JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Sy­ree­ne­jä Sor­ta­va­las­sa

3.6.2019 6.29

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190603062900

Sii­nä se nyt au­ke­aa edes­sä­ni puis­toi­neen ja kuop­pai­si­ne ka­tui­neen al­ku­ke­sän lem­pe­äs­sä il­las­sa väl­keh­ti­vä Laa­tok­ka ku­peel­laan - Sor­ta­va­la. Kau­an olen haa­veil­lut tän­ne pää­se­vä­ni. En­sim­mäi­se­nä ha­vait­sen ka­tu­jen var­sil­la al­ku­ke­sän sy­ree­nit. Nii­den tuok­su suo­ras­taan huu­maa mi­nut.

Olem­me pääs­seet ra­jan yli mo­nen tar­kas­tuk­sen jäl­keen. Vaik­ka ra­ja­koi­rat ja -var­ti­jat, ai­dat ja piik­ki­lan­gat ovat merk­ki­nä val­ti­oi­den ra­jas­ta, luon­to ei tun­ne tätä ra­jaa, vaan jat­kuu maas­ta toi­seen met­si­neen ja jär­vi­neen.

Ra­jal­la odo­tel­les­sam­me pa­la­sin mie­les­sä­ni ajas­sa taak­se­päin, 1930-lu­vun al­kuun. Täs­tä ovat van­hem­pa­ni nuo­re­na­pa­ri­na kul­ke­neet muut­ta­es­saan Jo­en­suus­ta Suo­jär­vel­le. En tark­kaan tie­dä, min­kä­lai­sen muut­to­kuor­man kans­sa he ovat mat­kaa teh­neet. Mut­ta ne ta­va­rat, jot­ka äi­ti on myö­hem­min ot­ta­nut mu­kaan­sa läh­ties­sään kah­den lap­sen ja ano­pin kans­sa tal­vi­so­dan syt­ty­es­sä sil­loi­ses­ta ko­dis­taan Vii­pu­ris­ta, on help­po lu­e­tel­la.

Van­hem­pie­ni nuo­ruu­des­sa nyt ylit­tä­määm­me ra­jaa ei ol­lut. Oli laa­ja Kar­ja­la, jos­sa itään päin siir­ryt­tä­es­sä kar­ja­lan mur­re vaih­tui var­si­nai­sek­si kar­ja­lan kie­lek­si. Nyt alu­et­ta kut­su­taan luo­vu­te­tuk­si Kar­ja­lak­si. Vaik­ka moni jou­tui jät­tä­mään ko­tin­sa, kun vuo­sien 1940 ja 1944 rau­han­so­pi­muk­sis­sa so­vit­tiin luo­vu­tet­ta­vis­ta alu­eis­ta, säi­lyi Suo­mi kui­ten­kin it­se­näi­se­nä ja va­paa­na maa­na.

Vuon­na 1643 pe­rus­tet­tu Sor­ta­va­la, Laa­to­kan Kar­ja­lan pää­kau­pun­ki, oli alu­een kult­tuu­rin ja kau­pan kes­kus. Se kuu­lui en­sin Ruot­siin, sit­ten Ve­nä­jän val­lan al­le. Kau­pun­gin voi­ma­kas ke­hit­ty­mi­nen al­koi, kun alue lii­tet­tiin 1800-lu­vul­la Suo­men suur­ruh­ti­nas­kun­taan.

Puu­ta­lo­ri­vit ka­tu­jen var­sil­la ovat Suo­men ai­kai­sia, ku­ten lä­hes kaik­ki ki­vi­ta­lot­kin. Vaik­ka vuo­si­kym­me­net ovat ne hoi­ta­mat­to­mi­na rän­sis­tä­neet, minä näen ne kau­nii­na ja le­vol­li­ses­ti aset­tu­nei­na. Kun ne ai­koi­naan ovat ol­leet hy­väs­sä kun­nos­sa, on nä­ky­mä var­mas­ti ol­lut vie­hät­tä­vä. Ajam­me Kar­ja­lan­ka­tua, joka on kau­pun­gin pää­ka­tu. Sen var­rel­la on van­ha pa­lo­a­se­ma, yhä py­sys­sä tor­nei­neen.

Kau­pun­gin kes­kus­tas­sa on veh­re­äs­sä puis­tos­sa Ru­non­lau­la­jan pat­sas, jon­ka mal­li­na oli Pet­ri She­meik­ka. Tämä Al­po Sai­lon veis­tä­mä pat­sas pal­jas­tet­tiin Sor­ta­va­lan suur­ten lau­lu­juh­lien yh­tey­des­sä vuon­na 1935. Yhä ru­non­lau­la­ja kat­soo jyh­ke­ä­nä tä­män päi­vän kul­ki­joi­ta. Yhä läh­te­vät myös sa­ta­mas­ta lai­vat Va­la­moon.

Kar­ja­lan­ka­tu jat­kuu Kar­ja­lan­sil­ta­na Vak­ko­sal­men yli. Tämä 220 met­riä pit­kä sil­ta val­mis­tui 1932 ja oli sil­loin Suo­men pi­sin sil­ta. Vak­ko­sal­men ran­nas­sa on van­ha ki­vi­nen kan­sa­kou­lu.

Vak­ko­sal­mes­sa si­jait­si maam­me toi­nen suo­men­kie­li­nen se­mi­naa­ri Jy­väs­ky­län jäl­keen. Tuon vuon­na 1880 pe­rus­te­tun se­mi­naa­rin toi­min­ta mer­kit­si vah­vaa kan­san­si­vis­tyk­sen kas­vua ly­hy­e­nä ai­ka­na. Asi­an­tun­ti­jat sa­no­vat, et­tä il­man tätä kan­sa­no­pe­tus­ta Suo­mi ei oli­si it­se­näis­ty­nyt. Sil­lä ei oli­si ol­lut val­miuk­sia päät­tää omis­ta asi­ois­taan. Nyt tääl­lä se­mi­naa­rin alu­eel­la on rän­sis­ty­nei­tä puu­ra­ken­nuk­sia, jois­ta osa on ol­lut se­mi­naa­rin op­pi­lai­den asun­to­ja. Alue on sul­jet­tu, kos­ka se kuu­luu puo­lus­tus­voi­mil­le.

Näen mie­les­sä­ni opis­ke­li­joi­den kul­ke­van ka­duil­la. Mo­nil­la heis­tä on ol­lut vah­va kut­su­mus val­mis­tua ”kan­san­kynt­ti­läk­si”. Tän­ne Las­si-eno­ni­kin on mat­kus­ta­nut Li­pe­ris­tä pie­nes­tä mö­kis­tä ja val­mis­tu­nut kan­sa­kou­lu­no­pet­ta­jak­si vuon­na 1936. Hän muis­te­li iäk­kää­nä­kin joi­ta­kin se­mi­naa­rin leh­to­rei­ta. Yk­si heis­tä oli Wil­ho Siu­ko­nen, jon­ka tun­nem­me sä­vel­lyk­sis­tä ja käy­tös­sä ol­leis­ta lau­lu­kir­jois­ta. Sor­ta­va­las­sa vaa­lit­tiin suo­ma­lais­ta, kar­ja­lais­ta ja ka­le­va­lais­ta pe­rin­net­tä.

Me­nem­me Vak­ko­sal­men kuu­lui­saan puis­toon, jos­sa pi­det­tiin ai­koi­naan Sor­ta­va­lan lau­lu- ja soit­to­juh­lia. Re­he­vän leh­ti­puu­met­sän täyt­tää val­ta­va lin­nun­lau­lu. Lau­lu­la­van edes­sä pie­ni lap­si rä­mi­syt­te­lee pe­räs­sään le­lu­kuor­maa ja piir­te­lee lii­dul­la pääl­lys­tee­seen – tä­män päi­vän lap­sia. Is­tah­dam­me het­ken pen­keil­lä kuu­los­tel­len aja­tuk­sis­sam­me mui­nais­ta lau­lua. Nou­sem­me sei­so­maan ja lau­lam­me Näl­kä­maan lau­lun. ”Mei­dän­pä va­paut­ta vaa­rat on nää, mei­dän on lau­lua lah­tien pää”, on ka­jah­ta­nut tääl­lä en­nen so­ti­a­kin. Maa­kun­ta­lau­lut­han ope­tel­tiin sil­loin kou­luis­sa.

Kes­ki­kau­pun­gil­la py­säh­dym­me val­koi­sen, pu­nai­sel­la tii­lel­lä ko­ris­tel­lun ra­ken­nuk­sen edes­sä. Se oli ai­ka­naan Sor­ta­va­lan tyt­tö­kou­lu. Täs­sä Jac Ah­ren­ber­gin piir­tä­mäs­sä kou­lu­ra­ken­nuk­ses­sa on kirk­ko­mais­ta juh­lal­li­suut­ta. Sama ark­ki­teh­ti piir­si myös Ka­jaa­nin ny­kyi­sen kir­kon. Vie­res­sä on sa­man­tyy­li­nen ly­seo. Näi­tä ra­ken­nuk­sia kat­sel­les­sa­ni py­säh­dyn taas sen to­si­a­si­an edes­sä, et­tä tämä kaik­ki on ol­lut osa Suo­mea. Tyt­tö­kou­lus­sa ovat ka­jah­ta­neet suo­ma­lai­set lau­lut. Mi­nus­ta tun­tuu, et­tä voi­sin muu­ta­mia päi­viä ihan rau­has­sa kul­jes­kel­la tääl­lä.

Mis­sä­hän tääl­lä ovat ne pi­ha­pii­rit ja ko­dit, mis­sä äi­ti ja isä ovat vie­rail­leet Sor­ta­va­las­sa käy­des­sään? He ker­toi­vat Sor­ta­va­lan suu­ris­ta ke­sä­seu­rois­ta. Lu­te­ri­lai­nen kirk­ko, joka on ol­lut tyt­tö­kou­lun ja ly­se­on vie­res­sä, on pa­la­nut so­tien ai­ka­na. Vuon­na 1932 pe­rus­te­tun Sor­ta­va­lan ja ym­pä­ris­tön Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen toi­min­nan laa­jen­tu­es­sa teh­tiin vuon­na 1938 pää­tös ra­ken­taa oma toi­mi­ta­lo. Tont­ti oli va­rat­tu Har­lun puo­lel­ta ja ra­ken­nus­ta var­ten oli ke­rät­ty hir­siä ja puu­tar­vik­kei­ta. Hank­keet ja hir­si­ka­sat jäi­vät, kun Sor­ta­va­las­ta läh­det­tiin evak­koon. Elä­vä us­ko kui­ten­kin kul­ki mu­ka­na sa­man ko­ti­maan uu­sil­le alu­eil­le.

Seu­raa­va­na ke­sä­nä poik­ke­am­me Laa­to­kan kier­rok­sel­la Sor­ta­va­las­sa. Kun py­säh­dym­me kir­kon edes­sä, nä­em­me ka­dun toi­sel­la puo­lel­la iäk­kään nai­sen. Hän kiin­nit­tää ja tu­kee hel­läs­ti val­koi­sel­la na­rul­la hen­toa sy­ree­nin­ver­soa. Me­nen hä­nen luok­seen ja yri­tän pu­hua jo­tain, mut­ta em­me ym­mär­rä tois­tem­me kiel­tä. Sii­tä tun­nen su­rua. Mie­tin, mis­tä hän ja hä­nen per­heen­sä on tul­lut so­tien jäl­keen Sor­ta­va­laan, kun Val­ko­ve­nä­jäl­tä ja Uk­rai­nas­ta tuo­tiin ju­na­las­teit­tain asuk­kai­ta suo­ma­lais­ten jät­tä­miin ko­tei­hin. He­kin jou­tui­vat uu­siin oloi­hin.Tun­si­vat­ko­han uu­det asuk­kaat vie­raut­ta näis­sä var­mas­ti eri­lai­sis­sa ko­deis­sa?

