JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Au­rin­gon­pi­men­nyk­siä

22.3.2020 6.25

Juttua muokattu:

19.3. 14:50
2020031914501820200322062500

Lä­hi­päi­vät ovat ol­leet sä­tei­le­vän kirk­kai­ta pil­vis­ten ja sa­teis­ten viik­ko­jen jäl­keen. Va­loa on tuo­nut se au­rin­ko, jon­ka pie­ni lap­si piir­tää ja vä­rit­tää iloi­sen kel­tai­sek­si ja ym­pä­röi sä­teil­lä. Au­rin­ko, joka on maan lä­hin kiin­to­täh­ti ja te­kee elä­mäm­me mah­dol­li­sek­si.

Jos­kus ta­pah­tuu niin, et­tä Au­rin­ko jää Kuun taak­se pii­loon. Tuo näyt­tä­vä ta­pah­tu­ma on au­rin­gon­pi­men­nys. Sitä ei näh­dä kui­ten­kaan joka kuu­kau­si, kos­ka Kuun Maa­ta kier­tä­vä rata on hie­man kal­lel­laan Maan ra­ta­ta­soon näh­den. Au­rin­gon­pi­men­nyk­set nä­ky­vät vain ka­pe­al­la kais­tal­la Maan pin­nal­la, ja ne ovat var­sin har­vi­nai­sia.

Olen elä­es­sä­ni näh­nyt kak­si au­rin­gon­pi­men­nys­tä. En­sim­mäi­nen oli 30.6.1954 kes­kel­lä päi­vää, jol­loin noin 90 % au­rin­gos­ta oli Kuun pei­tos­sa. Äi­ti, isä ja osa si­sa­ruk­sis­ta­ni oli sil­loin Tam­pe­reel­la su­vi­seu­rois­sa. Au­rin­gon­pi­men­nyk­sen seu­raa­mis­ta var­ten meil­lä oli no­et­tu­ja la­si­le­vy­jä. Olim­me ul­ko­na.

Kun au­rin­gon­pi­men­nys al­koi, il­ma jääh­tyi huo­mat­ta­vas­ti, mei­tä pa­le­li. Al­koi tuul­la ja ke­sän lin­nut lak­ka­si­vat lau­la­mas­ta. Muis­tan sen tun­nel­man pi­ha­nur­mel­la. Olim­me köl­lö­tel­leet sii­nä. Nyt piti et­siä peit­toa pääl­le. Joku meis­tä sat­tui no­e­tul­la la­sil­la sot­ke­maan kas­vo­jaan. Kun au­rin­gon­pi­men­nys oli ohi, jat­koim­me ta­hal­laan kas­vo­jen no­ke­a­mis­ta ja ikuis­tim­me no­e­tut pos­kem­me va­lo­ku­vaan.

Sii­tä mi­nul­la ei ole muis­ti­ku­vaa, mi­ten au­rin­gon­pi­men­nys vai­kut­ti Su­vi­seu­rois­sa. Oli­ko pil­vis­tä vai nä­kyi­kö au­rin­gon­pi­men­nys, mikä oli tun­nel­ma?

Toi­sen ker­ran olen ol­lut seu­raa­mas­sa täy­del­lis­tä au­rin­gon­pi­men­nys­tä 20.7.1990. Mat­kus­tim­me sis­ko­ni kans­sa sitä var­ten Poh­jois-Kar­ja­laan, mis­sä oli las­kel­mien mu­kaan hyvä vyö­hy­ke seu­ra­ta sitä. Ys­tä­väm­me val­mis­ti meil­le suo­ja­la­sit hit­saa­jan­la­sis­ta ja kar­ton­gis­ta. Aa­mu­yös­tä ka­pu­sim­me vaa­ral­le et­si­mään so­pi­vaa paik­kaa. Pi­men­nys ta­pah­tui kel­lo nel­jän jäl­keen, jol­loin Au­rin­ko on vie­lä mel­ko ma­ta­lal­la. Vaa­ral­ta se jo nä­kyi.

Kar­ja­lai­sen vaa­ran la­el­le oli mei­dän li­säk­sem­me saa­pu­nut mui­ta­kin. Is­tus­ke­lim­me rin­teel­lä ka­ner­vi­kos­sa ja odot­te­lem­me. Aa­mu­yön tai­vas oli jon­kin ver­ran pil­ves­sä. Jän­ni­tys ti­he­ni. Mi­ten­kä­hän nä­em­me? Koh­ta al­koi täy­del­li­nen au­rin­gon­pi­men­nys. Au­rin­ko oli mel­kein ko­ko­naan pil­vien pei­tos­sa. Kuu siir­tyi juh­lal­li­ses­ti sen eteen lei­ka­ten sii­tä vähä vä­häl­tä suu­rem­man pa­lan pii­loon.

Vaik­ka em­me pi­men­nys­tä täy­del­li­se­nä näh­neet­kään, tun­sim­me voi­mak­kaas­ti ta­pah­tu­man ym­pä­röi­väs­sä luon­nos­s­sa. Tä­hän as­ti yö oli ol­lut hil­jai­nen ja tyy­ni, mut­ta pi­men­nyk­sen alet­tua al­koi myös tuul­la. Ko­hi­na kuu­lui ka­ner­vi­kos­ta ja pie­nis­tä pih­la­jis­ta. Van­hois­sa män­nyis­sä tuu­li voi­mis­tui juh­lal­li­sek­si hu­mi­nak­si.

Il­ma vii­le­ni. Vaa­ral­le las­keu­tui pi­meys, har­va­lu­kui­set lin­nut vai­ke­ni­vat. Pil­vi­ver­ho lii­keh­ti. Näim­me het­kit­täin pi­men­nyk­sen vai­hei­ta. Pil­ven­rie­ka­lei­den ra­os­ta näim­me myös kirk­kaan hel­men Kuun ke­häl­lä.

Tuli het­ki, jona pi­meys häl­ve­ni ja tuu­li tyyn­tyi. Pi­men­nys oli ohi, ja pa­lai­lim­me pol­kua alas vaa­ran la­el­ta. Mie­tim­me, mil­lais­ta oli­si, jos Au­rin­ko ko­ko­naan pi­me­ni­si. Poh­dim­me, et­tä hy­vin pian kaik­ki elä­mä maa­pal­lol­la oli­si mah­do­ton­ta. Ih­mis­jär­jel­lä kä­sit­tä­mät­tö­mäl­lä tark­kuu­del­la tai­vaan­kap­pa­leet kul­ke­vat ra­to­jaan ää­ret­tö­mäs­sä ava­ruu­des­sa.

Muis­tim­me myös pit­kä­per­jan­tain au­rin­gon pi­me­ne­mi­sen. Ju­ma­lan luon­to osal­lis­tui sil­loin Jee­suk­sen kär­si­myk­seen. Se on var­mas­ti ol­lut va­vah­dut­ta­vaa ko­kea.

Pi­men­nyk­sen jäl­kei­se­nä tal­ve­na kat­soim­me op­pi­lait­te­ni kans­sa au­rin­gon­pi­men­nys­tä vi­de­o­fil­mil­tä, joka oli myös ku­vat­tu Poh­jois-Kar­ja­las­sa. Sii­nä näim­me pi­men­nyk­sen täy­del­li­se­nä. Le­vo­ton­kin op­pi­las hil­je­ni my­kis­tä­vän ta­pah­tu­man edes­sä.

Nä­ky­mä oli var­maan upeim­mil­laan sil­loin, kun näim­me tum­mal­la tai­vaal­la hoh­ta­van ti­mant­ti­sor­muk­sen. Ti­mant­ti­sor­mu­sil­miö syn­tyy, kun Au­rin­gon en­sim­mäi­set tai vii­mei­set sä­teet nä­ky­vät Kuun epä­ta­sai­sen pin­nan yli. Jäl­leen ihas­te­lim­me ja ih­met­te­lim­me. Op­pi­laat ky­se­li­vät, mil­loin seu­raa­van ker­ran on au­rin­gon­pi­men­nys. Se näh­dään Suo­mes­sa seu­raa­van ker­r­ran vuon­na 2126.

Au­rin­gon­pi­men­nys ja ti­mant­ti­sor­mu­sil­miö ovat voi­mal­li­sia ko­ke­muk­sia, jot­ka py­säh­dyt­tä­vät miet­ti­mään. Niis­sä voi näh­dä ver­taus­ku­van myös ih­mi­se­nä elä­mi­ses­tä. Elä­mään­hän liit­tyy mo­nen­lai­sia sä­vy­jä, myös vai­kei­ta ai­ko­ja. On voi­nut tun­tua, et­tä au­rin­ko on pi­men­ty­nyt. Tie­tä on ol­lut vai­kea näh­dä, tuu­li on viil­tä­nyt ja lau­lu vä­sy­nyt.

Kun ti­lan­ne on hel­pot­ta­nut, au­rin­ko on sä­teil­lyt sil­miin kuin ti­mant­ti tum­maa ava­ruut­ta vas­ten. Voi ko­kea, kuin­ka Luo­jan ereh­ty­mä­tön käsi on oh­jan­nut.

Pi­men­nys­tä seu­raa ai­na ty­ven läm­pö ja lin­tu­jen lau­lu. Muis­tam­me­han kiit­tää!

AiliPasanen
Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta. Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni. Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin. Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com
29.3.2020

Je­ru­sa­lem, Je­ru­sa­lem! Sinä ta­pat pro­fee­tat ja ki­vi­tät ne, jot­ka on lä­he­tet­ty si­nun luok­se­si. Mi­ten mo­nes­ti olen­kaan tah­to­nut koo­ta lap­se­si, niin kuin ka­na­e­mo ko­ko­aa poi­ka­set sii­pien­sä suo­jaan! Luuk. 13:34

Viikon kysymys