Antero Iivarinen
Perheessämme on 14 lasta ja niin kaunis rouva, että! Kaikki lapset asuvat vielä kotona. Neljä vanhinta on jo täysi-ikäisiä, ja nuorin alle kahden vuoden ikäinen. Melkoisen työntäyteistä on välillä elämä meidän perheessä. Lapsilla on joskus tekemisen puute, kun eivät keksi, mitä tekisivät. Tekemistä pitäisi olla joka hetkeksi. Me vanhemmat kyllä tiedämme, että jos tekemistä ei ole, niin on hyvä heittäytyä vaikka sohvalle huilaamaan.
Kävimme joku kesä sitten Rovaniemellä lomareissulla ja poikkesimme joulupukin maahan koko perheellä hetkeksi mielikuvitusmaailman pyörteisiin. Tuolta reissulta jäi muistoja ja kuvia, joissa lastemme silmät säihkyvät ja ilon voi nähdä kasvoista.
Jonkin aikaa reissun jälkeen, eräänä kesäisenä päivänä, tulin töistä kotiin. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, linnut lauloivat, mutta yksi tuttu ääni uupui: lasten ääniä ei kuulunut mistään eikä pihamaallakaan näkynyt ketään.
Missäs kaikki oikein ovat, ihmettelin. Kävelin alakerran ovelle ja siitä kodinhoitohuoneeseen mennäkseni kylmän suihkun kautta ruokapöytään. Ihmeekseni kuulin alakerran takahuoneesta kaunista musiikkia ja lasten iloista laulua.
Hiljaa hiipien menin katsomaan, mitä siellä oikein leikittiin. Aukaisin varovasti huoneen oven ja kurkistin sisälle. Eteeni avautui uskomaton näky: hämärä ja tunnelmallinen huone, jossa oli joulukuusi koristeineen ja valoineen. Lahjapaketteja oli kuusen alla, ja kattoon oli viritetty jouluvalot. Bluetooth-kaiuttimesta kuului joululauluja, ja ihan oikeita, ilosta kiljahtelevia pikkutonttuja hyppi kuusen ympärillä laulaen joululauluja. Muutama pikkutonttu söi matolla istuen ja hymyillen pipareita. Isommat tontut ja joulupukki seurasivat seinän vierustalla. Jotain tuttua noissa tontuissa oli.
”Isi, me tehtiin itselle oma joulumaa! Äiti antoi luvan”, sanoi yksi tontuista. ”Katso näitä lahjapaketteja”, sanoi toinen. ”Me tehtiin ne ihan itse!”
Tervehdin joulupukkia ja tonttuja hyvän joulun toivotuksella. Astuin hymyillen peremmälle lasten tekemään joulumaahan, ilon ja riemun huoneeseen. Ihasteltuani jonkin aikaa lasten kanssa heidän kättensä jälkiä, irtauduin muutaman laulun jälkeen hiljaa kohti kodinhoitohuonetta.
Suihkussa lauleskelin joululauluja. Joulumieli oli tarttunut jo minuunkin. ”Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella – – kiitos sulle Jeesuksemme, kallis Vapahtajamme.”
Enpä olisi aamulla uskonut, että iltapäivällä meillä on joulu ja itsellänikin niin jouluinen mieli. Vaatteiden vaihdon jälkeen suuntasin ruokapöytään rouvan valmiiksi kattamien antimien eteen. Ruokapöydässä sanoin Johannalle, että olipas mukava tulla kotiin, kun joulu oli saapunut taloomme.
”Pakkohan sitä jotain oli keksiä”, Johanna tuumasi, ”kun muuten on melua ja hässäkkää tässä kerroksessa.”
”Yksi asia puuttuu”, sanoin hiljaa. ”Missäs joulukinkku on ja kaikki joululaatikot?” virnistin. ”No niitä en kerennyt tehdä”, Johanna vastasi huokaisten. ”Mutta otappa tuosta pipperskakku ja kuppi kahvia”. Syötiin ruoka ja juotiin kahvit kahdestaan, lasten leikkiessä alakerrassa.
Jeesuksen syntymäjuhlaa voi muistella pitkin vuotta. Vaikka tänäänkin, keskellä vehreintä kesää.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys