JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

On­ko si­nul­la ikä­vä?

6.11.2019 6.55

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420191106065500

– On­ko si­nul­la ikä­vä?

Hän kat­soo mi­nua suo­raan sil­miin, sit­ten kat­se kier­tää ik­ku­nas­ta pi­han suu­riin haa­poi­hin ja tum­miin kuu­siin.

En­nä­tän het­ken miet­tiä omaa ikä­vää­ni, mut­ta ys­tä­vä­ni jat­kaa­kin pu­het­taan.

Hän ker­too, kuin­ka hä­nel­lä on ikä­vä sitä ko­ti­ta­loa, jon­ka hä­nen mie­hen­sä ra­ken­si heil­le. Ja sitä pi­ha­pii­riä, mis­sä pih­la­jien kat­vees­sa oli kei­nu ja sei­nus­tal­la kuk­ki­vat mo­net pe­ren­nat. Ja si­tä­kin hä­nel­lä on ikä­vä, et­tä sai aluk­si nos­taa vet­tä kai­vos­ta ja sit­ten saa­tiin ve­si­joh­to si­säl­le. Saa­tiin teh­dä työ­tä – se oli hy­vää elä­mää. Keit­ti­ön ik­ku­nan ta­ka­na oli lin­tu­lau­ta, jos­sa riit­ti ta­lin­na­kut­ta­jia. Ora­va­kin vie­rai­li.

– Voi mik­si siel­tä piti muut­taa pois? Oli­sin­pa siel­lä.

Sii­nä ju­tel­les­sam­me ky­syn ys­tä­väl­tä­ni, mi­ten hän sel­viy­tyi­si nyt siel­lä. Kun se ta­lon ra­ken­ta­ja, ah­ke­ra­kä­ti­nen avi­o­mies­kin on jo hau­dan le­vos­sa. Kuu­luu huo­kaus. Ys­tä­vä­ni to­te­aa, et­tei hän voi­si­kaan siel­lä enää asua. Ikä­vä on puo­li­so­a­kin.

– Mut­ta on­ko si­nul­la kos­kaan ikä­vä? Min­ne si­nul­la on ikä­vä? hän ky­syy.

Minä ker­ron, mi­ten mi­nun ikä­vä­ni puh­ke­aa, kun ke­vääl­lä on val­ko­vuok­ko­jen ai­ka. Tu­lee mie­leen lap­suu­den ke­väät, kun pel­lot oli­vat val­koi­se­naan vuok­ko­ja. Sik­si olen vuok­ko­tup­pai­ta ha­ke­nut pi­haa­ni niis­tä har­vois­ta pai­kois­ta, mis­tä nii­tä löy­tyy Kai­nuun ka­ruil­la mail­la. Hy­vin vuo­kot kyl­lä kas­va­vat pi­has­sa­ni.

To­te­an, et­tä jos me­ni­sin sin­ne lap­suu­den ko­ti­ta­loon nyt, ei se oli­si enää sama paik­ka. Sii­hen liit­ty­vä tun­ne on myös kai­puu­ta sii­hen ai­kaan, jon­ka olen siel­lä elä­nyt. Se ai­ka on siir­ty­nyt muis­toi­hin.

Vie­lä poh­din si­tä­kin, et­tä jos­kus mi­nul­la on ikä­vä lä­hei­siä, jo pois nuk­ku­nei­ta. Ja hen­ki­löi­tä, joi­den kans­sa pol­kum­me ovat toi­sis­taan pois kul­ke­neet. Saat­taa ryöp­säh­tää ai­van polt­ta­va ikä­vä. Ne kai­puun het­ket ovat kui­ten­kin vain pie­niä vii­väh­dyk­siä. Ne ei­vät elä­mää­ni kuor­mi­ta.

– Tai­vaan Isän ko­tiin mi­nul­la on ikä­vä, ys­tä­vä­ni huo­kaa.

Elä­mään­sä muis­tel­les­sa hän to­te­aa:

– On hyvä, et­ten nuo­re­na kuol­lut, kun en oli­si mi­tään täs­tä us­kos­ta tien­nyt. Olen saa­nut suu­ren lah­jan.

Mo­nes­ti myö­hem­min­kin käy­des­sä­ni hä­nen luo­naan kes­kus­te­lum­me siir­tyi ikä­vän­tun­tei­siin. Vä­hi­tel­len hä­nen voi­man­sa hii­pui­vat. Muis­tin hau­ras­tu­es­sa ka­to­si­vat mie­les­tä ra­kas ko­ti­ta­lo ja siel­lä ele­tyt työn­täy­tei­set päi­vät. Jäi vain tai­vas­kai­puu.

Tuli päi­vä, jona is­tuin hä­nen vie­rel­lään vii­mei­sen ker­ran. Hä­nen ei tar­vit­se enää ikä­vöi­dä.

Saa­tam­me ikä­vöi­dä jo­tain paik­kaa, elet­tyä ai­kaa, lä­hei­siä hen­ki­löi­tä. Tai jos­kus voim­me tun­tea vain sel­lai­sen ni­me­ä­mät­tö­män kai­pauk­sen. Mi­nus­ta sil­lä­kin on mer­ki­tys­tä. Oli­si­ko elä­mä jo­ten­kin tyh­jem­pää, yk­si­to­ti­sem­paa, jos ei mi­tään kai­pai­si?

Mi­ten sy­vää kai­paus­ta tun­te­vat­kaan ne, jot­ka ovat jou­tu­neet ko­ti­maan­sa tai ko­ti­seu­tun­sa jät­tä­mään ja muut­ta­maan ai­van tun­te­mat­to­miin oloi­hin?

Olen mo­nes­ti miet­ti­nyt, mi­ten hel­pos­ti ar­jes­sa tä­män ajan kii­vaas­sa me­nos­sa ja me­te­lis­sä unoh­dan, mi­hin olen mat­kal­la. Saan toki käyt­tää saa­ma­ni elä­män­päi­vät ihan ajal­li­siin puu­hiin. Py­säh­dyn ajat­te­le­maan, tun­nen­ko tai­va­si­kä­vää. Sik­si­kin koen tär­ke­äk­si ta­va­ta lä­hei­siä ja ko­kea ti­lan­tei­ta, jot­ka muis­tut­ta­vat tai­vaas­ta.

Muis­tan, kuin­ka nuo­re­na lau­loim­me seu­ro­jen jäl­keen pal­jon. ”Mä ikä­vöit­sen tääl­tä ko­ti­hin rau­hai­saan", oli mi­nul­le eri­tyi­sen ra­kas lau­lu. En tie­dä, mik­si. En muis­ta, et­tä sii­hen liit­tyi­si muu­ta eri­tyis­tä ko­ke­mus­ta kuin lau­la­mi­sen rie­mu. Vaik­ka elä­mä­ni oli va­loi­saa ja tu­le­vai­suu­den toi­vei­ta ja haa­vei­ta täyn­nä, se ei him­men­tä­nyt ha­lua lau­laa tai­va­si­kä­väs­tä. Ko­et­te­le­mus­ten ai­koi­na nuo lau­lun sa­nat ovat elä­neet voi­mak­kai­na.

Jos­kus olen seu­rois­sa kuun­nel­lut ja huo­man­nut, et­tä ny­kyi­sin­kin nuor­ten lau­lu­toi­veet si­säl­tä­vät mo­nes­ti tai­vaas­ta ja tai­va­si­kä­väs­tä ker­to­via lau­lu­ja. Si­sin kai­paa elä­män voi­mak­kaas­sa syk­kees­sä py­sy­vää. Lau­la­mi­nen tyyn­nyt­tää le­vot­to­man mie­len. Tai­vas­toi­vo kiin­nit­tää kat­seen tu­le­vaan.

AiliPasanen
Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta. Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni. Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin. Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com
AiliPasanen

Ko­ro­na-ajan miet­tei­tä

1.6.2021 9.15
AiliPasanen

Luon­non kau­neu­den ma­te­ma­tiik­kaa

17.5.2021 7.05
AiliPasanen

Vii­mei­sen ker­ran

20.4.2021 7.00
AiliPasanen

Kä­sien kos­ke­tuk­sia

20.3.2021 7.05
AiliPasanen

Syn­ty­mä­päi­vän iloa

13.2.2021 7.30
AiliPasanen

On­nea ja Ju­ma­lan siu­naus­ta

16.1.2021 7.30
AiliPasanen

Lap­si on ai­nut­ker­tai­sen ar­vo­kas

13.12.2020 7.00
AiliPasanen

”Minä ai­ka­na ih­mi­nen kau­nein on”

13.11.2020 6.05
AiliPasanen

Lah­jois­ta pa­ras

12.10.2020 7.30
AiliPasanen

Sa­haa­van ros­von met­säs­tys­tä

10.9.2020 6.00
AiliPasanen

"Eh­ti­nyt on­ko jo elo­kuu?"

16.8.2020 6.15
AiliPasanen

Ik­ku­noi­ta

5.8.2020 6.00
AiliPasanen

Puo­li vuo­si­sa­taa sit­ten

12.7.2020 6.00
AiliPasanen

Muis­to­laat­ta pik­ku­vel­jel­le

17.6.2020 6.00
AiliPasanen

Eris­tyk­ses­tä va­pau­teen

20.5.2020 6.05
AiliPasanen

Ilo­ja tä­hän päi­vään

21.4.2020 6.40
AiliPasanen

Au­rin­gon­pi­men­nyk­siä

22.3.2020 6.25
AiliPasanen

Ra­haa kä­tei­se­nä – ko­lik­ko­ja pus­sis­sa

17.2.2020 6.05
AiliPasanen

Nä­ke­vin sil­min

18.1.2020 6.00
AiliPasanen

Täs­sä iäs­sä – sii­nä iäs­sä

4.12.2019 6.58
AiliPasanen

Lu­sik­ka kau­nii­seen kä­teen

6.10.2019 6.54
AiliPasanen

Ris­tien ker­to­maa

5.9.2019 6.48
AiliPasanen

Mi­nun nos­tal­gi­nen sau­na­pol­ku­ni

31.7.2019 12.27
AiliPasanen

Nau­ru tyrs­kyy ja kup­lii

13.7.2019 6.17
AiliPasanen

Sy­ree­ne­jä Sor­ta­va­las­sa

3.6.2019 6.29
AiliPasanen

Uu­si kir­ja vie lu­ki­jan tun­tu­reil­le, La­es­ta­diuk­sen mat­kas­sa

14.5.2019 6.22
AiliPasanen

Kyy­nel­ten jäl­keen kir­kas­tuu

23.4.2019 6.39
AiliPasanen

Myö­tä­tun­toa ja hel­lyyt­tä

7.4.2019 6.10
AiliPasanen

Lin­tu­ko­don lem­pe­äs­sä suo­jas­sa

14.3.2019 6.34
AiliPasanen

Ta­ri­noi­ta ys­tä­vyy­des­tä

12.2.2019 6.32
AiliPasanen

On­ko se tyl­sää?

9.1.2019 6.43
20.6.2021

Jee­sus sa­noi: "Ei­vät ter­veet tar­vit­se pa­ran­ta­jaa, vaan sai­raat. Men­kää ja tut­ki­kaa, mitä tämä tar­koit­taa: 'Ar­mah­ta­vai­suut­ta minä tah­don, en uh­ri­me­no­ja." Matt. 9:12-13

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies