JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Kä­sien kos­ke­tuk­sia

20.3.2021 7.05

Juttua muokattu:

12.3. 09:55
2021031209554620210320070500

Ras­va­tes­sa­ni pak­ka­sil­man kui­vat­ta­mia kä­si­ä­ni muis­tan mo­nes­ti eräs­tä pien­tä poi­kaa. Ker­ran hä­nen ko­to­naan käy­des­sä­ni poi­ka is­tui sy­lis­sä­ni. Hän si­ve­li kä­si­ä­ni mo­neen ker­taan, hel­läs­ti, tun­nus­tel­len. Sit­ten hän kat­soi sil­mii­ni ja to­te­si:

– Si­nul­la on kir­ve­li käsi.

Ky­syin, tun­tuu­ko se hä­nes­tä pa­hal­ta. Poi­ka vas­ta­si hy­myil­len:

– Ei, mut­ta se on kir­ve­li.

Mi­nus­ta se oli hie­nos­ti sa­not­tu, ai­van oma sana. Po­jan kä­sien iho oli pie­nen lap­sen peh­me­ä­tä. Nyt tuon po­jan kä­det ovat ai­kui­sen mie­hen kä­det.

Ih­mi­sen käsi on kaik­ki­ne osi­neen ai­van ih­meel­li­nen mo­ni­mut­kai­nen ko­ko­nai­suus, joka toi­mii tar­koi­tuk­sen­mu­kai­ses­ti. Jo­kai­sel­la on ai­van oman­lai­sen­sa kä­det. Jopa niin, et­tä ih­mi­nen voi­daan tun­nis­taa sor­men­jäl­jis­tä.

Sor­mil­la lu­ku­mää­rän las­ke­mi­sen kat­so­taan ole­van al­ku kym­men­jär­jes­tel­mäl­le, jol­la mer­ki­tään lu­ku­mää­riä. Lap­si opet­te­lee in­nol­la pie­net sor­met pys­tys­sä ja ke­huu jo osaa­van­sa. Var­sin tar­peel­lis­ta tou­hua.

Leena Kämäräinen

Vau­van käsi ha­pui­lee ja ta­voit­te­lee tut­tua ja tur­val­lis­ta. Pian lap­si op­pii käyt­tä­mään myös sor­mia tai­ta­vas­ti. Lap­sen kä­den kos­ke­tus on pu­hut­te­le­va. Sii­nä tun­nen tu­le­vai­suu­den kos­ke­tuk­sen. Lap­si tart­tuu luot­ta­vas­ti kiin­ni van­hem­man tai jon­kun lä­hei­sen kä­des­tä. Vai­ke­as­sa­kaan ti­lan­tees­sa ei tar­vit­se sil­loin pe­lä­tä.

Ih­mi­sen iän myö­tä käsi muut­tuu, sen teh­tä­vät laa­je­ne­vat. Kä­del­lä hy­väil­lään ja teh­dään työ­tä. Käsi voi tart­tua toi­sen kä­teen, tu­kea, lu­va­ta pu­ris­tuk­sel­laan us­kol­li­suut­ta ja ker­toa luot­ta­muk­ses­ta. Käsi voi siu­na­ta. Mut­ta kä­del­lä voi myös haa­voit­taa ja lou­ka­ta tois­ta.

On var­sin mo­nen­lai­sia kä­siä. Ne ker­to­vat sii­tä­kin, mitä ih­mi­nen on työk­seen teh­nyt. Muis­tan tä­ti­ni mie­hen kä­det, val­ta­van suu­ret ja työn ko­vet­ta­mat. Erää­nä ke­sä­nä tä­ti­läs­sä ol­les­sa­ni kai­voin neu­lal­la niis­tä tik­ku­ja. Mies to­te­si il­lal­la pel­lol­ta pa­lat­tu­aan, et­tä jo­kin pis­ti. Kuin­ka ol­la­kaan, minä il­moit­tau­duin tik­ku­jen pois­ta­jak­si. Iso­kou­rai­nen isän­tä is­tui sän­gyn pääl­lä ja minä pie­nel­lä jak­ka­ral­la hä­nen edes­sään. Tik­ku­ja oli pal­jon, mon­ta ta­ri­naa en­nä­tin kuul­la hom­ma­ni ai­ka­na.

Olen myös pi­tä­nyt kiin­ni elä­mäs­tä läh­te­vän kä­des­tä. Olen ih­me­tel­lyt, mi­ten työn ra­sit­ta­man kä­den iho voi si­li­tä pie­nen lap­sen ihok­si. On het­kiä, joi­na läh­te­vän käsi vie­lä pu­ris­taa, vaik­ka muu­ten ta­jun­ta saat­taa ol­la hii­pu­mas­sa. Lo­pul­ta tu­lee het­ki, jona ote kir­po­aa. Kä­det pää­se­vät le­poon. Nämä het­ket ovat jää­neet mie­lee­ni.

Tänä ra­joi­tus­ten ai­ka­na moni kai­paa kä­den kos­ke­tus­ta. Mo­nia kos­ket­taa käsi vain jos­sain hoi­to­toi­men­pi­tees­sä. Kä­vin ke­säl­lä vie­rai­lul­la ys­tä­vä­ni luo­na hoi­va­ko­dis­sa. Pi­ha­vie­rai­lu oli sal­lit­tu va­ro­toi­men­pi­tein. Minä pää­sin lu­ki­tus­ta por­tis­ta pi­ha­maal­le, ys­tä­vä­ni tuo­tiin pyö­rä­tuo­lil­la. Tur­va­e­täi­syy­del­tä piti kes­kus­tel­la.

Ys­tä­vä­ni kur­kot­ti kä­si­ään mi­nua koh­ti. Hän oli tot­tu­nut ai­kai­sem­min sii­hen, et­tä pi­din kä­des­tä kiin­ni ja ha­la­sin. Kas­vo­mas­ki­ni vai­keut­ti pu­hee­ni ym­mär­tä­mis­tä, en­kä voi­nut ko­vas­ti huu­taa­kaan. Kä­det ojen­tui­vat jäl­kee­ni, kun pois­tuim­me pi­hal­ta omil­le suun­nil­lem­me. Minä to­te­sin, et­tem­me voi nyt ha­la­ta. Mie­lee­ni jäi hä­nen mur­heel­li­nen il­meen­sä ja ky­sy­mys: ”Mil­loin?”

Yh­den hen­ki­lön ko­dis­sa­ni mi­nä­kin kai­paan kä­den kos­ke­tus­ta. Ei­hän tääl­lä to­sin il­man ra­joi­tuk­si­a­kaan ku­kaan ole mi­nua hy­väi­le­mäs­sä. Ker­ran sa­noin ys­tä­väl­le­ni hä­nen läh­ties­sään:

– Kun teil­lä siel­lä ko­to­na on mon­ta, niin ha­lat­kaa ja pi­tä­kää kä­des­tä kiin­ni.

Tänä ai­ka­na olen hy­vin vä­hän näh­nyt mi­nul­le tär­kei­tä lap­sia. He kas­va­vat ja muut­tu­vat. Toi­vot­ta­vas­ti ei­vät suo­ras­taan vie­raan­nu!

On se sit­ten rie­mu­kas ai­ka, kun lo­pul­ta saa­daan kä­tel­lä! Osaam­me­ko­han?

Ajat­te­len omaa elä­mää­ni ja kaik­kea sitä hy­vää, mitä ym­pä­ril­lä­ni näen. Sii­hen on tar­vit­tu mo­nien kä­si­pa­rien työ­tä. Ko­tien, yh­teis­kun­nan ja Sii­o­nin ra­ken­ta­mi­sek­si on teh­ty työ­tä sy­dä­mel­lä.

Kat­soin Ka­jaa­nin Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen hy­vän mie­len il­taa, jo­hon oli koot­tu pa­lo­ja toi­mi­ta­lon ra­ken­ta­mi­ses­ta ja sii­hen liit­ty­vis­tä myy­jäi­sis­tä. Sot­ka­mon su­vi­seu­ra­kent­tä lau­lui­neen ja iloi­si­ne lap­si­par­vi­neen tuli myös elä­vä­nä etee­ni. Mo­nien eri­lais­ten ih­mis­ten ah­ke­ruu­den tu­los toi kii­tol­li­sen mie­len.

