa.

Näi­hin ope­raa­ti­oi­hin sain läh­teä siu­nat­tu­na. Puo­les­ta­ni ru­koil­tiin, ja tun­sin ole­va­ni hy­vis­sä kä­sis­sä.

Mi­nua hoi­ti nor­ja­lai­nen lää­kä­ri­tii­mi. Sai­raan­hoi­ta­ji­na oli thai­maa­lai­nen avi­o­pa­ri. Mi­nut ha­et­tiin Kir­ke­ne­sin len­to­ken­täl­tä anes­te­si­a­lää­kä­rin toi­mes­ta. Kyy­tiin tuli myös lää­kä­ri Os­los­ta. Tun­tui ai­ka jän­näl­tä ta­ka­pen­kil­lä ju­tel­la tun­nin pääs­tä mi­nua hoi­ta­vien lää­kä­rei­den kans­sa tu­le­vas­ta ope­raa­ti­os­ta­ni. Tuu­mai­lin mie­les­sä­ni, et­tä täs­sä sitä An­na is­tuu it­se­ään pa­rem­mas­sa seu­ras­sa.

Leik­kauk­sen jäl­keen, unen läpi kuu­lui tut­tu me­lo­dia. Joku lau­loi mi­nul­le Ina­rin­jär­veä. Mis­sä ih­mees­sä minä olen? Sil­mät sir­ril­lään iloi­nen thai­maa­lai­nen mies­hoi­ta­ja lau­loi mi­nul­le tut­tu­a­kin tu­tum­paa lau­lua, sel­väl­lä suo­men kie­lel­lä. Us­ko­ma­ton tun­ne val­ta­si mie­le­ni.

Hoi­ta­ja ker­toi ol­leen­sa tois­ta­kym­men­tä vuot­ta töis­sä Fin­n­mar­kis­sa van­hain­ko­deis­sa. Siel­lä hän oli op­pi­nut suo­men kie­len suo­ma­lai­sil­ta van­huk­sil­ta, jot­ka oli­vat kau­an sit­ten muut­ta­neet Nor­jaan. Van­huk­sil­la oli suo­men kie­li unoh­tu­nut, niin kuin saat­taa ul­ko­suo­ma­lai­sil­la käy­dä, jos ei pidä va­ran­sa. Kun olem­me iäk­käi­tä, oma ra­kas äi­din­kie­li voi nous­ta muis­tois­ta esiin – niin oli käy­nyt näil­le­kin. Nämä hau­raat van­huk­set oli­vat opet­ta­neet tä­män lau­lun täl­le thai­maa­lai­sel­le hoi­ta­jal­le. Ker­ta­kaik­ki­aan, mi­ten iha­nas­ti hän mi­nua hoi­ti ja ajat­te­li mi­nua. Hän teki par­haan­sa, et­tä mi­nul­la oli tur­val­li­nen ja hyvä olo.

Kii­tän täs­sä jo­kais­ta hoi­to­työ­tä te­ke­vää: teet­te ar­vo­kas­ta työ­tä. It­se me­nin näi­hin hoi­toi­hin täy­sin luot­ta­vai­se­na, pel­kää­mät­tä, et­tä mi­tään vaa­ral­lis­ta ta­pah­tui­si. Ker­ran kui­ten­kin kävi “lä­hel­tä piti”-ti­lan­ne. Sain kor­ke­an kuu­meen, joka ei al­ka­nut las­kea. Odot­te­lin ko­to­na muu­ta­man päi­vän, ja niin­hän sii­nä sit­ten kävi lop­pu­jen lo­puk­si, et­tä oma­lää­kä­ri­ni lä­het­ti mi­nut kii­rees­ti sai­raa­laan.

Sin­ne saa­pu­es­sa­ni hoi­to­hen­ki­lö­kun­ta ih­met­te­li po­si­tii­vis­ta asen­net­ta­ni; sitä, et­tä mi­nua lä­hin­nä nau­rat­ti. Saat­toi tie­ten­kin ol­la niin, et­tä stres­si­ni lau­ke­si, kun pää­sin no­pe­as­ti avun pii­riin. CRP oli yli 500, ja kaik­ki oli­vat to­del­la huo­lis­saan. Minä en ym­mär­tä­nyt pe­lä­tä mi­tään. Olin var­ma, et­tä täs­tä­kin sel­vi­tään. Sa­noin heil­le, et­tä ei mi­nul­la ole mi­tään hä­tää. Olen tääl­lä, ja te teet­te par­haan­ne. Mi­nua kan­nat­te­le­vat suu­rem­mat kä­det.

Sii­tä kun saa­vuin sai­raa­laan, mi­nut lei­kat­tiin kol­men tun­nin ku­lut­tua. Ko­ro­nan vuok­si mi­nut oli eris­tet­ty ja mi­nua hoi­ti­vat täy­siin suo­ja­va­rus­tei­siin son­nus­tau­tu­neet hoi­ta­jat. Muis­tan, et­tä ris­tin kä­te­ni mo­nes­ti Isä mei­dän -ru­kouk­seen.

Kaik­ki me­ni­kin hy­vin. Vii­vyin sai­raa­las­sa vii­si päi­vää, ja pää­sin jou­luk­si ko­tiin. Näin mi­ten pit­kä on hoi­to­hen­ki­lö­kun­nan pin­na. Te teet­te töi­tä suu­rel­la sy­dä­mel­lä, uu­pu­mat­ta ja vä­sy­mät­tä.

Jäl­keen­päin mi­nua on pu­hu­tel­lut ih­mis­ten ai­to vä­lit­tä­mi­nen. Heti kun us­kal­sin ker­toa avoi­mes­ti ti­lan­tees­ta­ni, sain ko­kea, mi­ten ym­pä­ril­lä­ni on mon­ta ra­kas­ta ih­mis­tä, jot­ka ha­lu­a­vat mi­nul­le hy­vää. Rak­kaus li­sään­tyy, kun sitä it­se us­kal­taa an­taa. Moni us­kal­tau­tui myös ker­to­maan mi­nul­le omis­ta vai­keuk­sis­ta. Opin, et­tä ja­ka­mal­la omia ko­ke­muk­sia voi hel­pot­taa toi­sen taak­kaa. Mei­dät on luo­tu tän­ne toi­si­am­me var­ten.

Toi­pu­mi­seen on men­nyt hel­pos­ti nämä kak­si vuot­ta. Pa­lau­tu­mi­nen ei ol­lut­kaan niin yk­sin­ker­tais­ta, kuin olin luul­lut. Täl­lai­sel­le spon­taa­nil­le ih­mi­sel­le on teh­nyt hy­vää malt­taa kuun­nel­la it­se­ään ja op­pia ole­maan ar­mol­li­sem­pi it­se­ään ja mui­ta koh­taan. En­sim­mäi­set kä­ve­ly­len­kit oli­vat pelk­kiä pos­tin­ha­ku­reis­su­ja. Pik­ku­hil­jaa len­kit ovat pi­den­ty­neet, ja tänä syk­sy­nä läh­din mu­kaan spon­taa­nis­ti, kum­mem­min miet­ti­mät­tä, ke­rää­mään it­sel­le­ni mar­ras­kuus­sa puo­li mil­joo­naa as­kel­ta. 500 000 as­kel­ta, mie­ti! Sii­tä ker­ron seu­raa­vas­sa blo­gis­sa li­sää!

AnnaPärkkä
En ole mistään kotoisin – olen syntynyt Ranualla, ekaluokalle menin Oulunsaloon ja Haukiputaalle muutimme, kun aloitin 9. luokan. Jännä tällaiselle juurettomalle onkin ollut kiintyä Norjaan. Olen äiti, mummu ja aviopuoliso. Uusi lapsenlapsi on aina suuri ihme, joka herkistää. Innostun helposti ja uteliaisuudestani johtuen joudun helposti kiperiin tilanteisiin. Toimin yrittäjänä täällä Norjassa. Arki on samanlaista kuin siellä, mutta norjan kielellä. Voit kertoa ajatuksistasi minulle: anna.parkka@gmail.com.
6.2.2023

Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen. Ps. 13:6

Viikon kysymys