JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Au­rin­gon­pi­men­nyk­siä

22.3.2020 6.25

Juttua muokattu:

19.3. 14:50
2020031914501820200322062500

Lä­hi­päi­vät ovat ol­leet sä­tei­le­vän kirk­kai­ta pil­vis­ten ja sa­teis­ten viik­ko­jen jäl­keen. Va­loa on tuo­nut se au­rin­ko, jon­ka pie­ni lap­si piir­tää ja vä­rit­tää iloi­sen kel­tai­sek­si ja ym­pä­röi sä­teil­lä. Au­rin­ko, joka on maan lä­hin kiin­to­täh­ti ja te­kee elä­mäm­me mah­dol­li­sek­si.

Jos­kus ta­pah­tuu niin, et­tä Au­rin­ko jää Kuun taak­se pii­loon. Tuo näyt­tä­vä ta­pah­tu­ma on au­rin­gon­pi­men­nys. Sitä ei näh­dä kui­ten­kaan joka kuu­kau­si, kos­ka Kuun Maa­ta kier­tä­vä rata on hie­man kal­lel­laan Maan ra­ta­ta­soon näh­den. Au­rin­gon­pi­men­nyk­set nä­ky­vät vain ka­pe­al­la kais­tal­la Maan pin­nal­la, ja ne ovat var­sin har­vi­nai­sia.

Olen elä­es­sä­ni näh­nyt kak­si au­rin­gon­pi­men­nys­tä. En­sim­mäi­nen oli 30.6.1954 kes­kel­lä päi­vää, jol­loin noin 90 % au­rin­gos­ta oli Kuun pei­tos­sa. Äi­ti, isä ja osa si­sa­ruk­sis­ta­ni oli sil­loin Tam­pe­reel­la su­vi­seu­rois­sa. Au­rin­gon­pi­men­nyk­sen seu­raa­mis­ta var­ten meil­lä oli no­et­tu­ja la­si­le­vy­jä. Olim­me ul­ko­na.

Kun au­rin­gon­pi­men­nys al­koi, il­ma jääh­tyi huo­mat­ta­vas­ti, mei­tä pa­le­li. Al­koi tuul­la ja ke­sän lin­nut lak­ka­si­vat lau­la­mas­ta. Muis­tan sen tun­nel­man pi­ha­nur­mel­la. Olim­me köl­lö­tel­leet sii­nä. Nyt piti et­siä peit­toa pääl­le. Joku meis­tä sat­tui no­e­tul­la la­sil­la sot­ke­maan kas­vo­jaan. Kun au­rin­gon­pi­men­nys oli ohi, jat­koim­me ta­hal­laan kas­vo­jen no­ke­a­mis­ta ja ikuis­tim­me no­e­tut pos­kem­me va­lo­ku­vaan.

Sii­tä mi­nul­la ei ole muis­ti­ku­vaa, mi­ten au­rin­gon­pi­men­nys vai­kut­ti Su­vi­seu­rois­sa. Oli­ko pil­vis­tä vai nä­kyi­kö au­rin­gon­pi­men­nys, mikä oli tun­nel­ma?

Toi­sen ker­ran olen ol­lut seu­raa­mas­sa täy­del­lis­tä au­rin­gon­pi­men­nys­tä 20.7.1990. Mat­kus­tim­me sis­ko­ni kans­sa sitä var­ten Poh­jois-Kar­ja­laan, mis­sä oli las­kel­mien mu­kaan hyvä vyö­hy­ke seu­ra­ta sitä. Ys­tä­väm­me val­mis­ti meil­le suo­ja­la­sit hit­saa­jan­la­sis­ta ja kar­ton­gis­ta. Aa­mu­yös­tä ka­pu­sim­me vaa­ral­le et­si­mään so­pi­vaa paik­kaa. Pi­men­nys ta­pah­tui kel­lo nel­jän jäl­keen, jol­loin Au­rin­ko on vie­lä mel­ko ma­ta­lal­la. Vaa­ral­ta se jo nä­kyi.

Kar­ja­lai­sen vaa­ran la­el­le oli mei­dän li­säk­sem­me saa­pu­nut mui­ta­kin. Is­tus­ke­lim­me rin­teel­lä ka­ner­vi­kos­sa ja odot­te­lem­me. Aa­mu­yön tai­vas oli jon­kin ver­ran pil­ves­sä. Jän­ni­tys ti­he­ni. Mi­ten­kä­hän nä­em­me? Koh­ta al­koi täy­del­li­nen au­rin­gon­pi­men­nys. Au­rin­ko oli mel­kein ko­ko­naan pil­vien pei­tos­sa. Kuu siir­tyi juh­lal­li­ses­ti sen eteen lei­ka­ten sii­tä vähä vä­häl­tä suu­rem­man pa­lan pii­loon.

Vaik­ka em­me pi­men­nys­tä täy­del­li­se­nä näh­neet­kään, tun­sim­me voi­mak­kaas­ti ta­pah­tu­man ym­pä­röi­väs­sä luon­nos­s­sa. Tä­hän as­ti yö oli ol­lut hil­jai­nen ja tyy­ni, mut­ta pi­men­nyk­sen alet­tua al­koi myös tuul­la. Ko­hi­na kuu­lui ka­ner­vi­kos­ta ja pie­nis­tä pih­la­jis­ta. Van­hois­sa män­nyis­sä tuu­li voi­mis­tui juh­lal­li­sek­si hu­mi­nak­si.

Il­ma vii­le­ni. Vaa­ral­le las­keu­tui pi­meys, har­va­lu­kui­set lin­nut vai­ke­ni­vat. Pil­vi­ver­ho lii­keh­ti. Näim­me het­kit­täin pi­men­nyk­sen vai­hei­ta. Pil­ven­rie­ka­lei­den ra­os­ta näim­me myös kirk­kaan hel­men Kuun ke­häl­lä.

Tuli het­ki, jona pi­meys häl­ve­ni ja tuu­li tyyn­tyi. Pi­men­nys oli ohi, ja pa­lai­lim­me pol­kua alas vaa­ran la­el­ta. Mie­tim­me, mil­lais­ta oli­si, jos Au­rin­ko ko­ko­naan pi­me­ni­si. Poh­dim­me, et­tä hy­vin pian kaik­ki elä­mä maa­pal­lol­la oli­si mah­do­ton­ta. Ih­mis­jär­jel­lä kä­sit­tä­mät­tö­mäl­lä tark­kuu­del­la tai­vaan­kap­pa­leet kul­ke­vat ra­to­jaan ää­ret­tö­mäs­sä ava­ruu­des­sa.

Muis­tim­me myös pit­kä­per­jan­tain au­rin­gon pi­me­ne­mi­sen. Ju­ma­lan luon­to osal­lis­tui sil­loin Jee­suk­sen kär­si­myk­seen. Se on var­mas­ti ol­lut va­vah­dut­ta­vaa ko­kea.

Pi­men­nyk­sen jäl­kei­se­nä tal­ve­na kat­soim­me op­pi­lait­te­ni kans­sa au­rin­gon­pi­men­nys­tä vi­de­o­fil­mil­tä, joka oli myös ku­vat­tu Poh­jois-Kar­ja­las­sa. Sii­nä näim­me pi­men­nyk­sen täy­del­li­se­nä. Le­vo­ton­kin op­pi­las hil­je­ni my­kis­tä­vän ta­pah­tu­man edes­sä.

Nä­ky­mä oli var­maan upeim­mil­laan sil­loin, kun näim­me tum­mal­la tai­vaal­la hoh­ta­van ti­mant­ti­sor­muk­sen. Ti­mant­ti­sor­mu­sil­miö syn­tyy, kun Au­rin­gon en­sim­mäi­set tai vii­mei­set sä­teet nä­ky­vät Kuun epä­ta­sai­sen pin­nan yli. Jäl­leen ihas­te­lim­me ja ih­met­te­lim­me. Op­pi­laat ky­se­li­vät, mil­loin seu­raa­van ker­ran on au­rin­gon­pi­men­nys. Se näh­dään Suo­mes­sa seu­raa­van ker­r­ran vuon­na 2126.

Au­rin­gon­pi­men­nys ja ti­mant­ti­sor­mu­sil­miö ovat voi­mal­li­sia ko­ke­muk­sia, jot­ka py­säh­dyt­tä­vät miet­ti­mään. Niis­sä voi näh­dä ver­taus­ku­van myös ih­mi­se­nä elä­mi­ses­tä. Elä­mään­hän liit­tyy mo­nen­lai­sia sä­vy­jä, myös vai­kei­ta ai­ko­ja. On voi­nut tun­tua, et­tä au­rin­ko on pi­men­ty­nyt. Tie­tä on ol­lut vai­kea näh­dä, tuu­li on viil­tä­nyt ja lau­lu vä­sy­nyt.

Kun ti­lan­ne on hel­pot­ta­nut, au­rin­ko on sä­teil­lyt sil­miin kuin ti­mant­ti tum­maa ava­ruut­ta vas­ten. Voi ko­kea, kuin­ka Luo­jan ereh­ty­mä­tön käsi on oh­jan­nut.

Pi­men­nys­tä seu­raa ai­na ty­ven läm­pö ja lin­tu­jen lau­lu. Muis­tam­me­han kiit­tää!

AiliPasanen
Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta. Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni. Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin. Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com
AiliPasanen

Ko­ro­na-ajan miet­tei­tä

1.6.2021 9.15
AiliPasanen

Luon­non kau­neu­den ma­te­ma­tiik­kaa

17.5.2021 7.05
AiliPasanen

Vii­mei­sen ker­ran

20.4.2021 7.00
AiliPasanen

Kä­sien kos­ke­tuk­sia

20.3.2021 7.05
AiliPasanen

Syn­ty­mä­päi­vän iloa

13.2.2021 7.30
AiliPasanen

On­nea ja Ju­ma­lan siu­naus­ta

16.1.2021 7.30
AiliPasanen

Lap­si on ai­nut­ker­tai­sen ar­vo­kas

13.12.2020 7.00
AiliPasanen

”Minä ai­ka­na ih­mi­nen kau­nein on”

13.11.2020 6.05
AiliPasanen

Lah­jois­ta pa­ras

12.10.2020 7.30
AiliPasanen

Sa­haa­van ros­von met­säs­tys­tä

10.9.2020 6.00
AiliPasanen

"Eh­ti­nyt on­ko jo elo­kuu?"

16.8.2020 6.15
AiliPasanen

Ik­ku­noi­ta

5.8.2020 6.00
AiliPasanen

Puo­li vuo­si­sa­taa sit­ten

12.7.2020 6.00
AiliPasanen

Muis­to­laat­ta pik­ku­vel­jel­le

17.6.2020 6.00
AiliPasanen

Eris­tyk­ses­tä va­pau­teen

20.5.2020 6.05
AiliPasanen

Ilo­ja tä­hän päi­vään

21.4.2020 6.40
AiliPasanen

Ra­haa kä­tei­se­nä – ko­lik­ko­ja pus­sis­sa

17.2.2020 6.05
AiliPasanen

Nä­ke­vin sil­min

18.1.2020 6.00
AiliPasanen

Täs­sä iäs­sä – sii­nä iäs­sä

4.12.2019 6.58
AiliPasanen

On­ko si­nul­la ikä­vä?

6.11.2019 6.55
AiliPasanen

Lu­sik­ka kau­nii­seen kä­teen

6.10.2019 6.54
AiliPasanen

Ris­tien ker­to­maa

5.9.2019 6.48
AiliPasanen

Mi­nun nos­tal­gi­nen sau­na­pol­ku­ni

31.7.2019 12.27
AiliPasanen

Nau­ru tyrs­kyy ja kup­lii

13.7.2019 6.17
AiliPasanen

Sy­ree­ne­jä Sor­ta­va­las­sa

3.6.2019 6.29
AiliPasanen

Uu­si kir­ja vie lu­ki­jan tun­tu­reil­le, La­es­ta­diuk­sen mat­kas­sa

14.5.2019 6.22
AiliPasanen

Kyy­nel­ten jäl­keen kir­kas­tuu

23.4.2019 6.39
AiliPasanen

Myö­tä­tun­toa ja hel­lyyt­tä

7.4.2019 6.10
AiliPasanen

Lin­tu­ko­don lem­pe­äs­sä suo­jas­sa

14.3.2019 6.34
AiliPasanen

Ta­ri­noi­ta ys­tä­vyy­des­tä

12.2.2019 6.32
AiliPasanen

On­ko se tyl­sää?

9.1.2019 6.43
20.6.2021

Jee­sus sa­noi: "Ei­vät ter­veet tar­vit­se pa­ran­ta­jaa, vaan sai­raat. Men­kää ja tut­ki­kaa, mitä tämä tar­koit­taa: 'Ar­mah­ta­vai­suut­ta minä tah­don, en uh­ri­me­no­ja." Matt. 9:12-13

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies