JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Avannosta Voguen kanteen?

17.11.2023 6.00

Juttua muokattu:

16.11. 07:48
2023111607482220231117060000

An­te­ro Ii­va­ri­nen

Höy­räh­din joi­ta­kin vuo­sia sit­ten täy­sin avan­tou­in­nin rie­mui­hin. Ker­ral­la olin kou­kus­sa tuo­hon avan­non tuo­maan hy­vän olon tun­tee­seen. Os­tin it­sel­le­ni avain­kor­tin, jol­la pää­sin Vaa­ja­kos­ken Nais­saa­ren läm­pi­mään avan­tou­in­ti­kop­piin ja val­mii­seen avan­toon, jon­ka syk­syl­lä asen­net­tu ve­si­pump­pu piti ai­na su­la­na. Ui­mi­ses­ta tuli niin vir­keä ja ener­gi­nen olo, et­tä sitä kai­pa­si jo avan­nos­ta nous­tes­sa heti uu­del­leen.

Noi­hin ai­koi­hin nou­din yh­des­tä nuo­ri­so­ko­dis­ta nuo­ren po­jan töi­hin mu­kaa­ni joka ar­ki­aa­mu en­nen kel­lo viit­tä. Sii­tä sit­ten aje­lim­me avan­nol­le, ja ei muu­ta kuin ui­maan. En­sim­mäi­sel­lä ker­ral­la tuo poi­ka kat­se­li uin­ti­tou­hu­ja­ni lai­tu­ril­la ih­meis­sään hi­hi­tel­len. Joi­ta­kin päi­viä myö­hem­min poi­ka nou­si taas aa­mul­la kyy­tii­ni ja to­kai­si hy­myil­len: ”Kat­sop­pas, An­te­ro, kä­vin ei­len os­ta­mas­sa avan­tou­in­ti­ken­gät ja li­pun Nais­saa­ren uin­ti­kop­piin.”

Voi avan­to­kär­päs­tä! Pu­rai­si myös tuo­ta poi­kaa, joka oli ihan hal­ti­ois­saan en­sim­mäi­sen uin­ti­ker­ran jäl­keen. Lo­pul­ta kä­vim­me avan­nos­sa ai­na vii­den ai­koi­hin aa­mul­la ja toi­sen ker­ran noin kah­den ai­koi­hin il­ta­päi­väl­lä töis­tä tul­les­sa.

Oli­han po­mol­la ih­met­te­le­mis­tä, kun tuli työ­maal­la käy­mään ja näki kah­det uik­ka­rit, avan­to­ken­gät ja pyyh­keet kui­vu­maan vi­ri­tet­tyi­nä heti oven au­kais­tu­aan. ”Mi­täs noi oi­kein on?” hän ky­säi­si ih­meis­sään. Nau­ra­en se­li­tim­me har­ras­tus­tam­me ja ker­roim­me avan­tou­in­nin rie­muis­ta ja hyö­dyis­tä. Taas tuli po­mol­la jo­tain ker­rot­ta­vaa kah­vi­pöy­tään.

Erää­nä päi­vä­nä töis­tä tul­les­sam­me kur­va­sim­me taas tu­tul­le avan­nol­le. Lai­tu­ril­la oli kak­si pak­sui­hin top­pa­tak­kei­hin kää­riy­ty­nyt­tä ih­mis­tä. He kat­se­li­vat kun me­nim­me pa­rak­kiin vaat­tei­den vaih­toon. Siel­tä tul­les­sam­me kak­sik­ko oli edel­leen lai­tu­ril­la ja kat­se­li mei­tä. Pak­kas­ta oli noin vii­si­tois­ta as­tet­ta, ja tuu­li na­va­kas­ti.

Kak­si­kon koh­dal­le pääs­ty­äm­me he ter­veh­ti­vät ”He­lou” ja ky­syi­vät eng­lan­nik­si, sai­si­vat­ko ku­va­ta mei­tä osoi­tel­len sa­mal­la kau­lois­san­sa roik­ku­via ka­me­roi­ta. ”It is okei”, sa­noim­me kuo­ros­sa ja hyp­pä­sim­me lai­tu­ril­ta avan­toon. Su­kel­te­lim­me ja nau­roim­me. Nau­tim­me avan­non rie­mus­ta sa­la­ma­va­lo­jen välk­kees­sä. Vä­lil­lä ko­pis­sa käyn­ti ja taas uu­des­taan: pel­le­hyp­py­jä ja nau­rua.

Vii­mein nou­sim­me ja läh­dim­me taas vaat­tei­den vaih­toon. Oli­pa mu­ka­va päi­vä taas ker­ran ja nyt ko­tiin syö­mään, mie­tin. Ava­sim­me ko­pin oven ja me­nim­me ulos. Pa­ris­kun­ta odot­te­li mei­tä ul­ko­na suu­pie­let hy­mys­sä. He ker­toi­vat ole­van­sa Rans­kas­ta ja ha­lu­a­van­sa myös ko­keil­la avan­tou­in­tia. Mut­ta ei­vät tä­nään. ”Nyt lii­an kyl­mä”, he sa­noi­vat.

Hy­väs­te­lim­me uu­det tut­ta­vuu­tem­me ”Bon­jour” ja is­tuim­me au­toon. Kat­soim­me toi­si­am­me hy­myil­len. ”Rans­kas­ta. Pääs­tiin­kö­hän me Vo­gu­en kan­teen?” huu­dah­din. Nau­run re­mak­kaa. Sepä vas­ta oli­si jo­tain… Vo­gue, kan­si­ku­va – tai no edes kes­ki­au­ke­a­ma – ja yl­peä vai­mo tie­ten­kin. No, leik­ki­mie­li­siä haa­vei­ta. Tai no, ku­ka­pa tie­tää? Eh­kä nuo ku­vat jul­kais­taan vie­lä joku päi­vä.

Avan­tou­in­ti on ter­veyt­tä edis­tä­vä har­ras­tus, joka pi­tää mie­len ja ke­hon vir­ke­ä­nä. Jos vaik­ka­pa seu­rois­sa mei­naa sil­miä vä­syt­tää, niin käy avan­nos­sa en­nen seu­roi­hin me­noa. Sil­loin ei tar­vit­se puo­li­son­kaan hä­ve­tä vie­res­sä pilk­ki­vää seu­ra­vie­ras­ta.

AnteroIivarinen
Olen Vaajakoskelainen 14 lapsen isä. Harrastan perheen pyöritystä rakkaan vaimoni kanssa 24/7/365. Jossain välissä käyn myös töissä rakennusalalla. Perhe, usko ja normaali arki – nuo meille niin tärkeät asiat ovat kirjoitusteni keskiössä, huumorilla höystettynä. Mottoni on: joka asiasta löytyy aina jotain positiivista.
23.5.2024

Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. 1. Kor. 12:4–5

Viikon kysymys