JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Hauskoja tapauksia

15.6.2024 6.20

Juttua muokattu:

14.6. 14:54
2024061414542920240615062000

Sii­las 4 v. löy­si kas­vi­maan kään­tä­mi­sen yh­tey­des­sä vii­me­vuo­ti­sen pork­ka­nan ja pe­ru­nan, jot­ka oli­vat ihan eh­das­sa kun­nos­sa. Het­ken kes­kus­tel­tu­aan äi­din kans­sa hän ha­lu­si is­tut­taa pork­ka­nan uu­del­leen mul­lan kät­köi­hin kas­va­maan sa­toa. Seu­raa­va­na aa­mu­na aa­mu­pa­lal­la äi­ti to­kai­si: "Käy­pä Sii­las kas­te­le­mas­sa se pork­ka­na, jon­ka il­lal­la is­tu­tit." Het­ken pääs­tä kas­vi­maal­ta si­säl­le lomp­si iloi­nen poi­ka, jol­la oli kä­des­sään ei­li­nen is­tu­tet­tu mul­tai­nen pork­ka­na. "Mik­si sinä sen pork­ka­nan kai­voit ylös ja tuot sen tän­ne?" äi­ti ky­syi häm­mäs­ty­nee­nä. "Käyn kas­te­le­mas­sa sitä kä­si­pe­su­al­taas­sa", vas­ta­si Sii­las.

Pie­nen kes­kus­te­lun jäl­keen kat­soim­me hy­myil­len olo­huo­neen ik­ku­nas­ta, kuin­ka pik­kui­nen poi­ka kai­voi pie­nel­lä la­pi­ol­la kuop­paa, jo­hon pork­ka­na jäl­leen pa­la­si tu­tul­le pai­kal­leen. Mul­taa pääl­le ja la­pi­ol­la ta­put­te­lut vie­lä, niin jo tu­tuk­si tul­lut pork­ka­na pää­si mul­lan si­sään odot­ta­maan uut­ta päi­vää, mitä se tuo­kaan taas tul­les­saan.

Eräs veli ker­toi seu­rois­ta, jos­sa oli ol­lut. Nois­sa seu­rois­sa pu­hu­ja oli eden­nyt jo pu­hees­sa niin sa­no­tus­ti lop­pu­suo­ral­le. Pu­hu­ja saar­na­si syn­nis­tä ja sii­tä, kuin­ka nii­tä voi lait­taa pois. "Syn­nit voi upot­taa ar­mot­to­maan poh­jan­me­reen", pu­hu­ja sa­noi, vaik­ka tar­koit­ti var­maan poh­ja­ton­ta ar­mon­mer­ta. Veli joka ker­toi tä­män ta­pauk­sen, jou­tui kes­ken pu­heen läh­te­mään nau­la­koil­le hi­hit­te­le­mään hy­vää olo­aan pois.

Eräs ys­tä­vä ker­toi ai­koi­naan työ­ka­ve­ris­taan, joka oli ker­to­nut työ­pai­kal­la vii­kon­lo­pun ta­pah­tu­mis­ta: "Kä­vin erääs­sä kau­pas­sa, jos­sa en ol­lut pit­kään ai­kaan käy­nyt. Ai­na­kaan vuo­teen. Aje­lin tut­tua reit­tiä kaup­paan pie­nen pie­nel­lä au­tol­la­ni. Vii­mei­nen kään­ty­mi­nen kau­pan pi­haan oli jo­ten­kin eri­lai­nen kuin en­nen. Pi­haan ajo oli mel­kois­ta möy­ky­tys­tä. On­pa huo­no tie, ajat­te­lin. Pi­has­sa au­tos­ta nous­tes­sa­ni kaik­ki pi­hal­la oli­jat kat­soi­vat mi­nua sil­mät ym­myr­käi­se­nä. Kat­soin ta­kai­sin, nak­ka­sin oven kiin­ni ja lomp­sin kaup­paan. Os­tok­set teh­ty­ä­ni me­nin ulos au­tol­le­ni ja sa­mal­la kat­see­ni osui tie­hen jota pit­kin olin saa­pu­nut kau­pan park­ki­pai­kal­le. Mä­es­sä, jos­sa vuo­si sit­ten oli ol­lut tie, oli nyt juu­ri teh­dyt le­ve­ät ja nä­tit lan­kus­ta teh­dyt kä­ve­ly­por­taat, il­man kä­si­kai­tei­ta. Noi­ta­ko pit­kin minä aje­lin? säi­käh­din. Ei­pä ih­me, et­tä tie tun­tui möyk­kyi­sel­tä. Sitä siis muut asi­ak­kaat kat­se­li­vat ih­meis­sään. Minä vaan pok­ka­na vas­ta­sin kat­sei­siin, niin kuin kaik­ki oli­si ol­lut nor­maa­lia. On­nek­si au­to­ni on pie­ni, niin sel­vi­si tuos­ta­kin tes­ti­ra­das­ta kun­ni­al­la ja il­man va­hin­ko­ja."

Poh­joi­ses­sa Suo­mes­sa kym­me­niä vuo­sia sit­ten oli erääl­lä pie­nel­lä paik­ka­kun­nal­la vie­rai­le­via pu­hu­jia pi­tä­mäs­sä seu­ro­ja. Toi­nen pu­hu­ja­ve­li oli nuo­ri, ja hä­nen ää­nen­sä ei eh­kä ol­lut niin kuu­lu­va kuin joil­lain toi­sil­la. Etu­ri­vis­sä is­tui mum­mu­ja, jois­ta yk­si oli mel­kein kuu­ro. Mum­mul­le piti huu­taa kor­van vie­res­sä, et­tä hän kuu­li mitä oli sa­not­ta­vaa. Ky­sei­nen mum­mu sa­noi kes­ken pu­heen ko­vaan ää­neen: "On näis­sä seu­rois­sa mu­ka­va ol­la, vaik­ka en ole kuul­lut vie­lä sa­naa­kaan." Pu­hu­ja­ve­li ko­ven­si ään­tään, et­tä mum­mu­kin kuu­li­si.

Mie­leen­pai­nu­via jut­tu­ja kan­nat­taa ker­toa muil­le­kin. Jos­pa näis­tä­kin ta­pauk­sis­ta oli­si iloa joil­le­kin.

AnteroIivarinen
Olen Vaajakoskelainen 14 lapsen isä. Harrastan perheen pyöritystä rakkaan vaimoni kanssa 24/7/365. Jossain välissä käyn myös töissä rakennusalalla. Perhe, usko ja normaali arki – nuo meille niin tärkeät asiat ovat kirjoitusteni keskiössä, huumorilla höystettynä. Mottoni on: joka asiasta löytyy aina jotain positiivista.
13.11.2024

Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. 1. Kor. 15:42–43

Viikon kysymys