On tammikuun aamu ja syntymäpäiväni. Syntymääni edeltävänä iltana Jyväskylän kadut olivat varsin lumiset. Äiti oli joutunut kauan odottamaan häkäpönttötaksia lähtiessään synnyttämään. Aamulla oli saatu viesti syntymästäni. Ekaluokkalainen siskoni oli pyytänyt ja saanut isältä muutamia sopivia kolikoita. Hän oli soittanut ystäväperheille, että hänelle on syntynyt kauan odotettu pikkusisko.
Tällaiset asiat ovat niitä, joita en itse muista, mutta minulle on niistä kerrottu. Vaikka en ole yhtään lasta synnyttänyt, muistan monen lapsen syntymään liittyvät tapahtumat. Millaisissa oloissa elettiin, mikä oli perheen tilanne. Tiesin synnyttävän äidin huolet. Ja sen riemun ja helpotuksen, jonka hän koki, kun lapsi parkaisi ja avasi silmänsä. Lapsi näki aivan uuden ympäristön tultuaan maailmaan ja jättäessään äidin suojaisan lämmön.
Lapset ja mielestäni aikuisetkin ovat kiinnostuneita elämänsä alusta ja siitä ajasta, jota eivät itse muista. Ne ovat osa ihmisen elämänhistoriaa, joka seuraa mukana. Niitä olisi hyvä kertoa lapselle sopivassa määrässä.
Olen tavannut ihmisiä, joille ei ole kerrottu. He tuntevat siitä surua.
"Kerro taas siitä, kun minä synnyin", pyytää moni lapsi ja jaksaa kuunnella aina uudelleen.
Se kertomus syntymisestä on jokaiselle henkilökohtainen ja ainutkertainen. Se luo syntymäpäivän arvon.
Minun lapsuudessani ei nykyiseen tapaan vietetty täytekakkusynttäreitä. Jollain pienellä tavalla äiti kyllä muisti syntymäpäivän viettäjää. Muistan nuorena kutsuneeni jonkun ystävän vieraaksi ja opiskeluvuosien syntymäpäivissä oli oma hohtonsa kynttilän valossa.
Lapsille ja nuorille tietyt syntymäpäivät ovat merkkipaaluja: 10 vuotta, rippikouluikä 15 vuotta ja täysi-ikäisyyden saavuttaminen 18 vuotta. Minun aikanani se oli 21 vuotta. Lisäksi elämässä on pyöreitä vuosikymmeniä, joita useimmiten jollain tavalla juhlistetaan.
Mutta onhan loppujen lopuksi jokainen syntymäpäivä merkkipaalu ihmisen elämässä. Turha sitä on vähätellä. Jotkut sanovat, ettei tuota ilkeäkään sanoa, kuinka monta vuotta. Onhan jokainen elinvuosi Luojan antamaa lahjaa. Kenellekään se ei ole oma syy eikä oma ansio.
Voisimmehan riemuita syntymäpäivästä kuten lapsi, joka puhaltaa kakun kynttilät sammuksiin ja näyttää sormilla, kuinka monta vuotta täyttää.
Voisihan olla käytössä muukin ajanlasku kuin virallinen vuosikalenteri. Ajanlasku syntymäpäivästä seuraavaan, jokaisella aivan oma ja henkilökohtainen, kuten elämäkin. Monista asioista muistamme, minkä ikäisenä ne ovat meille tapahtuneet. Sen jälkeen pitää laskea, minä vuonna tuo tapahtui.
Vieraskirjoissani on monia kauniita ja pysäyttäviä syntymäpäiväonnen toivotuksia. Läheiset ovat muistaneet. On toivotettu Taivaan Isän siunausta, joka onkin kantanut tähän päivään asti.
Kerran eräs kummityttöni istui hyvin salaperäisen näköisenä ollessaan luonani. Hän oli saanut oivalluksen ja keskittyneenä kirjoittaa väkersi näin:
Se oli aito toivotus, joka toi hyvän mielen ja aivan ääneen nauratti. Taisinpa silloin tuumata jotain sellaista, että näivettynyt nauriskin voi olla makea. Nyt on hupaisaa miettiä, olenko jo se nauris.
Eräänä syntymäpäivänäni kummipoikani kirjoitti:
"On onni että olet maailmaan syntynyt
ja minullekin kummiksi ryhtynyt.
Olet iloinen, hauska, mukava ja kaunis,
ja siksi minä seurastasi paljon nautin.
Mutta nyt tämä runo loppuu lyhyeen
ja toivon sinun tästä runosta,
ainakin hiukan yllättyneen.
Loppu”
Sytytän kynttilän aamukahvipöytääni ja siirrän aamun sanomalehden syrjään. Taidan syödä muutaman joululta jääneen pikkuleivän syntymäpäiväni kunniaksi. Ulkona on sininen kajo. On tämän elinvuoteni ensimmäinen päivä. Tunnen riemua ja suurta kiitollisuutta.
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys