JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Muistolaatta pikkuveljelle

17.6.2020 6.00

Juttua muokattu:

9.6. 09:52
2020060909522620200617060000

Oli kesä 1951. Mei­dän per­hee­seen odo­tet­tiin uut­ta vau­vaa. Nuo­rin si­sa­ruk­sis­tam­me oli jo to­me­ra rei­lun vuo­den ikäi­nen.

Äi­ti val­mis­te­li tu­le­val­le lap­sel­le uu­sia vaat­tei­ta ja pesi en­ti­siä käyt­tö­kel­poi­sia. Me lap­set­kin odo­tim­me.

Erää­nä lop­pu­ke­sän päi­vä­nä äi­ti kui­ten­kin seu­ra­si huo­les­tu­nee­na vau­van lii­keh­din­tää. Pel­ko täyt­ti sy­dä­men, hän ei tun­te­nut pot­ku­ja. Äi­ti kä­ve­li pel­lon­lai­taa lä­hei­sel­le ter­veys­ta­lol­le, jos­sa kä­ti­lö to­te­si, et­tei lap­sen sy­dä­nää­niä enää kuu­lu­nut.

Iso­sis­ko­ni muis­te­lee, et­tä me pie­nem­mät lei­kim­me ke­säl­lä mo­nes­ti hau­ta­jai­sia pi­hal­la. Äi­tiä loh­du­tim­me, et­tä se­hän on vain leik­kiä. Nyt äi­ti var­mas­ti tun­si sy­vää su­rua ja koki lei­kin ol­leen en­ne.

Al­koi syn­nyt­tä­mi­sen odo­tus, joka ei ol­lut­kaan ta­va­no­mai­nen. Odot­ta­van äi­din aja­tuk­sen kul­ku ja tar­peet ovat var­sin kum­mal­li­sia. Kai­kes­ta huo­li­mat­ta äi­ti vie­lä pesi vau­van­vau­nut va­rus­tuk­si­neen. Oli­ko se­kin su­ru­työ­tä, sitä, et­tä lap­si oli odo­tet­tu ja kaik­ki hän­tä var­ten val­mis­tet­tu?

Tuli vau­van syn­ty­mi­sen päi­vä. Isä oli työ­mat­kal­la, pois­sa ko­toa. Äi­ti syn­nyt­ti yöl­lä ko­to­na kä­ti­lön avus­tuk­sel­la poi­ka­vau­van.

Iso­ve­li kävi kir­kon­ky­läl­tä hau­taus­liik­kees­tä ha­ke­mas­sa pie­nen val­koi­sen ar­kun pyö­rän ta­ra­kal­la. Ark­ku nos­tet­tiin keit­ti­ön pöy­däl­le. Saim­me kaik­ki kat­soa, kun kä­ti­lö aset­te­li vel­jen val­koi­siin pu­et­tu­na ark­kuun.

Pi­han kuk­ka­pen­kis­tä si­rot­te­lim­me or­vok­ke­ja ja ha­ju­her­nei­tä vau­van pei­ton pääl­le. Mi­nus­ta vau­va oli niin kau­nis, kau­niim­pi kuin mi­kään nuk­ke. Mut­ta mel­kein säi­käh­din, kuin­ka kyl­mä oli pik­ku­vel­jen pos­ki sitä va­ro­vas­ti kos­ket­ta­es­sa­ni.

Sii­hen ai­kaan ei kuol­lee­na syn­ty­neel­le lap­sel­le saa­nut omaa hau­ta­paik­kaa. Vel­jen ark­ku las­ket­tiin erään juu­ri hau­da­tun ih­mi­sen hau­taan, kun vai­na­jan omai­set an­toi­vat lu­van.

Äi­ti ei pys­ty­nyt läh­te­mään hau­dal­le. Pap­pi kyl­lä kävi hau­dal­la. Meil­lä ei ole muis­ti­ku­vaa, kuka va­lo­ku­vaa­jan pyy­si, mut­ta on iha­na, kun ti­lan­tees­ta on oi­kea va­lo­ku­va. Vau­vaa saat­ta­mas­sa oli muu­ta­mia us­kol­li­sia iäk­käi­tä ys­tä­vi­äm­me, jot­ka tu­li­vat ko­tiim­me­kin käy­mään ja tuo­maan loh­tua.

Eräs mo­nia vai­kei­ta ko­ke­nut ys­tä­vä loh­dut­ti äi­tiä, et­tei tä­män ikä­vän it­kun jäl­keen tar­vit­se yh­tään mur­heen kyy­nel­tä po­jan vuok­si vuo­dat­taa. Saa vain kiit­tää. Sitä elä­män­vii­saut­ta äi­ti mo­nes­ti muis­te­li.

Kuva Aili Pasaselta

Nii­nä vuo­si­na, jot­ka asuim­me paik­ka­kun­nal­la, tie­sim­me vel­jen hau­dan. Vuo­sien jäl­keen, muu­tet­tu­am­me jo pois paik­ka­kun­nal­ta, et­sim­me vel­jen hau­taa löy­tä­mät­tä sitä. Luim­me sis­ko­ni kans­sa hau­ta­ki­vien teks­te­jä, ei­kä löy­ty­nyt yh­tään sil­lä alu­eel­la sinä vuon­na hau­dat­tua. Oli­ko­han se hau­ta jo unoh­det­tu ja paik­ka käy­tet­ty uu­del­leen?

Meil­lä si­sa­ruk­sil­la he­rä­si aja­tus lait­taa vel­jel­lem­me muis­to­laat­ta äi­din ja isän hau­ta­ki­veen. Nuo­rin sis­ko­ni to­te­si, et­tä se on tär­keä tu­le­vil­le­kin su­ku­pol­vil­le. Muis­to­laa­tas­ta nä­kyy, et­tä mei­dän per­hee­seem­me on kuu­lu­nut tä­mä­kin pie­ni poi­ka.

Äi­ti mai­nit­si use­am­man ker­ran, et­tä hän oli­si ha­lun­nut sen po­jan ni­mek­si Heik­ki. Siis­pä pää­tim­me, et­tä tä­män ni­men voi muis­to­laat­taan kir­joit­taa.

Aili Pasanen

Tun­tuu kuin vel­jel­läm­me oli­si nyt oma paik­ka äi­din ja isän lä­hel­lä, ihan äi­din sy­lis­sä. Muis­to­laat­ta muis­tut­taa pie­nes­tä per­heen­jä­se­nes­tä, jon­ka näim­me vain het­ken ver­ran. Hän on pe­ril­lä, ja voim­me sy­tyt­tää hä­nel­le kynt­ti­län.

AiliPasanen
Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta. Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni. Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin. Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com
AiliPasanen

Joulukirje sinulle

14.12.2021 6.00
AiliPasanen

Mistä olet kotoisin?

10.11.2021 6.15
AiliPasanen

Värien vuodenajat

13.10.2021 7.58
AiliPasanen

Lahjakello antaa lahjaksi aikaa

13.9.2021 7.30
AiliPasanen

Onko minun pakko?

12.8.2021 7.00
AiliPasanen

Parkkipaikka peltoseuroissa

16.7.2021 8.00
AiliPasanen

Korona-ajan mietteitä

1.6.2021 9.15
AiliPasanen

Luonnon kauneuden matematiikkaa

17.5.2021 7.05
AiliPasanen

Viimeisen kerran

20.4.2021 7.00
AiliPasanen

Käsien kosketuksia

20.3.2021 7.05
AiliPasanen

Syntymäpäivän iloa

13.2.2021 7.30
AiliPasanen

Onnea ja Jumalan siunausta

16.1.2021 7.30
AiliPasanen

Lapsi on ainutkertaisen arvokas

13.12.2020 7.00
AiliPasanen

”Minä aikana ihminen kaunein on”

13.11.2020 6.05
AiliPasanen

Lahjoista paras

12.10.2020 7.30
AiliPasanen

Sahaavan rosvon metsästystä

10.9.2020 6.00
AiliPasanen

"Ehtinyt onko jo elokuu?"

16.8.2020 6.15
AiliPasanen

Ikkunoita

5.8.2020 6.00
AiliPasanen

Puoli vuosisataa sitten

12.7.2020 6.00
AiliPasanen

Eristyksestä vapauteen

20.5.2020 6.05
AiliPasanen

Iloja tähän päivään

21.4.2020 6.40
AiliPasanen

Auringonpimennyksiä

22.3.2020 6.25
AiliPasanen

Rahaa käteisenä – kolikkoja pussissa

17.2.2020 6.05
AiliPasanen

Näkevin silmin

18.1.2020 6.00
AiliPasanen

Tässä iässä – siinä iässä

4.12.2019 6.58
AiliPasanen

Onko sinulla ikävä?

6.11.2019 6.55
AiliPasanen

Lusikka kauniiseen käteen

6.10.2019 6.54
AiliPasanen

Ristien kertomaa

5.9.2019 6.48
AiliPasanen

Minun nostalginen saunapolkuni

31.7.2019 12.27
AiliPasanen

Nauru tyrskyy ja kuplii

13.7.2019 6.17
AiliPasanen

Syreenejä Sortavalassa

3.6.2019 6.29
AiliPasanen

Uusi kirja vie lukijan tuntureille, Laestadiuksen matkassa

14.5.2019 6.22
AiliPasanen

Kyynelten jälkeen kirkastuu

23.4.2019 6.39
AiliPasanen

Myötätuntoa ja hellyyttä

7.4.2019 6.10
AiliPasanen

Lintukodon lempeässä suojassa

14.3.2019 6.34
AiliPasanen

Tarinoita ystävyydestä

12.2.2019 6.32
AiliPasanen

Onko se tylsää?

9.1.2019 6.43
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys