JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Lahjakello antaa lahjaksi aikaa

13.9.2021 7.30

Juttua muokattu:

9.9. 16:11
2021090916114420210913073000

Kel­lo – ajan mit­taa­ja ja näyt­tä­jä. Sen ra­ken­ne ja toi­min­ta­tek­niik­ka on ai­ko­jen myö­tä muut­tu­nut, mut­ta yhä se on tär­keä. Olen­nai­ses­ti kel­loon kuu­luu kel­lo­tau­lu osoit­ti­mi­neen. Kel­lo­tau­lun ym­pä­ryk­ses­sä on mon­ta muo­tia, kel­lo on per­soo­nal­li­nen. Kel­lo­tau­lun ra­ken­ne ja osoit­ti­mien lii­ke opet­taa lap­sel­le mon­ta asi­aa hän­tä ym­pä­röi­väs­tä maa­il­mas­ta ja ajan syk­li­syy­des­tä. Mitä ker­to­vat ny­ky­kel­lon ko­vas­sa näy­tös­sä vi­li­se­vät nu­me­ro­sar­jat? Moni lap­si ei vält­tä­mät­tä ym­mär­rä kän­ny­kän näy­töl­tä, mi­ten pian on kel­lo 8 tai jo­tain muu­ta. Puo­li kuu­si ja var­tin yli kol­me ovat kä­sit­tä­mät­tö­miä jut­tu­ja. Ei ole ih­me, jos myö­häs­tyy.

Mo­nis­sa pir­teis­sä oli en­nen kön­nin­kel­lo­ja, upei­ta kaap­pi­kel­lo­ja. Nii­den pit­kät hei­lu­rit hei­lui­vat ta­sai­ses­ti ja kel­lo pou­kut­ti juh­lal­li­ses­ti tasa- ja puo­let tun­nit. Lap­suu­te­ni ja nuo­ruu­te­ni ai­kaan oli ra­di­os­sa joi­ta­kin oh­jel­mia, jot­ka ovat eri­tyi­ses­ti jää­neet mie­lee­ni. Yk­si niis­tä oli kuun­nel­ma "Kön­nin­kel­lo". Et­sin ja löy­sin sii­tä van­han nau­hoi­tuk­sen Yle Aree­nas­ta. Muis­tin ai­van oi­kein sen koh­ta­lo­no­mai­set lyön­nit. Kuun­nel­ma ker­too erään kar­ta­non ja su­vun ta­ri­naa kön­nin­kel­lon os­tos­ta sen vii­mei­siin lyön­tei­hin. Se on sa­mal­la erään hen­ki­lön elä­män ku­vaus syn­ty­mäs­tä kuo­le­maan. Kel­lo to­del­la py­säh­tyi, kun sen ai­ka tuli. Kel­lo pou­kut­ti: ”Ai­ka, ys­tä­vät kaik­koo, us­kol­li­nen, ikui­nen säi­lyy.”

Luu­len, et­tä joka ko­din ka­lus­tuk­seen kuu­luu olen­nai­ses­ti kel­lo ja use­am­pi­a­kin. Kel­lot ovat myös so­pi­via lah­jo­ja. Minä os­tin en­sim­mäi­sen kel­lo­ni, kun olin jo aloit­ta­nut tyt­tö­kou­lun. Sitä var­ten olin ah­ke­ras­ti sääs­tä­nyt sil­loi­sen Yh­dys­pan­kin maa­pal­lon nä­köi­seen sääs­tö­lip­paa­seen. Tai­si­vat van­hem­mat avus­taa ra­hal­li­ses­ti. Kel­lo­ni piti muis­taa ve­tää, et­tei se py­säh­ty­nyt. Sii­hen ai­kaan ei pa­ris­to­ja kel­lois­sa juu­ri käy­tet­ty.

Sen jäl­keen olen omis­ta­nut mo­nia kel­lo­ja. Lah­jak­si saa­dut kel­lot ovat rak­kaim­pia.

Olo­huo­nee­ni sei­näl­lä on kel­lo, jon­ka ni­mi­laa­tas­sa on päi­vä­mää­rä 24.12.1983. Se on lah­ja äi­dil­tä ja isäl­tä. Mi­ten lie sinä jou­lu­na ol­lut van­hem­mil­la mah­dol­lis­ta os­taa niin ar­vo­kas lah­ja? Vii­me vuo­si­na se oli al­ka­nut vä­syä. Ei se kau­an jak­sa­nut käy­dä pat­te­rin vaih­don jäl­keen, lyö­mi­sen se oli jo ai­em­min lo­pet­ta­nut. Kel­lol­la on sei­näl­lä oma paik­kan­sa, jo­hon sil­mä­ni on tot­tu­nut. Jo­tain puut­tui­si, jos sitä ei oli­si. Mut­ta vii­sa­rit vain hi­das­te­li­vat ja lo­pul­ta ai­ka py­säh­tyi.

Toi­nen kau­nis kel­lo mi­nul­la on keit­ti­ös­sä, ovi­au­kon kaa­ren pääl­lä. Kel­lon on ys­tä­vä­ni mi­nul­le juu­ri sii­hen suun­ni­tel­lut ja it­se val­mis­ta­nut. Kel­lon ta­ka­na teks­ti ker­too kel­lon tar­koi­te­tun ”elä­ke­päi­vien ilok­si, ei kii­reek­si”. Erää­nä päi­vä­nä ke­sän lop­pu­puo­lel­la kuu­lin keit­ti­ös­tä pie­nen tö­mäh­dyk­sen. Kel­lon ri­pus­tus­na­ru oli kat­ken­nut ja kel­lo tö­mäh­tä­nyt kas­voil­leen lat­ti­al­le. Ar­vaa­han sen, mi­ten käy hen­noil­le vii­sa­reil­le. Yri­tin nii­tä hel­läs­ti nos­tel­la ja ase­tel­la pai­koil­leen usei­ta ker­to­ja. Mut­ta jon­kin tun­nin ku­lut­tua ne taas ta­ker­tui­vat toi­siin­sa.

On mi­nul­la toki ran­ne­kel­lo ja ma­kuu­huo­nees­sa pie­ni he­rä­tys­kel­lo, mut­ta kel­lon pi­tää ol­la nä­ky­vis­sä ta­val­li­ses­sa ar­jes­sa. No, voi­si­han aja­tel­la, et­tä mitä tuos­ta, on­han kän­ny­käs­sä kel­lo! Kän­ny­kän ai­ka on sie­lu­ton nu­me­ro­sar­ja, joka pi­tää ai­na nap­saut­taa nä­ky­viin. Kel­loon kuu­luu kel­lo­tau­lu ja vii­sa­rien lii­ke. Lah­ja­kel­loil­la on oma per­soo­nal­li­suu­ten­sa.

Olin to­del­la su­rul­li­nen kel­lo­je­ni koh­ta­los­ta. Erää­nä päi­vä­nä me­nin kel­lo­kaup­paan kat­se­le­maan kel­lo­ja. Mikä on­ni: mi­nul­le ker­rot­tiin, et­tä heil­lä on kel­lo­sep­pä, joka voi­si kor­ja­ta kel­lo­ni. Niin minä kan­noin rak­kaat kel­lo­ni kaup­paan. Isom­paan vaih­det­tiin uu­si ko­neis­to. Kaik­ki muu on en­ti­sel­lään, mut­ta hei­lu­ri piti vaih­taa, kun se ei so­pi­nut ko­neis­ton kans­sa. Keit­ti­ön kel­lon vii­sa­rit kel­lo­sep­pä sai omil­le ra­doil­leen mi­tään uu­si­mat­ta.

Taas mi­nun ajan­näyt­tä­jä­ni ovat omis­sa teh­tä­vis­sään. Tun­sin val­ta­vaa rie­mua, kun ri­pus­tin ne ta­kai­sin sei­näl­le.

Niin on ih­mi­sen elä­mäs­sä­kin: voi tul­la ta­pa­tur­ma, jon­ka seu­rauk­sia täy­tyy pai­ka­ta ja kor­ja­ta. Iän kart­tu­es­sa ko­neis­to van­he­nee ja hi­das­tuu, tar­vit­see hoi­toa. Suu­rem­pi­a­kin toh­to­roin­te­ja tar­vi­taan. Ki­rur­git leik­kaa­vat ja te­ke­vät jopa elin­siir­to­ja. Moni ny­ky­lää­ke­tie­teen saa­vu­tuk­sis­ta avun saa­nut to­te­aa­kin, et­tä hä­nel­le an­net­tiin li­sä­ai­kaa. Sel­lai­nen hen­ki­lö to­del­la tun­tee saa­neen­sa lah­jan, jota kui­ten­kin sitä edel­tä­nyt­kin elä­mä on.

Jo­kai­sel­le tu­lee päi­vä, jona mi­kään apu ei jat­ka elä­mää. Koko lah­ja on lop­puun käy­tet­ty. Kel­lo py­säh­tyy. Nou­see nöy­rä ru­kous Tai­vaan Isän puo­leen: an­na mi­nun sil­loin ol­la val­mii­na ikui­suu­teen.

AiliPasanen
Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta. Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni. Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin. Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com
AiliPasanen

Joulukirje sinulle

14.12.2021 6.00
AiliPasanen

Mistä olet kotoisin?

10.11.2021 6.15
AiliPasanen

Värien vuodenajat

13.10.2021 7.58
AiliPasanen

Onko minun pakko?

12.8.2021 7.00
AiliPasanen

Parkkipaikka peltoseuroissa

16.7.2021 8.00
AiliPasanen

Korona-ajan mietteitä

1.6.2021 9.15
AiliPasanen

Luonnon kauneuden matematiikkaa

17.5.2021 7.05
AiliPasanen

Viimeisen kerran

20.4.2021 7.00
AiliPasanen

Käsien kosketuksia

20.3.2021 7.05
AiliPasanen

Syntymäpäivän iloa

13.2.2021 7.30
AiliPasanen

Onnea ja Jumalan siunausta

16.1.2021 7.30
AiliPasanen

Lapsi on ainutkertaisen arvokas

13.12.2020 7.00
AiliPasanen

”Minä aikana ihminen kaunein on”

13.11.2020 6.05
AiliPasanen

Lahjoista paras

12.10.2020 7.30
AiliPasanen

Sahaavan rosvon metsästystä

10.9.2020 6.00
AiliPasanen

"Ehtinyt onko jo elokuu?"

16.8.2020 6.15
AiliPasanen

Ikkunoita

5.8.2020 6.00
AiliPasanen

Puoli vuosisataa sitten

12.7.2020 6.00
AiliPasanen

Muistolaatta pikkuveljelle

17.6.2020 6.00
AiliPasanen

Eristyksestä vapauteen

20.5.2020 6.05
AiliPasanen

Iloja tähän päivään

21.4.2020 6.40
AiliPasanen

Auringonpimennyksiä

22.3.2020 6.25
AiliPasanen

Rahaa käteisenä – kolikkoja pussissa

17.2.2020 6.05
AiliPasanen

Näkevin silmin

18.1.2020 6.00
AiliPasanen

Tässä iässä – siinä iässä

4.12.2019 6.58
AiliPasanen

Onko sinulla ikävä?

6.11.2019 6.55
AiliPasanen

Lusikka kauniiseen käteen

6.10.2019 6.54
AiliPasanen

Ristien kertomaa

5.9.2019 6.48
AiliPasanen

Minun nostalginen saunapolkuni

31.7.2019 12.27
AiliPasanen

Nauru tyrskyy ja kuplii

13.7.2019 6.17
AiliPasanen

Syreenejä Sortavalassa

3.6.2019 6.29
AiliPasanen

Uusi kirja vie lukijan tuntureille, Laestadiuksen matkassa

14.5.2019 6.22
AiliPasanen

Kyynelten jälkeen kirkastuu

23.4.2019 6.39
AiliPasanen

Myötätuntoa ja hellyyttä

7.4.2019 6.10
AiliPasanen

Lintukodon lempeässä suojassa

14.3.2019 6.34
AiliPasanen

Tarinoita ystävyydestä

12.2.2019 6.32
AiliPasanen

Onko se tylsää?

9.1.2019 6.43
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys