JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Uuden vuoden porstuassa

15.1.2017 6.40

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420170115064000

Uu­den­vuo­den yö­nä, kel­lon lä­hes­ty­es­sä kes­kiy­ö­tä, ha­keu­duin jäl­leen omiin oloi­hi­ni päi­vä­kir­jan ää­reen. Olin jo saa­nut tar­peek­se­ni tai­vaal­le pok­su­vis­ta ra­ke­teis­ta, jo­ten nyt oli hy­vää ai­kaa hil­jen­tyä hy­väs­te­le­mään men­nyt vuo­si pa­ke­toi­mal­la vuo­den lo­pun aja­tuk­sia päi­vä­kir­jan leh­dil­le.

Kun oi­kein py­säh­dyin men­neen vuo­den ää­rel­le, niin en­sim­mäi­se­nä pul­pah­ti­vat mie­leen mo­net han­ka­lat ti­lan­teet ja haas­teet, joi­den eteen jou­duin vuo­den mit­taan. Muis­tan hy­vin tun­te­mi­set su­vi­seu­ro­jen lä­hes­ty­es­sä, kun pää­tim­me, et­tä vai­ke­as­sa ta­lou­del­li­ses­sa ti­lan­tees­sa minä jään tyt­tö­jen kans­sa ko­tiin su­vi­seu­ra­mat­kal­ta. Vuo­den mit­taan oli myös ter­vey­del­li­siä haas­tei­ta ja mo­nia mui­ta asi­oi­ta, jot­ka toi­vat huol­ta ja mur­het­ta.

Näi­tä muis­to­ja tar­kas­tel­les­sa­ni huo­ma­sin, mi­ten ne ei­vät enää tun­tu­neet­kaan ras­kail­ta ja ah­dis­ta­vil­ta. Tai­vaan Isä oli kuul­lut hä­dän het­kel­lä huo­kauk­sem­me ja ru­kouk­sem­me ja aut­ta­nut mei­tä. Pää­sin sit­ten­kin tyt­tö­jen kans­sa su­vi­seu­roi­hin, ja siel­tä jäi­vät läm­pi­mät ja iloi­set muis­tot! Mi­nul­le jär­jes­tyi syk­syl­lä pit­käs­tä ai­kaa myös kun­tou­tus­jak­so, joka hel­pot­ti ti­lan­net­ta­ni mo­nel­la ta­val­la. Juu­ri en­nen jou­lua saim­me myös ko­kea tu­kea ja vä­lit­tä­mis­tä, joka aut­toi mei­tä val­mis­tau­tu­maan kii­tol­li­suu­del­la jou­lun viet­toon.

Mie­le­ni hil­je­ni kii­tok­ses­ta. Men­nyt vuo­si jäi­kin muis­toi­hin on­nis­tu­mis­ten vuo­te­na. Sa­mal­la al­koi pul­pah­del­la mui­ta­kin iloi­sia asi­oi­ta aja­tuk­siin. Vuo­den al­ku­puo­lel­la sain aloit­taa tä­män blo­gi­mat­ka­ni, joka on tuo­nut haas­tei­ta, mut­ta myös uu­sia ih­mis­suh­tei­ta sekä ra­ken­ta­via kes­kus­te­lu­ja eri­lais­ten ih­mis­ten kans­sa. Edel­leen tun­nen ole­va­ni kes­ke­ne­räi­nen ja hau­ras näi­tä teks­te­jä teh­des­sä­ni. Mut­ta sa­mal­la tun­nen voi­mak­kaas­ti ole­va­ni Ju­ma­lan var­je­luk­ses­sa ja tois­ten ih­mis­ten tu­ke­ma­na täl­lä mat­kal­la.

Vuo­si vaih­tui hil­jaa, mut­ta var­mas­ti. Ovi sul­keu­tui ta­ka­na­ni ja uu­si ovi avau­tui edes­sä­ni. Va­ro­vas­ti, kuu­los­tel­len olen sen en­sim­mäi­siä päi­viä saa­nut ais­tia, kuin uu­teen vas­ta­sa­ta­nee­seen lu­meen jäl­kiä as­tel­len. On­nel­li­se­na ja kii­tol­li­se­na sii­tä, et­tä elän ja saan tä­män­kin het­ken ko­kea. Kii­tol­li­se­na sii­tä, et­tä oma ja lap­suu­den per­hee­ni sekä van­hem­pa­ni ja ap­pi­van­hem­pa­ni vie­lä elä­vät ja saam­me yh­des­sä tä­hän uu­teen vuo­teen as­tua. Tun­nen kii­tos­ta ja kai­paus­ta myös niis­tä rak­kais­ta mat­ka­ys­tä­vis­tä, jot­ka men­nee­nä vuon­na sai­vat päät­tää tä­män ajal­li­sen mat­kan­sa. He ovat pääs­seet pe­ril­le tai­vaan ko­tiin. Em­me vie­lä tie­dä, pois­tuu­ko joku meis­tä tänä vuon­na pois täs­tä ajas­ta, mut­ta sii­tä mei­dän ei tar­vit­se etu­kä­teen huo­leh­tia. Kai­kil­la on oma ai­kan­sa.

Tun­nen sy­vää kii­tos­ta myös 100-vuo­ti­as­ta isän­maa­tam­me koh­taan. Ei ole it­ses­tään­sel­vyys, et­tä meil­lä on kau­nis ja hyvä maa, jon­ka asi­ois­ta saam­me it­se päät­tää. Kun­pa osai­sim­me tä­nä­kin vuon­na ol­la ra­ken­ta­mas­sa sen hy­vin­voin­tia, ku­kin omal­la pai­kal­lam­me. Oman työ­pa­nok­sen­sa te­ke­mi­nen kun­nol­la ja ve­ro­jen mak­sa­mi­nen ovat tär­kei­tä ele­ment­te­jä isän­maan ra­ken­ta­mi­ses­sa. Myös ihan pie­nil­lä te­oil­la, toi­sis­ta vä­lit­tä­mäl­lä, voim­me ol­la pa­ran­ta­mas­sa yh­teis­tä hy­vin­voin­tia.

En us­kal­ta­nut teh­dä mi­tään uu­den­vuo­den­lu­pauk­sia. Joi­ta­kin toi­vo­muk­sia mi­nul­la kui­ten­kin täl­le vuo­del­le on. Kun­pa osai­sim­me ol­la in­hi­mil­li­siä toi­nen toi­sil­lem­me, vä­lit­tää ja aut­taa huo­len ja hä­dän het­kel­lä. Kun­pa osai­sim­me myös li­sä­tä iloa ja hy­vää oloa omas­sa elin­pii­ris­säm­me. Kun­pa oli­sim­me vah­vem­pia kuin pa­huu­den voi­mat, jot­ka maa­il­maa täl­lä het­kel­lä ha­jot­ta­vat. Kun­pa osai­sim­me ja muis­tai­sim­me tur­va­ta kai­kes­sa Ju­ma­laan, kaik­ki­val­ti­aa­seen tai­vaan ja maan Her­raan. Kun­pa us­ko oli­si vah­vem­pi kuin epä­us­ko. Tätä toi­von myös niil­le rak­kail­le lä­hei­sil­le­ni, jot­ka ovat elä­väs­tä us­kos­ta luo­pu­neet.

Uu­den­vuo­den en­sim­mäi­se­nä päi­vä­nä saim­me ol­la pit­käs­tä ai­kaa seu­rois­sa lap­suu­den ja nuo­ruu­den ajan ko­ti­sii­o­nis­sa­ni. Oli mu­ka­vaa ta­va­ta mo­nia ih­mi­siä, jot­ka olen tun­te­nut lap­suu­des­ta ja nuo­ruu­des­ta saak­ka. Ih­meel­li­sel­tä tun­tui, et­tä niin moni on säi­ly­nyt elä­väs­sä us­kos­sa, vaik­ka ovat elä­mäs­sä mo­nia haas­tei­ta ja vii­mo­ja ko­ke­neet.

Seu­ra­pu­heen teks­ti Psal­mis­ta 139 toi roh­kai­se­van vies­tin tä­hän het­keen vuo­si­tu­han­sien ta­kaa; saam­me ol­la Her­ran suo­jas­sa kaik­ki­na elin­päi­vi­näm­me. ”Min­ne voi­sin men­nä si­nun hen­ke­si ulot­tu­vil­ta, min­ne voi­sin pa­e­ta si­nun edes­tä­si? Vaik­ka nou­si­sin tai­vaa­seen, sinä olet siel­lä, vaik­ka te­ki­sin vuo­tee­ni tuo­ne­laan, siel­lä­kin sinä olet. Vaik­ka nou­si­sin len­toon aa­mu­rus­kon sii­vin tai muut­tai­sin mer­ten taa, siel­lä­kin sinä mi­nua oh­jaat, ta­lu­tat vä­ke­väl­lä kä­del­lä­si.”

Tä­mä­kin seu­ra­pu­he muis­tut­ti mi­nua sii­tä, et­tä vaik­ka mi­nul­la on myös tu­le­vi­na kuu­kau­si­na haas­tei­ta ja pel­ko­ja koh­dat­ta­va­na, niin saan nii­den­kin suh­teen ol­la tur­val­li­sel­la mie­lel­lä. Tänä vuon­na jou­dun käy­mään läpi muun mu­as­sa pit­kään odot­ta­ma­ni oi­keu­den­käyn­nin, jos­sa kä­si­tel­lään toi­meen­tu­lo­ni tur­vaa­mis­ta on­net­to­muu­den ai­heut­ta­maan vam­mau­tu­mi­seen liit­ty­en. Sii­nä on mi­nun kan­nal­ta­ni myös iso ris­ki hä­vi­tä ja jou­tua en­tis­tä huo­nom­paan ti­lan­tee­seen. Kui­ten­kin saan luot­taa Ju­ma­lan hy­vyy­teen. Hän on aut­ta­nut tä­hän­kin as­ti, niin mik­si hän ei aut­tai­si myös tu­le­vi­na päi­vi­nä. Näi­hin­kin haas­tei­siin pyy­dän hei­kon us­ko­ni tur­vak­si esi­ru­kouk­sia.

Uu­den­vuo­den seu­rois­sa lau­let­tiin myös loh­dul­li­nen vir­si, jon­ka sa­nat Diet­rich Bon­ho­ef­fer teki vuon­na 1944 odot­ta­es­saan kes­ki­tys­lei­ril­lä tu­le­vaa koh­ta­lo­aan. Tämä vir­si 600 tuo­koon myös meil­le loh­du­tus­ta tä­män uu­den vuo­den pors­tu­as­sa:

”Hy­vyy­den voi­man ih­meel­li­seen suo­jaan

olem­me kaik­ki hil­jaa kät­ke­tyt.

Me saam­me luot­taa us­kol­li­seen Luo­jaan,

yh­des­sä käy­dä uu­teen ai­kaan nyt.

Jos ah­dis­tuk­sen tie on edes­säm­me,

myös sil­loin Kris­tus mei­tä kul­jet­taa.

An­nam­me Isän kä­siin elä­mäm­me.

Hän it­se meil­le rau­han val­mis­taa.

Suo, Her­ra, toi­von kynt­ti­löi­den lois­taa,

tyy­nek­si, läm­pi­mäk­si liek­ki luo.

Va­lai­set pi­me­än, voit pe­lot pois­taa.

Jää kes­kel­lem­me, Kris­tus, rau­ha tuo!

Kun pa­han val­ta kas­vaa ym­pä­ril­lä,

vah­vis­ta ää­ni toi­sen maa­il­man,

niin et­tä uu­den vir­ren sä­ve­lil­lä

kuu­lem­me kan­sa­si jo lau­la­van.

Hy­vyy­den voi­man us­kol­li­nen suo­ja

pii­rit­tää mei­tä, kuin­ka käy­nee­kin.

Il­las­ta aa­muun kans­sam­me on Luo­ja.

Hä­nel­tä saam­me huo­mis­päi­vän­kin.”

RaijaVesterinen
Tapaturman aiheuttama vammautuminen johti minut työkyvyttömyyseläkkeelle 40-vuotiaana. Enää ei ole kiire mihinkään. Viikot muodostuvat rauhallisista hetkistä, joissa usein pieni asia tuo ison ilon: luonnon kauneus, odottamaton kohtaaminen, arjen sattumukset. Kuvaan blogissani elämän ilmiöitä pitkäaikaissairaan näkökulmasta. Toivon, että osaisin myös kertoa uskon tuomasta ilosta ja turvasta. Enimmäkseen liikun rakkaissa kotimaisemissani Porvoossa. raija.vesterinen@kolumbus.fi