JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Ra­haa kä­tei­se­nä – ko­lik­ko­ja pus­sis­sa

17.2.2020 6.05

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420200217060500

Avaan ko­neen ja verk­ko­pan­kin si­vun. Mak­su­jo­no odot­taa vah­vis­tus­ta. Nu­me­rot vi­lis­tä­vät si­vul­la – ja raha siir­tyy. On kau­ka­na se ai­ka, jol­loin mak­sut suo­ri­tet­tiin ora­van­nah­koil­la tai mui­ta hyö­dyk­kei­tä vaih­ta­mal­la.

Luin vas­ta kir­joi­tuk­sen, jos­sa poh­dit­tiin ny­ky­las­ten ja -nuor­ten kä­si­tys­tä ra­has­ta. Kir­joit­ta­jal­la oli aja­tus sii­tä­kin, et­tä las­ten oli­si hyvä kä­si­tel­lä ra­haa ihan se­te­lei­nä ja ko­lik­koi­na. Pi­täi­si saa­da jo­kin tun­tu­ma ra­haan, sii­hen, min­kä ar­voi­nen on ku­kin raha. On tär­keä op­pia las­ke­maan, kuin­ka pal­jon ra­haa jää jon­kin han­kin­nan jäl­keen.

Lap­sel­la saat­taa ol­la sel­lai­nen ole­tus, et­tä voi­daan hank­kia mitä vain. Isä ja äi­ti vain kort­tia vi­laut­ta­vat – ja mak­su tu­lee jos­ta­kin. Voi ol­la vai­kea ym­mär­tää, mitä jo­kin asia mak­saa ja mitä täy­tyy teh­dä an­sai­tak­seen sen ra­ha­sum­man.

Ol­les­sa­ni al­le kym­men­vuo­ti­as meil­lä oli ko­to­na sääs­tö­pos­su, jo­hon jos­kus saa­tiin ko­li­koi­ta. En­nen jou­lua isä ava­si sen. In­nol­la las­ket­tiin ko­li­koi­ta. Muis­tan, kuin­ka kä­ve­lin ra­ho­jen kans­sa kir­ja­kaup­paan, tai­sin saa­da isäl­tä vä­hän li­sää­kin. Jo­tain pien­tä os­tin pu­kin­kont­tiin.

Seu­raa­vak­si mi­nul­la oli Yh­dys­pan­kin, ny­kyi­sen Nor­de­an, maa­pal­loa esit­tä­vä sääs­tö­li­pas ja oma pank­ki­kir­ja. Var­sin pie­niä ne sääs­töt oli­vat, mut­ta vä­lis­tä ko­li­kot vie­tiin pank­kiin. Erää­nä syk­sy­nä sit­ten isän ja äi­din avus­ta­ma­na sain os­taa ran­ne­kel­lon.

Mo­nia vuo­sia isäl­lä oli kir­joi­tus­pöy­dän ylim­mäs­sä avoi­mes­sa laa­ti­kos­sa kor­ke­an mal­li­nen Ni­vea-purk­ki, jos­sa oli ko­li­koi­ta. Sii­tä sai va­paas­ti ot­taa vält­tä­mät­tö­mään pik­ku tar­pee­seen. En muis­ta sii­tä ot­ta­nee­ni, mut­ta vel­jet sen si­jaan sil­loin täl­löin tar­vit­si­vat. Tai­si­vat­pa kui­ten­kin isäl­le ker­toa tar­peen­sa. Ei­kä purk­ki ol­lut kos­kaan tyh­jä.

Mi­nus­ta tuo oli isäl­tä kek­se­li­äs kei­no an­taa ra­haa vä­häs­tä. Hän oli kyl­lä tun­te­nut puut­teen jo pie­ne­nä poi­ka­na käy­des­sään ker­juul­la ja ison per­heen isä­nä mo­nes­sa tiu­kas­sa ti­lan­tees­sa.

Ny­kyi­sin ver­tail­laan eri työn­te­ki­jöi­den ti­li­pus­se­ja, nii­den ke­veyt­tä tai suu­ruut­ta. Ti­li­pus­si oli ai­ka­naan oi­ke­as­ti­kin pus­si tai rus­kea kir­je­kuo­ri, jon­ka työn­te­ki­jä sai ti­li­päi­vä­nä. Si­säl­lä oli ti­li­nau­ha ja palk­ka sel­ke­ä­nä ra­ha­na, sil­loin Suo­men mark­koi­na ja pen­nei­nä. Sel­lai­ses­ta mi­nul­la­kin on oma­koh­tais­ta ko­ke­mus­ta.

Nyt mak­sut kul­ke­vat vain nu­me­ro­sar­joi­na tie­to­ko­neen näy­töl­lä. Kun tu­lee häi­ri­öi­tä tie­to­lii­ken­tees­sä, on kaik­ki ju­mis­sa. Jot­kut jou­tu­vat sil­loin lai­naa­maan ra­haa iäk­kääl­tä omai­sel­taan, jol­la on ai­na pii­ron­gin laa­ti­kos­sa sel­kei­tä se­te­lei­tä tar­pee­seen.

Vie­lä­kin lap­sis­ta on mu­ka­va saa­da ra­haa ja pan­na se tal­teen jo­ta­kin mu­ka­vaa var­ten. Sa­mal­la he op­pi­vat ym­mär­tä­mään ra­han ar­voa. Tun­nen lap­sia, jot­ka ei­vät her­käs­ti ku­lu­ta saa­mi­aan ra­ho­ja kark­ki­kau­pas­sa, vaan voi­vat jopa äi­dil­le lai­na­ta tin­ka­ti­lan­tees­sa.

Tu­le­va­na ke­sä­nä­kin pie­net myy­jät kul­ke­vat in­nok­kai­na su­vi­seu­ra­ken­täl­lä ja huu­ta­vat:

– Jää­te­löä, os­ta­kaa jää­te­löä!

Olen ol­lut muu­ta­mi­na ke­si­nä Su­vi­seu­rois­sa töis­sä ruo­ka­lan kas­sal­la. Kun oli vas­ta lii­tyt­ty EU:hun, ta­pa­sin poi­kia, joi­ta kiin­nos­ti­vat eri­tyi­ses­ti eu­ron ja kah­den eu­ron ko­li­kot. He ver­tai­li­vat ko­li­koi­taan, jos­kus jopa ky­syi­vät, ei­kö oli­si an­taa ta­kai­sin jon­kin tie­tyn maan ko­lik­koa. Ai­ka mie­len­kiin­toi­sia ovat­kin ko­lik­ko­jen kään­tö­puo­let – myös ihan konk­reet­ti­ses­ti.

On kui­ten­kin pal­jon hy­viä pie­niä ja suu­ria asi­oi­ta, jois­ta ei tar­vit­se mak­saa ja joi­ta ei voi edes ra­hal­la os­taa. Nii­tä kan­nat­taa oi­kein miet­tiä ra­ha­huo­lien pai­na­es­sa. Sel­lai­nen ilo mi­nul­la on esi­mer­kik­si kak­si­vuo­ti­as kum­mi­poi­ka­ni, joka säih­ky­vin sil­min lau­laa mi­nul­le äi­tin­sä lä­het­tä­mäs­sä vies­tis­sä:

– On­ni tääl­lä vaih­te­lee, Tai­vaan Isä suo­je­lee.

AiliPasanen
Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta. Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni. Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin. Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com
1.4.2020

Ju­ma­la on Kris­tuk­ses­sa Jee­suk­ses­sa, hä­nen ve­res­sään, tuo­nut lä­hel­leen tei­dät, jot­ka en­nen olit­te kau­ka­na hä­nes­tä. Ef. 2:13

Viikon kysymys