JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Näkymättömyyspulveri

29.12.2023 6.00

Juttua muokattu:

8.12. 12:17
2023120812173120231229060000

An­te­ro Ii­va­ri­nen

Kun olin lap­si, opet­ta­ja luki kou­lus­sa mie­len­kiin­tois­ta sa­tua po­jas­ta ja ha­ra­kas­ta. Sa­dus­sa oli nä­ky­mät­tö­myys­jau­het­ta, jol­la poi­ka teki it­sen­sä nä­ky­mät­tö­mäk­si. Haa­vei­lin ole­va­ni tuo poi­ka pul­ve­rei­neen.

Ny­kyi­sin vas­taa­vis­ta nä­ky­mät­tö­myys­vii­tois­ta ja muis­ta sel­lai­sis­ta voi lu­kea esi­mer­kik­si nuo­ril­le suun­na­tuis­ta ro­maa­neis­ta. On hät­käh­dyt­tä­vää huo­ma­ta, et­tä nä­ky­mät­tö­myys kos­ket­taa mei­tä ai­van jo­kais­ta, tä­nä­kin päi­vä­nä, ar­jes­sa ja seu­rois­sa­kin.

Jos­kus pu­he­li­mee­ni on ki­lah­ta­nut vies­ti: "Aje­lit äs­ken vas­taan, ol­laan­ko sitä niin yl­pei­tä, et­tei voi ter­veh­tiä?" Aje­len usein aja­tuk­sis­sa­ni, jo­ten tuo oli ta­ha­ton­ta huo­maa­mat­to­muut­ta.

Saa­tam­me elä­mäs­säm­me jou­tua ti­lan­tei­siin, jois­sa toi­voi­sim­me ole­vam­me nä­ky­mät­tö­miä. Eh­kä työ­pai­kal­la, kou­lus­sa tai vaik­ka­pa ko­to­na. Ar­kuus, jak­sa­mat­to­muus tai joku muu syy voi ai­heut­taa tuol­lai­sen toi­veen. Meil­lä lap­set saat­ta­vat jos­kus ka­do­ta jon­ne­kin, kun huu­del­laan apuun ko­din töi­hin. Il­mei­ses­ti he ovat löy­tä­neet jos­tain sitä nä­ky­mät­tö­myys­pul­ve­ria.

Toi­saal­ta voim­me jou­tua myös ti­lan­tee­seen, jos­sa mei­tä ei huo­mi­oi­da, vaik­ka oli­sim­me­kin konk­reet­ti­ses­ti läs­nä. Ka­ve­ri­po­ru­kas­sa saa­tam­me it­se jää­dä tai jä­täm­me toi­sen ul­ko­puo­lel­le tar­koi­tuk­sel­la tai ta­hat­to­mas­ti. Olem­me siis nä­ky­mät­tö­miä tai teem­me toi­ses­ta nä­ky­mät­tö­män.

Töis­sä tai kou­lus­sa eri­lai­suus voi joh­taa nä­ky­mät­tö­myy­sil­mi­öön, jos­sa olet ai­van yk­sin ison po­ru­kan ym­pä­ril­lä. Ihon­vä­ri, us­ko, eri­lai­nen aja­tus­maa­il­ma tai vaik­ka­pa su­ku­ni­mi voi ol­la syy, et­tä jou­tuu nä­ky­mät­tö­mäk­si ja po­ru­kan ul­ko­puo­lel­le. Nä­ky­mät­tö­myyt­tä voi kut­sua myös esi­mer­kik­si kiu­saa­mi­sek­si, ra­sis­mik­si tai syr­jin­näk­si. Saa­tam­me teh­dä toi­ses­ta it­sel­lem­me nä­ky­mät­tö­män jät­tä­mäl­lä ter­veh­ti­mät­tä tai kään­tä­mäl­lä sel­käm­me, jos em­me syys­tä tai toi­ses­ta tule hä­nen kans­saan toi­meen. Ovat­ko nämä asi­oi­ta, joi­ta voi­sim­me miet­tiä ja eh­kä toi­mia jat­kos­sa toi­sin? Voi­sim­me­ko muis­taa Raa­ma­tun neu­vot, kuin­ka koh­del­la lä­him­mäis­tä ja kuka it­se asi­as­sa oi­kein on mei­dän lä­him­mäi­sem­me?

Muis­tan kun pie­ne­nä ala-as­tei­käi­se­nä poi­ka­na ai­heu­tin noin tu­han­nen lit­ran va­hin­gon, mai­to­tan­kin tyh­je­ne­mi­sen naa­pu­rin maa­ti­lan kar­ja­keit­ti­ös­sä. Ute­li­aa­na pik­ku­poi­ka­na kii­pe­sin mai­to­tan­kin tyh­jen­nys­ha­nan pääl­le yl­tääk­se­ni kur­kis­ta­maan tank­kiin, pal­jon­ko siel­lä oi­kein on mai­toa. Jo­ten­kin jal­ka li­pe­si ja tan­kin hana, jon­ka pääl­lä sei­soin, au­ke­si.

Voi sitä mai­don mää­rää, mikä al­koi tul­via lat­ti­al­le. Yri­tin hei­tel­lä äm­pä­rei­tä al­le, mut­ta voi­ma­kas mai­to­vir­ta kaa­toi ne sa­man tien. Koh­ta mai­toa al­koi tul­via jo kyn­nyk­sen yli, jol­loin ei jää­nyt muu­ta vaih­to­eh­toa kuin pais­ka­ta ovi kiin­ni, et­tei mai­toa tul­vi pi­ha­maal­le. Muis­tan, kuin­ka pää pai­nu­nee­na ja mie­li al­la­päin laa­hus­tin ko­tiin. Vii­meis­tään sil­loin, kun naa­pu­rin isän­tä tuli ko­tiim­me syyl­lis­tä et­si­mään, tuli mie­leen, et­tä oli­sin­pa ol­lut tuo sa­dun poi­ka, jol­la oli­si nyt sitä nä­ky­mät­tö­myys­pul­ve­ria. Isän­tä ei ol­lut saa­nut tilk­kas­ta­kaan tar­vit­se­maan­sa kah­vi­mai­toa tyh­jäs­tä mai­to­tan­kis­taan. Mi­ten ih­mees­sä hän osa­si­kaan meil­le tul­la?

Hyp­pä­sin met­sään puun taak­se pii­loon kou­lu­mat­kal­la ai­na, kun naa­pu­rin isän­nän tut­tu au­to nä­kyi aje­le­van vas­taan. Tyh­jä mai­to­tank­ki pyö­ri aja­tuk­sis­sa­ni. Hä­vet­ti. Naa­pu­ri lait­toi jos­sain vai­hees­sa vies­tiä, et­tä voi An­te­ro taas tul­la heil­lä käy­mään, ei ol­la enää vi­hai­sia, va­hin­ko­ja sat­tuu jos­kus kai­kil­le. Nyt tuo ta­paus jo tuo kau­nii­ta muis­to­ja mi­nul­le – ja on­nek­si myös naa­pu­rin isän­näl­le.

Elä­mä­ni var­rel­la olen mo­nes­ti muul­loin­kin ha­lun­nut syys­tä tai toi­ses­ta pai­nua maan al­le pii­loon, nä­ky­mät­tö­mäk­si. ”Mer­kil­lis­ten hy­my­jen kaup­pa­reis­su”, jos­ta ker­roin blo­gis­sa­ni, on yk­si niis­tä ti­lan­teis­ta, jol­loin oli­sin ha­lun­nut ol­la nä­ky­mä­tön muu­ta­man vuo­den. Myös blo­gin ”Kou­lu­kiu­sat­tu” tyt­tö ha­lu­si ol­la joka ai­nut kou­lu­päi­vä nä­ky­mä­tön.

Olen va­li­tet­ta­vas­ti myös koh­dan­nut käy­tös­tä, jos­sa mi­nut on tie­toi­ses­ti teh­ty nä­ky­mät­tö­mäk­si. Tuol­lai­nen ti­lan­ne on häm­men­tä­vä ja to­del­la louk­kaa­va. Se ai­heut­taa kiu­saa­mi­sen koh­teel­le ah­dis­tus­ta ja vi­haa­kin. Jat­ku­va­na se voi pa­him­mil­laan ai­heut­taa jopa it­se­tu­hoi­sia aja­tuk­sia. Nii­tä tun­tei­ta en toi­voi­si ke­nel­le­kään. Meil­lä on täs­sä asi­as­sa eri­tyi­nen val­vo­mi­sen paik­ka. Huo­mi­on an­ta­mi­nen ja saa­mi­nen eli näh­dyk­si ja kuul­luk­si tu­le­mi­nen on mei­dän jo­kai­sen oi­keus, si­nun ja mi­nun.

Voim­me ru­koil­la, et­tä nä­ky­mä­tön, tur­val­li­nen Luo­jan käsi oh­jai­si mei­tä näis­sä­kin asi­ois­sa rak­kau­del­la ja läm­möl­lä koh­taa­maan lä­him­mäi­sem­me oi­kein. Lä­him­mäi­si­äm­me, joi­ta ovat ai­van kaik­ki ih­mi­set. Kun­pa huo­mi­oi­sin hei­dät taus­tois­taan tai ihon vä­ris­tään riip­pu­mat­ta. An­tai­sin heil­le tun­teen, et­tä ei­vät ole nä­ky­mät­tö­miä, vaan Luo­jan luo­mia ih­mi­siä niin kuin mi­nä­kin. Jo­kai­nen meis­tä yh­tä ar­vok­kai­ta ja tär­kei­tä.

Kil­pai­li­sim­me­pa toi­sen huo­mi­oi­mi­ses­ta, em­me­kä sii­nä, et­tä oli­sim­me pa­rem­pia kuin toi­set. Aset­tui­sim­me toi­sen ta­sol­le, em­me hä­nen ylä­puo­lel­leen. Sa­mal­ta ta­sol­ta nä­em­me toi­set pa­rem­min; sil­loin em­me kat­so ylit­se tai ohit­se, tie­tä­mät­täm­me tai ta­hal­laan.

Huo­mai­sin­pa myös yk­si­näi­set tai muis­tai­sin vuo­tee­no­ma­na ole­vat. Myös sel­lai­set, jot­ka ei­vät syys­tä tai toi­ses­ta pää­se vaik­ka­pa seu­roi­hin, vaik­ka ha­lu­ai­si­vat. Lait­tai­sin­ko vies­tiä tai soit­tai­sin­ko? Niin kuin naa­pu­rin isän­tä lait­toi vies­tiä mi­nul­le sil­loin, kun ha­lu­sin ol­la nä­ky­mä­tön.

Toi­von meil­le kai­kil­le iloi­sia, an­toi­sia ja ai­to­ja jut­tu­tuo­ki­oi­ta lä­him­mäis­tem­me kans­sa. Ter­veh­dyk­siä tai vaik­ka­pa pie­niä hy­my­jä, ai­na toi­sem­me koh­da­tes­sam­me.

AnteroIivarinen
Olen Vaajakoskelainen 14 lapsen isä. Harrastan perheen pyöritystä rakkaan vaimoni kanssa 24/7/365. Jossain välissä käyn myös töissä rakennusalalla. Perhe, usko ja normaali arki – nuo meille niin tärkeät asiat ovat kirjoitusteni keskiössä, huumorilla höystettynä. Mottoni on: joka asiasta löytyy aina jotain positiivista.
18.4.2024

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Ps. 23:4

Viikon kysymys