JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Se oli vir­he

3.9.2020 14.00

Juttua muokattu:

4.9. 11:31
2020090411311520200903140000

Tämä päi­vä jää muis­toi­hin var­mas­ti. Mie­he­ni epäi­li, et­tä täs­tä tai­de­taan vie­lä pu­hua pa­riin­kin ker­taan ja re­hel­li­ses­ti lu­pa­sin mie­hel­le­ni, et­tä niin kuu­le teh­dään ihan var­mas­ti.

Kol­man­nen­tois­ta lap­sen las­ket­tu ai­ka on tä­nään täyn­nä. Koko krop­pa on ihan pin­gol­laan vau­vaa. Olo lä­peen­sä kyp­sä ja kyl­läs­ty­nyt, mie­les­sä on joka il­ta vii­mei­sil­lä vii­koil­la ol­lut hi­ve­nen tus­kas­tu­nut­kin ru­kous Tai­vaan Isäl­le, et­tä aa­mus­ta mei­tä voi­si mie­luus­ti ol­la jo kak­si. Mies­kin jo pa­ril­le lap­sel­le ha­vain­nol­lis­ti ovis­top­pa­ria edus­ta­val­la van­han ajan vii­den ki­lon rau­ta­pun­nuk­sel­la, et­tä täl­lais­ta se äi­ti kan­taa ma­has­sa, miet­ti­kää­pä. Et­tä oli­si­ko kiva sii­vo­ta tois­ten jäl­kiä, jos täm­möi­nen siel­lä ma­has­sa oli­si mu­ka­na.

Niin rak­kaas­ti pu­hui tuo hyvä mies ja sai poi­ka­set tuu­mi­vai­ses­ti nos­te­le­maan pun­nus­ta. On yli­pää­tään ol­lut niin aut­ta­vai­nen ja huo­maa­vai­nen koko odo­tu­sa­jan, et­ten pa­rem­mas­ta tie­dä. Erää­nä il­ta­na­kin, kun sää­lit­tä­väs­ti se­läl­lä­ni rä­pis­tel­len yri­tin nous­ta yö­pi­sul­le, ky­syi lem­pe­äs­ti, voi­si­ko hän vaik­ka vyö­ryt­tää avuk­si. Vyö­ryt­tää! Hyvä, et­tei ne yö­pi­sut tul­leet sii­hen pe­tiin, kun meni nau­ruk­si. Yri­tin so­per­rel­la, et­tä vaik­ka aja­tus avus­ta on ko­vin kau­nis, mi­nun mie­les­tä­ni mis­tään pie­nes­tä asi­as­ta ei käy­te­tä ter­miä “vyö­ryt­tää”. Et­tä kan­nat­taa miet­tiä, joku her­kem­pi voi­si jopa pa­hoit­taa mie­len­sä.

Tä­nään pää­tin aa­mus­ta lei­poa vau­va­no­do­tus­pul­laa lap­sil­le vä­li­pa­lak­si syn­ny­tys­tä­ni odo­tel­les­sa ja ko­vin ilah­duin, kun mie­he­ni kes­ken pul­lan­pais­ton aje­li pi­haan. Aa­mu­päi­väl­lä, ihan odot­ta­mat­to­man ai­kai­sin. Keit­ti­ön ik­ku­nas­ta hy­myi­li niin mu­ka­vas­ti mi­nul­le, et­tä ihan sy­dä­mes­tä ot­ti. Ajat­te­lin, mi­ten on­ne­kas olen­kaan, kun tuo mies on mi­nun.

Mut­ta ei­pä sii­hen men­nyt kuin se ai­ka, mitä au­to­tal­lin eteen aje­tul­ta au­tol­ta me­nee kä­vel­lä keit­ti­öön. Puo­li­sen mi­nuut­tia eh­kä? To­te­si, et­tä hän kävi var­sin ko­ro­na­tes­teis­sä. Va­rul­ta, kun yh­teis­kun­ta käs­ki, yh­den pie­nen, ei niin ko­vin ylei­sen oi­reen ta­kia. Hän kävi ko­ro­na­tes­teis­sä mi­nun las­ket­tu­na päi­vä­nä.

Häi­pyi se rak­kau­den tun­ne ai­kas­ta no­pe­as­ti. Sii­nä pan­nu­la­put kä­des­sä pa­rah­din täy­teen it­kuun maha jau­hois­ta pö­lis­ten. En toki sen ta­kia, et­tä hän kävi ko­ro­na­tes­teis­sä, vaan sen ta­kia, et­tä hän kävi siel­lä juu­ri tä­nään. Tä­nään aja­tuk­se­ni oli syn­nyt­tää. Ei sil­loin sovi tes­tei­hin men­nä, se­hän on sel­vää jo­kai­sel­le nai­sih­mi­sil­le. Se syn­ny­tys toki ei edel­leen­kään ole pois­tu­nut mah­dol­li­suuk­sis­ta, mut­ta kun täs­sä ti­lan­tees­sa minä syn­nyt­täi­sin siis yk­sin. Ko­ro­na­tes­teis­sä käy­neel­le kun ei ole mi­tään tu­le­mis­ta lai­tok­sel­le, kos­ka pi­tää odo­tel­la tu­lok­sia. Ja kuin­ka kau­an nii­tä osa odot­taa­kaan!

En­kä minä ha­lua syn­nyt­tää yk­sin.

Ei­pä tuo ol­lut mie­hen mie­leen edes tul­lut. Näin, et­tä hä­nen­kin mie­les­sä tai­si ta­koa sana “vir­he”. Ai­na­kin se ta­koi mi­nun mie­les­sä­ni ja eh­kä joku toi­nen­kin sana vä­hä­sen. Sitä nyt tart­te joka ai­vas­tuk­ses­ta tes­tiin men­nä, ei ai­na­kaan vai­mon las­ket­tu­na päi­vä­nä.

Mi­nun sii­nä ul­vo­es­sa pa­niik­ki­a­ni etä­päi­vää viet­tä­vät tei­ni­ty­töt ko­men­si­vat isään­sä soit­ta­maan lab­raan. Heti. Ja kii­reh­ti­mään tu­lok­sia, sil­lä he­kin oli­vat sitä miel­tä, et­tä nyt ei ole va­raa odo­tel­la tu­lok­sia ko­vin mon­taa päi­vää. Olin­han jo use­am­man lap­sen syn­nyt­tä­nyt tä­hän ver­rat­tu­na mo­ni­ai­ta päi­viä ai­kai­sem­min ja kos­kaan ei tie­dä, kos­ka tämä pie­ni tu­lok­kaam­me syn­tyy ja kuin­ka no­pe­as­ti.

Lab­ras­ta saa­tiin kiin­ni hen­ki­lö­kun­ta ja sa­noi­vat, et­tä kyl­lä se huo­mi­seen me­nee. Ai­kai­sin­taan huo­men­na tu­lee tu­lok­set, mut­ta he yrit­tä­vät ol­la no­pei­ta. Mie­li­ku­vit­te­lin jo nais­val­tai­sen la­bo­ra­to­ri­o­hen­ki­lö­kun­nan epä­us­koi­se­na pu­hu­van mie­hes­tä, joka kävi ko­ro­na­tes­teis­sä vai­mon­sa las­ket­tu­na päi­vä­nä. Var­mas­ti sitä seu­ra­si mur­heel­li­sia pään­pu­dis­tuk­sia sy­väs­sä epä­us­koi­ses­sa hil­jai­suu­des­sa. Jo­ten­kin tuo mie­li­ku­va loh­dut­taa. Kun ne lait­toi­vat pe­rään vie­lä teks­ti­vies­ti­kin, jos­sa lu­pa­si­vat ol­la no­pei­ta.

Voi synk­kyys. Voi odot­ta­van nai­sen tun­nes­kaa­laa. Voi puo­li­so­rie­pua. Sitä miet­ti jo tur­me­luk­ses­sa val­miik­si, et­tä jos läh­tö tu­lee yöl­lä, en edes he­rä­tä tuo­ta ar­mas­ta ka­ran­tee­nis­sa ole­vaa puo­li­so­a­ni. Syn­ny­tän ihan it­se – ja ku­ten ys­tä­vä lo­jaa­lis­ti eh­dot­ti – en edes ker­ro mie­hel­le, kum­pi tuli. Voi­han tuo jo aa­vis­taa, kun talo tur­su­aa hö­tö­pink­kiä, mut­ta en ai­na­kaan vah­vis­ta.

Ja vie­lä yk­si asia: olen pyy­tä­nyt lu­kui­sia tä­hän saak­ka ru­koi­le­maan, et­tä vau­va syn­tyi­si pian. Ve­dän pyyn­nön ta­kai­sin. Näin jul­ki­ses­ti toi­von, et­tä äl­kää­pä sitä no­peut­ta enää pyy­tä­kö­kään, vaan pyy­tä­kää­pä sit­ten­kin li­sä­ai­kaa. Yl­lät­tä­en sain­kin juu­ri tä­nään run­saas­ti tah­to­ti­laa kan­taa tätä pien­tä tar­vit­ta­es­sa vaik­ka vii­kon tai pari li­sää.

Niin, ja toki voi­si var­muu­den vuok­si vie­lä pyy­tää, et­tä se mie­he­ni tu­los to­si­aan oli­si ne­ga­tii­vi­nen, ku­ten nyt il­man muu­ta ole­tan. Jos se on po­si­tii­vi­nen, pe­run kaik­ki kii­vaat aja­tuk­se­ni ja olen oi­kein ym­mär­tä­väi­nen ja ra­kas­ta­va vai­mo. Yri­tän lu­va­ta niin.

En­päs oli­si us­ko­nut, mi­ten jän­näk­si tämä ras­kaus me­nee­kään! Ku­vit­te­len it­se­ni nyt vain tuh­dih­kok­si dek­ka­rin pää­hen­ki­lök­si, jon­ka ur­hea sie­lun­kump­pa­ni on ka­ran­tee­nis­sa maa­il­maa uh­kaa­van vi­ruk­sen vuok­si. Tais­te­len oman tais­te­lu­ni ja tar­peen tul­len rä­jäy­tän pan­kin yk­sin. Täl­lä asen­teel­la kun me­nee syn­nyt­tä­mään, sii­nä ei kau­aa nok­ka yk­sin­kään tu­hi­se.

SatuLuokkanen
Olen 40-vuotias kotiäiti Mäntsälästä. Päätyöni on olla vaimo ja suurperheen äiti. Ajattelen, että se on minulle annettu osa, johon haluan olla tyytyväinen ja tehdä sen eteen parhaani.
19.9.2020

Muis­ta­kaa tämä: joka niu­kas­ti kyl­vää, se niu­kas­ti niit­tää, ja joka run­saas­ti kyl­vää, se run­saas­ti niit­tää. 2. Kor. 9:6

Viikon kysymys