JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Toinen todellisuus?

13.9.2016 6.37

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420160913063700

Ih­mi­sen elä­mää voi tar­kas­tel­la mo­nen ker­rok­sen kaut­ta. Meil­lä voi ol­la eri roo­le­ja eri yh­teyk­sis­sä. Ym­mär­täi­sin niin, et­tä nämä roo­lit jol­la­kin ta­val­la muo­dos­ta­vat mei­dän per­soo­nal­li­suut­tam­me, sen mitä me oi­ke­as­ti olem­me. Sama ih­mi­nen voi ol­la per­hee­näi­ti, jon­kun alan asi­an­tun­ti­ja työ­pai­kal­la, po­lii­tik­ko, luot­ta­mus­hen­ki­lö ja vaik­ka tu­ki­hen­ki­lö. Har­ras­tuk­sen yh­tey­des­sä voi usein ”heit­tää roo­lit na­rik­kaan” ja heit­täy­tyä mie­lei­seen te­ke­mi­seen ihan oma­na it­se­nään. Jos ih­mi­nen sai­ras­tuu tai vam­mau­tuu, ai­em­mat roo­lit voi jou­tua hyl­kää­mään ja eteen voi tul­la uu­den iden­ti­tee­tin et­si­mi­nen. Lää­kä­ri voi jou­tu­a­kin po­ti­laan ase­maan ja aut­ta­ja tois­ten au­tet­ta­vak­si.

So­si­aa­li­nen me­dia on vii­me vuo­si­kym­me­nen ai­ka­na avan­nut ai­na­kin mi­nul­le uu­den­lai­sen maa­il­man, sel­lai­sen, jos­sa voi it­se va­li­ta mil­lä ta­sol­la tai mis­sä roo­lis­sa siel­lä toi­mii. Eten­kin Fa­ce­book on mo­ni­ne ulot­tu­vuuk­si­neen saa­nut oman si­jan­sa ar­jes­sa­ni. Se on avan­nut mo­nia sel­lai­sia yh­teyk­siä ja väy­liä, joi­ta oli­si muu­ten ol­lut han­ka­la tai mah­do­ton ta­voit­taa. Vam­mau­tu­mi­se­ni jäl­keen olen saa­nut pal­jon ver­tais­tu­kea sul­je­tuis­ta ver­tais­ryh­mis­tä. Fa­ce­boo­kin kaut­ta olen myös löy­tä­nyt pal­jon ajan­ta­sais­ta ja van­haa­kin tie­toa ym­pä­ri maa­il­maa, sekä hyö­dyl­lis­tä tie­toa et­tä pal­jon tur­haa­kin.

So­si­aa­li­nen me­dia tun­tuu erään­lai­sel­ta toi­sel­ta to­del­li­suu­del­ta tä­män "oi­ke­an elä­män" rin­nal­la. Tämä nä­kyy esi­mer­kik­si sii­nä, et­tä so­mes­sa luo­tu mie­li­ku­va ei vält­tä­mät­tä vas­taa täy­sin to­del­li­suut­ta tai se on vain osa to­del­li­suut­ta. Ku­vas­sa ole­va kau­nis mai­se­ma tai hie­no temp­pu ei vält­tä­mät­tä ker­ro, mil­lai­nen ti­lan­ne ku­vaa­jal­la on sil­lä het­kel­lä. Hän voi ol­la vaik­ka pyö­rä­tuo­lis­sa tai muul­la ta­val­la huo­nos­sa kun­nos­sa.

Olen ko­ke­nut Fa­ce­boo­kin myös sy­ven­tä­neen mo­nia van­ho­ja ys­tä­vyys­suh­tei­ta. Kun on Fa­ce­boo­kis­sa ”alet­tu ka­ve­rik­si” van­han ys­tä­vän tai tut­ta­van kans­sa, niin on ol­lut oi­ke­as­ti koh­da­tes­sa hy­vin help­po al­kaa jut­tu­sil­le. Näis­tä koh­taa­mi­sis­ta olen tä­nän­kin ke­sä­nä use­aan ker­taan iloin­nut.

Toi­saal­ta jos en Fa­ce­boo­kis­sa ole tul­lut koh­da­tuk­si mil­lään ta­sol­la, niin olen saat­ta­nut pois­taa jon­kun tut­ta­van ka­ve­reis­ta­ni. Tämä on joka ker­ta kir­pais­sut, mut­ta ajan mit­taan olen huo­man­nut sen hel­pot­ta­van olo­a­ni tuos­sa vir­tu­aa­li­ses­sa to­del­li­suu­des­sa. Yk­si­puo­lis­ta oman elä­män avaa­mis­ta en ole ha­lun­nut jat­kaa, jos olen huo­man­nut, et­tä tois­ta ei lain­kaan kiin­nos­ta omat asi­a­ni. Täl­lais­ta "pu­do­tus­pe­liä" en ole tot­tu­nut re­aa­lie­lä­mäs­sä to­teut­ta­maan.

Oman roo­lin tai some-iden­ti­tee­tin löy­tä­mi­nen so­si­aa­li­sen me­di­an ka­na­vil­la ei ole ai­na help­poa. Mi­ten pal­jon tai yk­si­tyis­koh­tai­sia asi­oi­ta so­mes­sa kan­nat­taa tuo­da esil­le? Mitä kaik­kea ha­lu­an pal­jas­taa omas­ta per­hees­tä­ni tai lä­hei­sis­tä­ni? Osaan­ko suo­jel­la it­se­ä­ni tai lä­hei­si­ä­ni mah­dol­li­sel­ta ikä­väl­tä pa­laut­teel­ta tai tie­don le­vit­tä­mi­sel­tä? Mi­ten pal­jon ai­kaa on jär­ke­vää käyt­tää so­si­aa­li­sen me­di­an pa­ris­sa?

Ai­ka pal­jon olen miet­ti­nyt myös sitä, mitä voin tai us­kal­lan tuo­da esiin omas­ta us­kon­nol­li­ses­ta taus­tas­ta­ni Fa­ce­boo­kis­sa tai Ins­tag­ra­mis­sa? Ai­heu­tan­ko är­ty­mys­tä jois­sa­kin ka­ve­reis­sa­ni, jos ”tyk­kään” tai ker­ron us­ko­ne­lä­mään liit­ty­vis­tä asi­ois­ta tai ta­pah­tu­mis­ta? Kos­ka us­ko on niin kes­kei­nen osa omaa elä­mää­ni, olen lo­pul­ta ko­ke­nut, et­tä voin tuo­da sitä so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa esil­le, sa­moin kuin to­del­li­ses­sa ar­kie­lä­mäs­sä­kin. Sa­mal­la ta­val­la ka­ve­reil­la­ni on oi­keus ja­kaa heil­le tär­kei­tä asi­oi­ta.

Mat­teuk­sen evan­ke­liu­mis­sa ker­ro­taan, mi­ten Jee­sus sa­noi ope­tus­lap­sil­len­sa: ”Joka tun­nus­tau­tuu mi­nun omak­se­ni ih­mis­ten edes­sä, sen mi­nä­kin tun­nus­tan omak­se­ni Isä­ni edes­sä tai­vais­sa. Mut­ta joka ih­mis­ten edes­sä kiel­tää mi­nut, sen mi­nä­kin kiel­län Isä­ni edes­sä tai­vais­sa.” (Matt. 10: 32–33). Ei ole lä­hes­kään ai­na help­poa tun­nus­taa ää­neen sitä, mitä sy­dä­mes­sään ha­lu­aa us­koa ja vaa­lia. Toi­voi­sin, et­tä sai­sin ai­na­kin sil­loin roh­keut­ta vas­ta­ta, kun joku ky­syy, olen­ko us­ko­vai­nen tai ha­lu­aa tie­tää us­ko­na­si­ois­ta.

Us­ko­vai­nen saat­taa jos­kus ko­kea elä­vän­sä toi­ses­sa to­del­li­suu­des­sa tä­män maa­il­man kes­kel­lä. Mei­dän elä­män­ta­pam­me ja va­lin­tam­me voi­vat ero­ta pal­jon­kin sii­tä, mi­ten toi­set ih­mi­set elä­vät. Mo­nien voi ol­la vai­kea edes us­koa, et­tä vie­lä on ih­mi­siä, jot­ka ha­lu­a­vat elää to­dek­si Raa­ma­tun ope­tuk­set esi­mer­kik­si avi­o­lii­ton py­hyy­des­tä, al­ko­ho­lin vält­tä­mi­ses­tä tai le­po­päi­vän py­hit­tä­mi­ses­tä. Mei­dän seu­ra­me­nom­me ei­vät ole­kaan kiel­to­jen ja käs­ky­jen ju­lis­ta­mis­ta, vaan Raa­ma­tun teks­tien esil­le tuo­mis­ta ja nii­den kaut­ta elä­vän evan­ke­liu­min ju­lis­ta­mis­ta.

Se, mikä täl­le maa­il­mal­le voi näyt­täy­tyä ah­dis­ta­vi­na ra­joit­tei­na, on­kin us­ko­vai­sel­le tapa vält­tää syn­tiä ja py­syä Ju­ma­laa lä­hel­lä. Täl­lä ta­val­la elä­en saam­me ko­kea sy­vää tur­val­li­suut­ta, on­nea ja siu­naus­ta jo tääl­lä maan pääl­lä elä­es­säm­me. Us­kon kaut­ta pää­sem­me tä­män ajan jäl­keen ikui­seen iloon Ju­ma­lan luok­se. Jos jak­sam­me tätä aar­ret­ta pi­tää esil­lä, voi myös kuka ta­han­sa pääs­tä osal­li­sek­si täs­tä sa­mas­ta on­nes­ta: saa us­koa syn­nit an­teek­si ja ol­la tur­vat­tu­na ja siu­nat­tu­na. Sil­loin ei tar­vit­se pe­lä­tä mi­tään, mitä maa­il­mas­sa ta­pah­tuu. Elä­mäm­me on Ju­ma­lan kä­des­sä.

RaijaVesterinen
Tapaturman aiheuttama vammautuminen johti minut työkyvyttömyyseläkkeelle 40-vuotiaana. Enää ei ole kiire mihinkään. Viikot muodostuvat rauhallisista hetkistä, joissa usein pieni asia tuo ison ilon: luonnon kauneus, odottamaton kohtaaminen, arjen sattumukset. Kuvaan blogissani elämän ilmiöitä pitkäaikaissairaan näkökulmasta. Toivon, että osaisin myös kertoa uskon tuomasta ilosta ja turvasta. Enimmäkseen liikun rakkaissa kotimaisemissani Porvoossa. raija.vesterinen@kolumbus.fi
17.6.2024

Käänny puoleeni; Herra, ja ole minulle armollinen, sillä minä olen yksin ja avuton. Ps. 25:16

Viikon kysymys