Kun läh­den nai­sen luo­ta, hän sa­noo vie­lä jo­tain ja jää kat­so­maan jäl­keem­me kä­det ris­tis­sä va­ka­vin il­mein. Hän vaa­lii ko­ti­port­tin­sa koh­dal­la val­kois­ta sy­ree­niä – uu­sia sy­ree­ne­jä tuok­su­maan tu­le­vi­na vuo­si­na.

AiliPasanen
Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta. Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni. Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin. Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com
AiliPasanen

Ko­ro­na-ajan miet­tei­tä

1.6.2021 9.15
AiliPasanen

Luon­non kau­neu­den ma­te­ma­tiik­kaa

17.5.2021 7.05
AiliPasanen

Vii­mei­sen ker­ran

20.4.2021 7.00
AiliPasanen

Kä­sien kos­ke­tuk­sia

20.3.2021 7.05
AiliPasanen

Syn­ty­mä­päi­vän iloa

13.2.2021 7.30
AiliPasanen

On­nea ja Ju­ma­lan siu­naus­ta

16.1.2021 7.30
AiliPasanen

Lap­si on ai­nut­ker­tai­sen ar­vo­kas

13.12.2020 7.00
AiliPasanen

”Minä ai­ka­na ih­mi­nen kau­nein on”

13.11.2020 6.05
AiliPasanen

Lah­jois­ta pa­ras

12.10.2020 7.30
AiliPasanen

Sa­haa­van ros­von met­säs­tys­tä

10.9.2020 6.00
AiliPasanen

"Eh­ti­nyt on­ko jo elo­kuu?"

16.8.2020 6.15
AiliPasanen

Ik­ku­noi­ta

5.8.2020 6.00
AiliPasanen

Puo­li vuo­si­sa­taa sit­ten

12.7.2020 6.00
AiliPasanen

Muis­to­laat­ta pik­ku­vel­jel­le

17.6.2020 6.00
AiliPasanen

Eris­tyk­ses­tä va­pau­teen

20.5.2020 6.05
AiliPasanen

Ilo­ja tä­hän päi­vään

21.4.2020 6.40
AiliPasanen

Au­rin­gon­pi­men­nyk­siä

22.3.2020 6.25
AiliPasanen

Ra­haa kä­tei­se­nä – ko­lik­ko­ja pus­sis­sa

17.2.2020 6.05
AiliPasanen

Nä­ke­vin sil­min

18.1.2020 6.00
AiliPasanen

Täs­sä iäs­sä – sii­nä iäs­sä

4.12.2019 6.58
AiliPasanen

On­ko si­nul­la ikä­vä?

6.11.2019 6.55
AiliPasanen

Lu­sik­ka kau­nii­seen kä­teen

6.10.2019 6.54
AiliPasanen

Ris­tien ker­to­maa

5.9.2019 6.48
AiliPasanen

Mi­nun nos­tal­gi­nen sau­na­pol­ku­ni

31.7.2019 12.27
AiliPasanen

Nau­ru tyrs­kyy ja kup­lii

13.7.2019 6.17
AiliPasanen

Uu­si kir­ja vie lu­ki­jan tun­tu­reil­le, La­es­ta­diuk­sen mat­kas­sa

14.5.2019 6.22
AiliPasanen

Kyy­nel­ten jäl­keen kir­kas­tuu

23.4.2019 6.39
AiliPasanen

Myö­tä­tun­toa ja hel­lyyt­tä

7.4.2019 6.10
AiliPasanen

Lin­tu­ko­don lem­pe­äs­sä suo­jas­sa

14.3.2019 6.34
AiliPasanen

Ta­ri­noi­ta ys­tä­vyy­des­tä

12.2.2019 6.32
AiliPasanen

On­ko se tyl­sää?

9.1.2019 6.43
20.6.2021

Jee­sus sa­noi: "Ei­vät ter­veet tar­vit­se pa­ran­ta­jaa, vaan sai­raat. Men­kää ja tut­ki­kaa, mitä tämä tar­koit­taa: 'Ar­mah­ta­vai­suut­ta minä tah­don, en uh­ri­me­no­ja." Matt. 9:12-13

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies