JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Tässä iässä – siinä iässä

4.12.2019 6.58

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420191204065800

– Olet­pa ihan äi­ti­si nä­köi­nen. Kuin Au­ne-täti oli­si tul­lut, to­te­si serk­ku­ni jäl­leen, kun vie­rai­lim­me hei­dän per­hees­sään.

Niin­hän se on. Kun kat­son nuo­ruu­den­ku­vi­a­ni ja äi­din rip­pi­ku­vaa, huo­maan sa­mat pos­ki­päät ja koko kas­vot ja il­meen. Niin säi­ly­vät su­vun piir­teet. Mie­tin, mil­lai­nen äi­ti oli mi­nun tä­män­het­ki­ses­sä iäs­sä­ni. äi­ti oli jo sai­ras­tu­nut vii­mei­seen sai­rau­teen­sa, joka sit­ten muu­ta­mas­sa vuo­des­sa vei hä­net hau­taan. Oli­ko äi­ti iäk­kääm­män, ar­vok­kaam­man nä­köi­nen kuin minä? Hä­nel­lä oli mon­ta las­ta ja lap­sen­lap­si­a­kin enem­män kuin lap­sia. Kyl­lä se iso­van­hem­muus nä­kyy ih­mi­ses­sä. äi­ti oli läh­te­nyt evak­ko­tai­pa­leel­le Vii­pu­ris­ta tal­vi­so­dan sy­tyt­tyä. Hän oli kä­te­vä kä­sis­tään ja pal­ve­le­vai­nen, mie­lel­tään hy­vin nuo­re­kas ja elä­mään po­si­tii­vi­ses­ti suh­tau­tu­va. Isä kuo­li muu­ta­maa kuu­kaut­ta ai­kai­sem­min kuin äi­ti.

äitienpäiväaamuna oli monesti tapana käydä retkellä. Nyt Iida-mummo oli vieraanamme. Läheisellä Kettukalliolla äiti levitti kukkaliinan ison kiven peitoksi, kahvipöydän katteeksi. Siinä myös kuvattiin kolme sukupolvea.

äitienpäiväaamuna oli monesti tapana käydä retkellä. Nyt Iida-mummo oli vieraanamme. Läheisellä Kettukalliolla äiti levitti kukkaliinan ison kiven peitoksi, kahvipöydän katteeksi. Siinä myös kuvattiin kolme sukupolvea.

äi­din äi­ti, Ii­da-mum­mo, oli jää­nyt les­kek­si 37-vuo­ti­aa­na seit­se­män lap­sen kans­sa. Per­he jou­tui pian luo­pu­maan ko­ti­mö­kis­tään. Mi­nun iäs­sä­ni mum­mo asui poi­kan­sa per­heen vint­ti­ka­ma­ris­sa. Mum­mol­la oli näp­pä­rät sor­met pii­ra­koi­ta ry­pyt­tä­mään. Ka­ma­ris­sa ku­kois­ti­vat pe­la­kuut ja ve­ren­pi­sa­rat. Ii­da-mum­mos­ta muis­tan tuik­ki­vat sil­mät. Hän­kään ei elä­nyt ko­vin van­hak­si, hän sai nuk­kua pois 76-vuo­ti­aa­na.

Ii­da-mum­mon äi­ti Stina Ma­ria Si­mon­ty­tär asui mi­nun ikäi­se­nä­ni tyt­tä­ren­sä Ma­ria Lo­vii­san kans­sa pie­nes­sä mö­kis­sä. Mö­kis­sä oli yk­si huo­ne, jos­ta ovi avau­tui sian kar­si­naan. Elä­mä oli to­del­la vaa­ti­ma­ton­ta. Stina Ma­ria neu­loi ah­ke­raan, mut­ta näkö oli hy­vin huo­no. Ty­tär aut­toi poi­mi­maan pu­don­nei­ta sil­mu­koi­ta su­kan­var­res­ta.

Isomummo Stina Mariaa en koskaan tavannut, en myöskään äidin toista mummoa Josefiinaa. Heistä kertovat muutamat kuvat ja jo poismenneiden kertomukset.

Isomummo Stina Mariaa en koskaan tavannut, en myöskään äidin toista mummoa Josefiinaa. Heistä kertovat muutamat kuvat ja jo poismenneiden kertomukset.

Sis­ko­ni kans­sa olim­me mo­nes­ti et­si­neet tuo­ta iso­mum­mon mök­kiä, Sys­män mum­mon mök­kiä, niin kuin oli ta­pa­na sa­noa. Jat­ko­so­dan ai­kaan sis­ko­ni ja vel­je­ni oli­vat äi­din kans­sa käy­neet siel­lä vie­rail­les­saan Ii­da-mum­mon luo­na. Lo­pul­ta vuo­sien et­si­mi­sen jäl­keen serk­ku­po­jan kans­sa pää­dyim­me met­sit­ty­neel­le pik­ku kum­pa­reel­le, jos­ta nä­kyi jär­vi. Pen­sai­kon suo­jaa kah­lat­tu­am­me ja ke­pil­lä ko­pu­tel­tu­am­me löy­sim­me mö­kin nurk­ka­ki­ven ja por­taan­ta­pais­ta lius­ket­ta. Jär­vi on nyt huo­mat­ta­vas­ti kau­em­pa­na kuin se on iso­mum­mon elä­es­sä ol­lut.

Toi­nen mum­mo­ni, isän äi­ti Lee­na-mum­mo, asui ko­to­na­ni mi­nun iäs­sä­ni. Hän oli hy­vin hoik­ka ja ka­pe­a­pos­ki­nen, hä­nes­tä puut­tui Ii­da-mum­mon pyö­reys. Lee­na-mum­mo­kin oli ko­ke­nut evak­koon läh­dön. Mel­kein ai­na hui­vi peit­ti val­ke­at hiuk­set, es­su oli edes­sä. Mum­mol­la oli keit­ti­ön nurk­ka­ko­me­ros­sa oma suo­la­purk­ki, jos­ta hän ri­pot­te­li suo­laa kah­vi­kup­piin­sa. Jos­kus mum­mo keit­ti oman kah­vin pie­nel­lä pan­nul­la. Lee­na-mum­mo ra­kas­ti sau­no­mis­ta.

Syntymäni aikaan kotimme oli Jyväskylässä Taulumäen rinteessä. Kuvassa vasemmalta Leena-mummo, juhannusvieraana Veikko-eno, äiti, minä, isä ja edessä Helvi-sisko.

Syntymäni aikaan kotimme oli Jyväskylässä Taulumäen rinteessä. Kuvassa vasemmalta Leena-mummo, juhannusvieraana Veikko-eno, äiti, minä, isä ja edessä Helvi-sisko.

On ai­ka mu­ka­va miet­tiä, mil­lais­ta on ku­na­kin ai­ka­na ol­lut tie­ty­ni­käis­ten ih­mis­ten elä­mä. Pe­ri­mäs­sä­ni asuu hip­pu­nen kaik­kia näi­tä muis­te­le­mi­a­ni nais­hen­ki­löi­tä ja hei­dän elä­mään­sä. On hyvä jos­kus py­säh­tyä ajat­te­le­maan men­nei­tä su­ku­pol­via, voi näh­dä elä­mäs­tä jo­tain uut­ta ja op­pia ym­mär­tä­mään. Näi­tä miet­ties­sä­ni huo­maan myös sen to­si­a­si­an, et­tä elä­mä­ni on kal­lis­tu­mas­sa lop­pu­aan koh­ti.

Ja mie­tin si­tä­kin, mitä mi­nus­ta tul­laan muis­ta­maan, vaik­ka mi­nua ei siir­ry­kään ke­nen­kään pe­ri­mäs­sä tu­le­viin su­ku­pol­viin. Se, kuin­ka pal­jon nii­tä elin­päi­viä mi­nul­la vie­lä on ja mil­lai­sia ne ovat, on on­nek­si mi­nul­ta sa­lat­tu. Saan ihan va­paas­ti suun­ni­tel­la tu­le­via päi­viä ja voi­mie­ni mu­kaan to­teut­taa – luot­taa Tai­vaan Isän joh­da­tuk­seen.

Jos­kus kuu­lee sa­not­ta­van ”minä jo sii­nä iäs­sä tein sitä tai tuo­ta” tai ”ei mi­nun ai­ka­na­ni tuo­ni­käi­set...”. Mut­ta en­tä jos ihan oi­ke­as­ti muis­te­li­si lap­sel­le tai nuo­rel­le, mil­lais­ta oli en­nen elä­mä jos­sain tie­tys­sä iäs­sä? Olen kuul­lut myös sa­not­ta­van, et­tei nuo­ria kiin­nos­ta men­neen su­ku­pol­ven elä­mä. Minä en kyl­lä ole sitä huo­man­nut lä­hei­sis­sä­ni. Pa­rem­min­kin olen ko­ke­nut, et­tä lap­set ai­van kai­paa­vat ker­to­muk­sia ele­tys­tä to­sie­lä­mäs­tä.

Yli­op­pi­laak­si tul­tu­a­ni läh­tö opis­ke­le­maan Ou­luun oli elä­mäs­sä­ni suu­ri as­kel. Yk­si pie­ni yk­si­tyis­koh­ta ny­ky­päi­vään ver­rat­tu­na oli pu­he­lin. En­sim­mäi­sen vint­ti­ka­ma­ris­sa ol­leen asun­to­ni isän­tä­vä­el­lä ala­ker­ras­sa oli pu­he­lin. Ei tain­nut ol­la niin suur­ta tar­vet­ta, et­tä oli­sin sil­lä soit­ta­nut. Hal­li­tus­ka­dul­la Ou­lus­sa oli pos­ti- ja len­nä­tin­kont­to­ri. Kun oli tär­keä asia, jos­ta piti soit­taa ko­tiin, me­nin kont­to­riin. Ylä­ker­ran toi­mis­to­luu­kul­ta ti­la­sin pu­he­lun ja is­tuin odot­ta­maan. Jon­kin ajan ku­lut­tua mi­nul­le il­moi­tet­tiin, mi­hin kop­piin pu­he­lu oli tul­lut. Sit­ten sin­ne ri­va­kas­ti – ja vain tär­ke­ät asi­at pu­hut­tiin. Muut kir­joi­tet­tiin kir­jees­sä.

äitimme syleilee pienintä tyttärentytärtä Aune-Maaritia isän hautajaisten jälkeen.

äitimme syleilee pienintä tyttärentytärtä Aune-Maaritia isän hautajaisten jälkeen.

Ei­kä sii­tä ajas­ta ole enem­pää kuin rei­lut 50 vuot­ta! Nyt tek­niik­ka pal­ve­lee ja hel­pot­taa elä­mää mo­nin ta­voin, mut­ta se myös häi­rit­see. Oli­si hyvä, et­tä se py­syi­si pal­ve­li­ja­na, ei­kä sii­tä tu­li­si isän­tää.

En­tä mikä oli sa­man­lais­ta omas­sa nuo­ruu­des­sa­ni ja tä­män päi­vän nuo­ril­la? Nuo­ruu­den haa­veet ja toi­veet, epä­var­muus ja vaih­tu­vat tun­teet. Kui­ten­kin sama luot­ta­mus tu­le­vai­suu­teen.

Yhä kuu­len voi­mal­li­sen lau­lun, kun kuun­te­len Ou­lun rau­ha­nyh­dis­tyk­sen net­ti­seu­ro­ja – ai­van kuin mi­nun nuo­ruu­des­sa­ni. Sitä on iha­na kuun­nel­la.

AiliPasanen
Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta. Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni. Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin. Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com
AiliPasanen

Joulukirje sinulle

14.12.2021 6.00
AiliPasanen

Mistä olet kotoisin?

10.11.2021 6.15
AiliPasanen

Värien vuodenajat

13.10.2021 7.58
AiliPasanen

Lahjakello antaa lahjaksi aikaa

13.9.2021 7.30
AiliPasanen

Onko minun pakko?

12.8.2021 7.00
AiliPasanen

Parkkipaikka peltoseuroissa

16.7.2021 8.00
AiliPasanen

Korona-ajan mietteitä

1.6.2021 9.15
AiliPasanen

Luonnon kauneuden matematiikkaa

17.5.2021 7.05
AiliPasanen

Viimeisen kerran

20.4.2021 7.00
AiliPasanen

Käsien kosketuksia

20.3.2021 7.05
AiliPasanen

Syntymäpäivän iloa

13.2.2021 7.30
AiliPasanen

Onnea ja Jumalan siunausta

16.1.2021 7.30
AiliPasanen

Lapsi on ainutkertaisen arvokas

13.12.2020 7.00
AiliPasanen

”Minä aikana ihminen kaunein on”

13.11.2020 6.05
AiliPasanen

Lahjoista paras

12.10.2020 7.30
AiliPasanen

Sahaavan rosvon metsästystä

10.9.2020 6.00
AiliPasanen

"Ehtinyt onko jo elokuu?"

16.8.2020 6.15
AiliPasanen

Ikkunoita

5.8.2020 6.00
AiliPasanen

Puoli vuosisataa sitten

12.7.2020 6.00
AiliPasanen

Muistolaatta pikkuveljelle

17.6.2020 6.00
AiliPasanen

Eristyksestä vapauteen

20.5.2020 6.05
AiliPasanen

Iloja tähän päivään

21.4.2020 6.40
AiliPasanen

Auringonpimennyksiä

22.3.2020 6.25
AiliPasanen

Rahaa käteisenä – kolikkoja pussissa

17.2.2020 6.05
AiliPasanen

Näkevin silmin

18.1.2020 6.00
AiliPasanen

Onko sinulla ikävä?

6.11.2019 6.55
AiliPasanen

Lusikka kauniiseen käteen

6.10.2019 6.54
AiliPasanen

Ristien kertomaa

5.9.2019 6.48
AiliPasanen

Minun nostalginen saunapolkuni

31.7.2019 12.27
AiliPasanen

Nauru tyrskyy ja kuplii

13.7.2019 6.17
AiliPasanen

Syreenejä Sortavalassa

3.6.2019 6.29
AiliPasanen

Uusi kirja vie lukijan tuntureille, Laestadiuksen matkassa

14.5.2019 6.22
AiliPasanen

Kyynelten jälkeen kirkastuu

23.4.2019 6.39
AiliPasanen

Myötätuntoa ja hellyyttä

7.4.2019 6.10
AiliPasanen

Lintukodon lempeässä suojassa

14.3.2019 6.34
AiliPasanen

Tarinoita ystävyydestä

12.2.2019 6.32
AiliPasanen

Onko se tylsää?

9.1.2019 6.43
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys