Antero Iivarinen
Minulle on siunattu paljon ystäviä. Ystäviä, joille voin jutella aivan kaikesta, iloista ja huolistakin. Ystävien luona voin kyläillä, kutsua heitä juhliin tai muuten vaan kahville juttelemaan kuulumisia. Ystävät auttavat pyydettäessä, ja heille voi soittaa tarvittaessa. Pyytää retkelle luontoon tai vaikkapa kirpputorikierrokselle.
Ystäviä on monenlaisia, lähellä ja kauempana asuvia. Jopa ulkomaillakin asuvia. Heitä näemme ehkä kerran vuodessa, vaikkapa Suviseuroissa. Silti juttua tulee luonnostaan ja heidän kanssaan on hyvä olla. Uskon side yhdistää, ja yhteisiä hetkiä muistellen tarinaa vaan riittää. Puhelut saattavat venyä pitkiksi, kun kertomista on niin paljon puolin ja toisin. Välimatkat ovat niin pitkät tai elämäntilanne sellainen, ettei voi nähdä kasvokkain, mutta he ovat silti ystäviä, joilla lämmin paikka sydämessäni. Naapurikin – tai vaikkapa työkaveri – voi olla ystäväni, vaikkei uskoisi samalla tavalla kuin minä, ja silti olla luotettava ja aito ystävä. Mukava juttukaveri aina kohdatessamme.
Joitakin vuosia sitten vaimoni Johanna ajeli jo parhaat päivänsä nähneellä silloisella Transportteri-tila-autollamme kohti naapurikuntaa. Oli pimeä syysilta. Auto alkoi yhtäkkiä hyytyä moottoritiellä. Johanna sai onneksi ajettua kulkupelin tien pientareelle, pois moottoritien vilskeestä ja vilinästä. Sieltä sitten tuli hätääntynyt soitto minulle kotiin. "Mikä tätä autoa oikein vaivaa? Sammui tänne Keljon moottoritielle", kuului Johannan hermostunut kysymys. Taustalla kuului ohiajavien autojen sujahteluääniä.
Rauhoittelin Johannaa: "Odotteleppa muutama minuutti ja kokeile sitten uudelleen autoa käyntiin.” Pidin samalla auki puhelimeni auttavan linjan. Mielessäni välähti tuttu uskovainen ystävä, joka tietää autoista kaiken, vioista korjauksiin.
Muutaman minuutin jälkeen auto lähtikin uudelleen käyntiin. Ohjeistin Johannaa ajamaan läheiselle huoltoasemalle ja jäämään sinne odottelemaan. "Soitan tuolle ystävälle ja kysyn neuvoa, käy vaikka sillä aikaa kahvilla. Soitan kohta sinulle takaisin, lupasin jo vähän rauhoittuneelle vaimolleni.
Selitettyäni ystävälleni tilanteen ja vikadiagnoosin sain välittömästi vastauksen. "Päävirtarele on auton hyytymisen syy. Kuumentuessaan yksi releen tinajuotos aukeaa, jolloin virta ei enää kulje ja pensapumppu lakkaa toimimasta", autoguru sanoi. "Hetken auton seisottua kuuma tinaus taas jäähtyy ja menee kiinni. Sitten taas toimii hetken, kunnes kuumenee uudelleen ja aukeaa jälleen", hän selitti. "Voin mennä vaimosi luo ja hakea hänet ja sen releen ja tuoda molemmat teille, olen nimittäin liikenteessä tässä kaupungilla, aika lähellä Johannaa", ystäväni jatkoi. Hymyilytti, kun soitin taas vaimolleni ja selitin, mitä ystävämme kertoi juuri äsken. Johannakin jo huojentuneena sanoi odottelevansa huoltoaseman pihassa autossa.
Jonkin ajan kuluttua ulko-ovesta asteli olohuoneeseen hymyilevä vaimoni ja ystäväni musta rele kädessään. ”Haeppas, Antero, tinakolvi, niin korjataan tämä rele saman tien”, mies kehotti.
Hetken päästä osa oli korjattu ja istuin ystävän kyydissä matkalla kohti Keljon huoltoaseman parkkipaikalla odottelevaa autoamme. Kyllä tuo kaverini on todellinen ystävämme, hän on auttanut niin monesti meidät pulasta näiden peltilehmien kanssa. Vieläpä ilman palkkaa, vaikka kuinka olen rahaa yrittänyt tarjota. Katselin vieressäni istuvaa kuskia ihaillen. Olisinpa minäkin joskus samanlainen, hymyilevä auttaja! En ehkä teiden ritari, niin kuin ystäväni, mutta vaikkapa joku muu. Vaikka leipurimestari tai jotain.
Niinhän sitä sitten kohta koko perhe oltiin taas kotona koolla ja kaikki moitteettomasti toimivat autot pihassa. Mietin vielä ystävääni. Hän ei pelkästään antanut neuvoja, vaan korjasi vian, antoi kyydit vaimolleni, minulle ja korjattavalle osalle. Antoi omasta ajastaan pyyteettömästi ja hymyillen. Tuollainen on todellinen ystävä. Sitä paitsi säästyi korjaamolaskukin ja auton seisoskelu korjaamolla, kun vikaa olisi metsästetty. Kiitos vielä, ystäväni, pyyteettömästä ja uskomattomasta avustasi.
Eräs toinen ystäväni on puolestaan autellut talomme ja autojemme sähköissä, jos tarvetta on ilmennyt. Kerronpa siitäkin.
Olimme juuri myyneet asuntovaunumme. Asuntovaunu oli kytketty uuden omistajan auton perään pihamaallamme. Vaunun valot vilkkuivat kuin joulukuusessa, olivat ihan sekaisin. Soitin oitis sähkömiesystävälleni ja selitin tilanteen. Vartin päästä mies oli jo asuntovaunun pistoketulpan kimpussa. Ilmeisesti hän oli lähtenyt suoraan suihkusta, kun hiukset olivat märät.
Puolen tunnin päästä valot toimivat vaunussa niin kuin pitääkin. Vaunun uusi omistaja pääsi lähtemään pihasta turvallisin ja onnellisin mielin. Kiitos sinullekin kaikesta avustasi, sähkömiesystäväni. Tulet aina apuun, ja vieläpä nopeammin kuin arvaammekaan.
Ovat nämä kyllä aivan ihmeellisiä ystäviä. Kuinka monesti he ovatkaan auttaneet pulasta ja tien päältä. He ovat olleet meillä lapsenvahtinakin, että olemme päässeet viikonlopuksi rentoutumaan. Olemme mekin joskus katsoneet vuorostamme heidän lapsiaan, mutta silti itselläni on velkainen olo. Olemme saaneet paljon enemmän kuin olemme pystyneet itse antamaan.
Mutta ehkä tässä joku päivä voin taas vuorostani auttaa ystäviäni. Sitä toivon ja odotan. Kengät ovat valmiina ulko-oven vieressä, jos puhelinsoitto tulee. Olisihan se nyt jo minun vuoroni sujauttaa kengät jalkaani ja hypätä autoon. Auton taustapeilistä tarkastaa hymyni leveys ja ettei naamassa ole mitään ylimääräistä ja lähteä ajelemaan ystävieni luokse. Laulellen ja iloiten, kun minulla on nuo ystäväni. Ystävät joiden sydämet ovat täyttä kultaa.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys