JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Nä­ke­vin sil­min

18.1.2020 6.00

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420200118060000

Aili Pasanen

Aili Pasanen

Mo­nen pil­vi­sen ja su­mui­sen aa­mun jäl­keen tai­vaan­ran­ta on kir­kas. Hen­to vaa­le­an­pu­na kat­taa lu­mis­ten pui­den lat­vat, tien liuk­kais­sa koh­dis­sa­kin hoh­de nä­kyy. On mu­ka­va kat­sel­la mai­se­maa ajel­les­sa­ni au­tol­la vie­rai­lul­le. Päi­vä on jo pi­meim­mäs­tä ajas­ta rei­lun kym­me­nen mi­nuut­tia pi­den­ty­nyt. Ja saan näh­dä tä­män kai­ken. Mi­ten suu­ri lah­ja nä­kö­ais­ti on­kaan!

Jo­kin ai­ka sit­ten eräs lä­hei­se­ni yl­lät­täin me­net­ti nä­kö­ky­ky­än­sä. Hä­nel­tä ei on­nis­tu­nut lu­ke­mi­nen­kaan. Sen hän koki suu­re­na me­ne­tyk­se­nä. Nä­kö­ken­täs­sä oli vain hah­mo­ja, ei mi­tään tark­kaa. Sii­nä ti­lan­tees­sa mie­tim­me, mitä kaik­kea me­net­tää, jos ei kun­nol­la näe. On­nek­si ny­ky­tek­nii­kas­ta on apua. Lä­hei­se­ni vies­ti­miin löy­tyi asen­nus, joka muut­ti kir­joi­te­tun teks­tin ää­nek­si. Kävi kui­ten­kin niin on­nel­li­ses­ti, et­tä näkö pik­ku­hil­jaa pa­lau­tui.

Mie­tin sil­loin omal­le koh­dal­le­ni sitä, mil­lais­ta elä­mä oli­si osit­tain­kin nä­ke­mät­tö­mä­nä. En nä­ki­si aa­mu­rus­kon pu­naa, ve­den väl­ket­tä jär­ven pin­nal­la, kuk­ka­niit­ty­jä, lä­hel­lä­ni ole­vien ih­mis­ten kas­vo­ja, oman ko­ti­ni tut­tu­ja ta­va­roi­ta ja mon­ta muu­ta. Lu­ke­mi­nen, kir­joit­ta­mi­nen ja mo­nen­lai­nen mie­lei­nen näp­rää­mi­nen pi­täi­si unoh­taa. Mi­ten vain ha­pui­li­sin vaat­tei­ta­ni, va­ro­vas­ti kos­ket­te­li­sin keit­ti­ös­sä as­ti­oi­ta ja hel­lan nap­pu­loi­ta. Ja yrit­täi­sin sel­viy­tyä as­ka­reis­ta­ni, jois­ta suu­ri osa jäi­si muis­toik­si. En­nen nä­ke­vä­nä mi­nul­la oli­si kui­ten­kin pal­jon muis­ti­ku­via. Eh­kä niis­tä tu­li­si en­tis­tä tär­ke­äm­piä.

Mo­nil­la van­hem­mil­la ih­mi­sil­lä on ol­lut ta­pa­na sa­noa jos­tain odo­te­tus­ta tu­le­vai­suu­den ta­pah­tu­mas­ta: ”Vie­lä­kö­hän mi­nun sil­mä­ni sen nä­ke­vät?”

Olin muu­ta­mia ker­to­ja ai­kui­se­na so­keu­tu­neen ys­tä­vän kans­sa su­vi­seu­rois­sa. Hän ha­lu­si, et­tä ker­roin tark­kaan, mitä it­se näin. Lip­pu­ri­vis­tö, seu­ra­port­ti ja tel­tas­sa pu­hu­jan ko­rok­keen ko­ris­te­lu oli­vat hä­nel­le tär­kei­tä. Seu­ra­port­tia hän ha­lu­si oi­kein kos­ke­tel­la, tun­nus­tel­la pin­taa ja kä­vel­lä pin­taa si­vel­len ai­na­kin osit­tain por­tin ym­pä­ri. Sil­lä ta­val­la hä­nel­le tuli tun­tu­ma por­tin mit­ta­suh­teis­ta.

So­ta­so­kea mo­nien tun­te­ma Mat­ti Ki­vi­nen oli luo­na­ni ker­ran ko­ti­seu­rois­sa pu­hu­mas­sa. Hän var­mis­ti, et­tä pöy­tä­lii­na ruo­ka­pöy­däs­sä oli val­koi­nen, ja ha­lu­si tie­tää, mil­lai­nen ku­vio oli lau­tas­lii­nois­sa. Ne ei­vät ol­leet vä­hä­pä­töi­siä asi­oi­ta.

Mi­ten ti­lan­ne on­kaan eri­lai­nen syn­ty­mäs­tään as­ti so­ke­al­la? Mil­lai­nen on hä­nen mie­li­ku­vis­saan tut­tu ym­pä­ris­tö? Se voi ol­la eri­lai­nen kuin nä­ke­väl­lä.

Pal­jon kau­nis­ta ja tär­ke­ä­tä nä­em­me joka het­ki. Mut­ta mo­nes­ti käy niin­kin, et­tä sil­miem­me eteen tu­lee nä­ky­mä, jon­ka sa­no­ma ei ole­kaan miel­tä ko­hot­ta­va. Nä­em­me ru­maa, ah­dis­ta­vaa, tus­kaa ja ki­pua tuot­ta­vaa. Tu­lee mie­leen, et­tä oli­si ol­lut pa­rem­pi ol­la nä­ke­mät­tä. Nä­ky­mä on voi­nut ol­la muu kuin sil­mil­lä näh­tä­vä. Se saat­taa tuo­da vie­lä suu­rem­man ki­vun. Kaik­kea em­me näe sil­mil­lä, vaan sy­dän ais­tii ja vas­taa­not­taa sa­nat­to­mat­kin vies­tit.

Tätä kaik­kea nä­ky­mien ja ää­nien tul­vaa, joka mei­dät ym­pä­röi, mo­nes­ti ai­van vä­syn kat­so­maan ja kuu­le­maan. Mil­lai­set asi­at tal­len­tu­vat las­ten ja nuor­ten mie­li­ku­viin, hei­dän tah­to­mat­taan­kin? Ne mie­li­ku­vat voi­vat vää­ris­tää to­del­li­suut­ta, ai­heut­taa häm­min­kiä, pel­ko­ja ja ai­van epä­to­del­li­sia mah­dol­li­suuk­sia elä­mäs­sä. Pal­jon on tar­peen kes­kus­tel­la nuor­ten kans­sa, roh­kai­su­a­kin he tar­vit­se­vat.

Vuo­si on vaih­tu­mas­sa. Suun­nit­te­lem­me, odo­tam­me ja mie­tim­me. Em­me näe tu­le­vai­suu­teen. Se on meil­tä pei­tet­ty. Mut­ta on sil­mät, jot­ka nä­ke­vät kai­ken. Ju­ma­lan sil­mil­tä ei ole mi­kään sa­lat­tua. Hä­nen joh­da­tuk­seen­sa saam­me luot­taa tu­le­va­na­kin vuo­te­na. Hän on lu­van­nut omil­leen tä­män elä­män jäl­keen jo­tain, mitä ke­nen­kään sil­mä ei ole näh­nyt ei­kä kor­va kuul­lut, ei­kä ku­kaan ole voi­nut edes sy­dä­mes­sään aa­vis­taa. Mi­ten­kä­hän kau­nis­ta se voi ol­la!

Toi­vo­tan kai­kil­le lu­ki­joil­le Tai­vaan Isän siu­naa­maa vuot­ta 2020.

AiliPasanen
Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta. Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni. Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin. Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com
19.9.2020

Muis­ta­kaa tämä: joka niu­kas­ti kyl­vää, se niu­kas­ti niit­tää, ja joka run­saas­ti kyl­vää, se run­saas­ti niit­tää. 2. Kor. 9:6

Viikon kysymys