Elä­män ko­et­te­le­muk­sis­sa olen mo­nes­ti to­den­nut, et­tei kä­te­ni yl­lä aut­ta­maan. Sii­nä ti­lan­tees­sa on loh­dul­lis­ta, et­tä voin ris­tiä kä­te­ni ja ru­koil­la. Kun­pa jak­sai­sin luot­taa sii­hen, et­tä Ju­ma­lan tur­val­li­nen ja va­kaa käsi oh­jaa. Ju­ma­la on kaik­ki­val­ti­as.

AiliPasanen
Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta. Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni. Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin. Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com
AiliPasanen

Syn­ty­mä­päi­vän iloa

13.2.2021 7.30
AiliPasanen

On­nea ja Ju­ma­lan siu­naus­ta

16.1.2021 7.30
AiliPasanen

Lap­si on ai­nut­ker­tai­sen ar­vo­kas

13.12.2020 7.00
AiliPasanen

”Minä ai­ka­na ih­mi­nen kau­nein on”

13.11.2020 6.05
AiliPasanen

Lah­jois­ta pa­ras

12.10.2020 7.30
AiliPasanen

Sa­haa­van ros­von met­säs­tys­tä

10.9.2020 6.00
AiliPasanen

"Eh­ti­nyt on­ko jo elo­kuu?"

16.8.2020 6.15
AiliPasanen

Ik­ku­noi­ta

5.8.2020 6.00
AiliPasanen

Puo­li vuo­si­sa­taa sit­ten

12.7.2020 6.00
AiliPasanen

Muis­to­laat­ta pik­ku­vel­jel­le

17.6.2020 6.00
AiliPasanen

Eris­tyk­ses­tä va­pau­teen

20.5.2020 6.05
AiliPasanen

Ilo­ja tä­hän päi­vään

21.4.2020 6.40
AiliPasanen

Au­rin­gon­pi­men­nyk­siä

22.3.2020 6.25
AiliPasanen

Ra­haa kä­tei­se­nä – ko­lik­ko­ja pus­sis­sa

17.2.2020 6.05
AiliPasanen

Nä­ke­vin sil­min

18.1.2020 6.00
AiliPasanen

Täs­sä iäs­sä – sii­nä iäs­sä

4.12.2019 6.58
AiliPasanen

On­ko si­nul­la ikä­vä?

6.11.2019 6.55
AiliPasanen

Lu­sik­ka kau­nii­seen kä­teen

6.10.2019 6.54
AiliPasanen

Ris­tien ker­to­maa

5.9.2019 6.48
AiliPasanen

Mi­nun nos­tal­gi­nen sau­na­pol­ku­ni

31.7.2019 12.27
AiliPasanen

Nau­ru tyrs­kyy ja kup­lii

13.7.2019 6.17
AiliPasanen

Sy­ree­ne­jä Sor­ta­va­las­sa

3.6.2019 6.29
AiliPasanen

Uu­si kir­ja vie lu­ki­jan tun­tu­reil­le, La­es­ta­diuk­sen mat­kas­sa

14.5.2019 6.22
AiliPasanen

Kyy­nel­ten jäl­keen kir­kas­tuu

23.4.2019 6.39
AiliPasanen

Myö­tä­tun­toa ja hel­lyyt­tä

7.4.2019 6.10
AiliPasanen

Lin­tu­ko­don lem­pe­äs­sä suo­jas­sa

14.3.2019 6.34
AiliPasanen

Ta­ri­noi­ta ys­tä­vyy­des­tä

12.2.2019 6.32
AiliPasanen

On­ko se tyl­sää?

9.1.2019 6.43
14.4.2021

Me ju­lis­tam­me teil­le ilo­sa­no­man: Min­kä Ju­ma­la lu­pa­si mei­dän isil­lem­me, sen hän on täyt­tä­nyt meil­le, hei­dän lap­sil­leen. Hän on he­rät­tä­nyt Jee­suk­sen kuol­leis­ta. Ap. t. 13:32–33

Viikon kysymys