JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Muis­to­laat­ta pik­ku­vel­jel­le

17.6.2020 6.00

Juttua muokattu:

9.6. 09:52
2020060909522620200617060000

Oli kesä 1951. Mei­dän per­hee­seen odo­tet­tiin uut­ta vau­vaa. Nuo­rin si­sa­ruk­sis­tam­me oli jo to­me­ra rei­lun vuo­den ikäi­nen.

Äi­ti val­mis­te­li tu­le­val­le lap­sel­le uu­sia vaat­tei­ta ja pesi en­ti­siä käyt­tö­kel­poi­sia. Me lap­set­kin odo­tim­me.

Erää­nä lop­pu­ke­sän päi­vä­nä äi­ti kui­ten­kin seu­ra­si huo­les­tu­nee­na vau­van lii­keh­din­tää. Pel­ko täyt­ti sy­dä­men, hän ei tun­te­nut pot­ku­ja. Äi­ti kä­ve­li pel­lon­lai­taa lä­hei­sel­le ter­veys­ta­lol­le, jos­sa kä­ti­lö to­te­si, et­tei lap­sen sy­dä­nää­niä enää kuu­lu­nut.

Iso­sis­ko­ni muis­te­lee, et­tä me pie­nem­mät lei­kim­me ke­säl­lä mo­nes­ti hau­ta­jai­sia pi­hal­la. Äi­tiä loh­du­tim­me, et­tä se­hän on vain leik­kiä. Nyt äi­ti var­mas­ti tun­si sy­vää su­rua ja koki lei­kin ol­leen en­ne.

Al­koi syn­nyt­tä­mi­sen odo­tus, joka ei ol­lut­kaan ta­va­no­mai­nen. Odot­ta­van äi­din aja­tuk­sen kul­ku ja tar­peet ovat var­sin kum­mal­li­sia. Kai­kes­ta huo­li­mat­ta äi­ti vie­lä pesi vau­van­vau­nut va­rus­tuk­si­neen. Oli­ko se­kin su­ru­työ­tä, sitä, et­tä lap­si oli odo­tet­tu ja kaik­ki hän­tä var­ten val­mis­tet­tu?

Tuli vau­van syn­ty­mi­sen päi­vä. Isä oli työ­mat­kal­la, pois­sa ko­toa. Äi­ti syn­nyt­ti yöl­lä ko­to­na kä­ti­lön avus­tuk­sel­la poi­ka­vau­van.

Iso­ve­li kävi kir­kon­ky­läl­tä hau­taus­liik­kees­tä ha­ke­mas­sa pie­nen val­koi­sen ar­kun pyö­rän ta­ra­kal­la. Ark­ku nos­tet­tiin keit­ti­ön pöy­däl­le. Saim­me kaik­ki kat­soa, kun kä­ti­lö aset­te­li vel­jen val­koi­siin pu­et­tu­na ark­kuun.

Pi­han kuk­ka­pen­kis­tä si­rot­te­lim­me or­vok­ke­ja ja ha­ju­her­nei­tä vau­van pei­ton pääl­le. Mi­nus­ta vau­va oli niin kau­nis, kau­niim­pi kuin mi­kään nuk­ke. Mut­ta mel­kein säi­käh­din, kuin­ka kyl­mä oli pik­ku­vel­jen pos­ki sitä va­ro­vas­ti kos­ket­ta­es­sa­ni.

Sii­hen ai­kaan ei kuol­lee­na syn­ty­neel­le lap­sel­le saa­nut omaa hau­ta­paik­kaa. Vel­jen ark­ku las­ket­tiin erään juu­ri hau­da­tun ih­mi­sen hau­taan, kun vai­na­jan omai­set an­toi­vat lu­van.

Äi­ti ei pys­ty­nyt läh­te­mään hau­dal­le. Pap­pi kyl­lä kävi hau­dal­la. Meil­lä ei ole muis­ti­ku­vaa, kuka va­lo­ku­vaa­jan pyy­si, mut­ta on iha­na, kun ti­lan­tees­ta on oi­kea va­lo­ku­va. Vau­vaa saat­ta­mas­sa oli muu­ta­mia us­kol­li­sia iäk­käi­tä ys­tä­vi­äm­me, jot­ka tu­li­vat ko­tiim­me­kin käy­mään ja tuo­maan loh­tua.

Eräs mo­nia vai­kei­ta ko­ke­nut ys­tä­vä loh­dut­ti äi­tiä, et­tei tä­män ikä­vän it­kun jäl­keen tar­vit­se yh­tään mur­heen kyy­nel­tä po­jan vuok­si vuo­dat­taa. Saa vain kiit­tää. Sitä elä­män­vii­saut­ta äi­ti mo­nes­ti muis­te­li.

Kuva Aili Pasaselta

Nii­nä vuo­si­na, jot­ka asuim­me paik­ka­kun­nal­la, tie­sim­me vel­jen hau­dan. Vuo­sien jäl­keen, muu­tet­tu­am­me jo pois paik­ka­kun­nal­ta, et­sim­me vel­jen hau­taa löy­tä­mät­tä sitä. Luim­me sis­ko­ni kans­sa hau­ta­ki­vien teks­te­jä, ei­kä löy­ty­nyt yh­tään sil­lä alu­eel­la sinä vuon­na hau­dat­tua. Oli­ko­han se hau­ta jo unoh­det­tu ja paik­ka käy­tet­ty uu­del­leen?

Meil­lä si­sa­ruk­sil­la he­rä­si aja­tus lait­taa vel­jel­lem­me muis­to­laat­ta äi­din ja isän hau­ta­ki­veen. Nuo­rin sis­ko­ni to­te­si, et­tä se on tär­keä tu­le­vil­le­kin su­ku­pol­vil­le. Muis­to­laa­tas­ta nä­kyy, et­tä mei­dän per­hee­seem­me on kuu­lu­nut tä­mä­kin pie­ni poi­ka.

Äi­ti mai­nit­si use­am­man ker­ran, et­tä hän oli­si ha­lun­nut sen po­jan ni­mek­si Heik­ki. Siis­pä pää­tim­me, et­tä tä­män ni­men voi muis­to­laat­taan kir­joit­taa.

Aili Pasanen

Tun­tuu kuin vel­jel­läm­me oli­si nyt oma paik­ka äi­din ja isän lä­hel­lä, ihan äi­din sy­lis­sä. Muis­to­laat­ta muis­tut­taa pie­nes­tä per­heen­jä­se­nes­tä, jon­ka näim­me vain het­ken ver­ran. Hän on pe­ril­lä, ja voim­me sy­tyt­tää hä­nel­le kynt­ti­län.

AiliPasanen
Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta. Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni. Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin. Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com
AiliPasanen

Ko­ro­na-ajan miet­tei­tä

1.6.2021 9.15
AiliPasanen

Luon­non kau­neu­den ma­te­ma­tiik­kaa

17.5.2021 7.05
AiliPasanen

Vii­mei­sen ker­ran

20.4.2021 7.00
AiliPasanen

Kä­sien kos­ke­tuk­sia

20.3.2021 7.05
AiliPasanen

Syn­ty­mä­päi­vän iloa

13.2.2021 7.30
AiliPasanen

On­nea ja Ju­ma­lan siu­naus­ta

16.1.2021 7.30
AiliPasanen

Lap­si on ai­nut­ker­tai­sen ar­vo­kas

13.12.2020 7.00
AiliPasanen

”Minä ai­ka­na ih­mi­nen kau­nein on”

13.11.2020 6.05
AiliPasanen

Lah­jois­ta pa­ras

12.10.2020 7.30
AiliPasanen

Sa­haa­van ros­von met­säs­tys­tä

10.9.2020 6.00
AiliPasanen

"Eh­ti­nyt on­ko jo elo­kuu?"

16.8.2020 6.15
AiliPasanen

Ik­ku­noi­ta

5.8.2020 6.00
AiliPasanen

Puo­li vuo­si­sa­taa sit­ten

12.7.2020 6.00
AiliPasanen

Eris­tyk­ses­tä va­pau­teen

20.5.2020 6.05
AiliPasanen

Ilo­ja tä­hän päi­vään

21.4.2020 6.40
AiliPasanen

Au­rin­gon­pi­men­nyk­siä

22.3.2020 6.25
AiliPasanen

Ra­haa kä­tei­se­nä – ko­lik­ko­ja pus­sis­sa

17.2.2020 6.05
AiliPasanen

Nä­ke­vin sil­min

18.1.2020 6.00
AiliPasanen

Täs­sä iäs­sä – sii­nä iäs­sä

4.12.2019 6.58
AiliPasanen

On­ko si­nul­la ikä­vä?

6.11.2019 6.55
AiliPasanen

Lu­sik­ka kau­nii­seen kä­teen

6.10.2019 6.54
AiliPasanen

Ris­tien ker­to­maa

5.9.2019 6.48
AiliPasanen

Mi­nun nos­tal­gi­nen sau­na­pol­ku­ni

31.7.2019 12.27
AiliPasanen

Nau­ru tyrs­kyy ja kup­lii

13.7.2019 6.17
AiliPasanen

Sy­ree­ne­jä Sor­ta­va­las­sa

3.6.2019 6.29
AiliPasanen

Uu­si kir­ja vie lu­ki­jan tun­tu­reil­le, La­es­ta­diuk­sen mat­kas­sa

14.5.2019 6.22
AiliPasanen

Kyy­nel­ten jäl­keen kir­kas­tuu

23.4.2019 6.39
AiliPasanen

Myö­tä­tun­toa ja hel­lyyt­tä

7.4.2019 6.10
AiliPasanen

Lin­tu­ko­don lem­pe­äs­sä suo­jas­sa

14.3.2019 6.34
AiliPasanen

Ta­ri­noi­ta ys­tä­vyy­des­tä

12.2.2019 6.32
AiliPasanen

On­ko se tyl­sää?

9.1.2019 6.43
20.6.2021

Jee­sus sa­noi: "Ei­vät ter­veet tar­vit­se pa­ran­ta­jaa, vaan sai­raat. Men­kää ja tut­ki­kaa, mitä tämä tar­koit­taa: 'Ar­mah­ta­vai­suut­ta minä tah­don, en uh­ri­me­no­ja." Matt. 9:12-13

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies