JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Taus­ta­tie­to­ja

20.1.2021 6.15

Juttua muokattu:

18.1. 13:57
2021011813574520210120061500

Ih­met­te­len jos­kus muu­ta­mia luon­teen­piir­tei­tä it­ses­sä­ni. Ne juon­ta­vat var­maan juu­ren­sa muis­tin ulot­tu­mat­to­miin, ai­kaan, jos­ta on jää­nyt mie­len kan­kaal­le vain eri­sä­vyi­siä hi­pai­su­ja, ken­ties tun­nel­man poh­ja­vä­ri.

Ko­ti­ni oli ne­li­vuo­ti­aak­si as­ti Kai­nuun kor­ves­sa, kär­ry­tien pääs­sä, ta­los­sa il­man säh­kö­jä ja mu­ka­vuuk­sia. Van­hem­pie­ni häi­tä oli juh­lit­tu elo­kuun alus­sa. Ver­hot oli ko­ris­tel­tu ruis­ku­kil­la, ul­ko-oven­pie­liä kier­si ha­vu­köyn­nös. Ko­ti­ta­los­sam­me oli suu­ri hir­si­sei­näi­nen pirt­ti, kak­si ka­ma­ria, ruo­ka­huo­ne ja etei­nen. Naa­pu­rei­den va­lo­jen tui­ket­ta ei nä­ky­nyt. Kar­hun vi­hel­lyk­ses­tä ja kar­jun­nas­ta pu­hut­tiin. Huuh­ka­jat hu­hui­li­vat, ker­ran oli kuul­tu jopa ta­lon ka­tol­ta huuh­ka­jan ku­mea ää­ni. Se oli kuu­los­ta­nut ou­dol­ta.

Ke­vääl­lä käet kuk­kui­vat ym­pä­ri pel­lon­pien­ta­rei­ta. Läh­dim­me ker­ran sis­ko­ni kans­sa isot luu­dat kä­des­sä kä­keä et­si­mään. Ko­to­na äi­ti sän­täi­li hä­dis­sään, joko lap­set ek­syi­vät. Meil­lä oli se­li­tys val­mii­na pi­haan pa­la­tes­sa:

– Lä­het­tiin kah­to­maan kä­keä, kun se niin kau­niis­ti kuk­kuu. Me ei äi­tin luu­tia jä­te­tä.

Isän äi­ti, mum­mu­ni, oli kuol­lut jou­lu­vii­kol­la so­dan jäl­keen. Isä oli tul­lut hei­nän­ha­ku­mat­kal­ta ja pa­rah­ta­nut:

– Kuol­laan kaik­ki sa­maan lä­jään!

So­dan käy­neel­le me­ne­tyk­set tun­tui­vat ras­kai­ta. Ja oli­han poi­ka­kin ol­lut äi­dil­le ra­kas. Kun isä oli pa­lan­nut so­ta­reis­sul­ta ko­tiin, mum­mu oli pau­kut­ta­nut kä­si­ään yh­teen ja tois­tel­lut:

– Tuli toki poi­ka­ni kot­tiin!

Äi­dil­lä oli mi­ni­ä­nä ja emän­tä­nä ko­vas­ti työ­tä. Me lap­set olim­me pie­niä. Uk­ki sen ajan kie­len käy­tön mu­kaan hou­ra­si, poti siis muis­ti­sai­raut­ta. Se­däl­lä oli pit­käl­le eden­nyt keuh­ko­tau­ti. Hän oli ol­lut pa­ran­to­las­sa, mut­ta si­vii­lit oli pas­si­tet­tu sota-ai­ka­na ko­tiin, ei­kä hän sen koom­min hoi­toon läh­te­nyt. Hän kuo­li 43-vuo­ti­aa­na. Ter­veys­si­sar tuli avuk­si kul­jet­ta­maan hän­tä sai­raa­laan. Setä ta­lu­tet­tiin re­keen, mut­ta hän ei pys­ty­nyt hen­git­tä­mään tu­li­pa­lo­pak­ka­ses­sa. Maan­tiel­le oli mat­kaa kol­me ki­lo­met­riä. Oli pa­lat­ta­va pi­hal­ta ta­kai­sin. Isä vei­sa­si ter­veys­si­sa­ren kans­sa vir­siä kuo­lin­vuo­teen ää­rel­lä. Kuu­si­ruu­tuis­ten ik­ku­noi­den ta­ka­na hoh­ki lu­mis­ten kor­pi­met­sien hil­jai­nen tal­viyö.

Yh­te­nä vuon­na pirt­tiin oli ma­joi­tet­tu­na tois­ta­kym­men­tä sa­vot­ta­lais­ta. Ker­ros­sän­gyt oli ky­hät­ty raa­ka­lau­das­ta. Työn­joh­ta­ja asui ka­ma­ris­sa. ”Kämp­pä­uk­ko” läm­mit­ti sau­nan ja aut­toi ko­ti­töis­sä. Äi­ti lait­toi mie­hil­le ruu­an. Pit­kä­mat­ka­lai­set jäi­vät jos­kus py­hän ajak­si. Kah­den mie­hen vä­lil­lä tuli ker­ran rii­ta, mie­het oli­vat juo­vuk­sis­sa.

– Tap­pa­neet oli­si­vat toi­sen­sa, jos isä ei oli­si men­nyt vä­liin, muis­tan äi­din ker­to­neen. Mi­nul­la on ta­pauk­ses­ta mie­li­ku­va: mies re­pii toi­sen val­ke­aa pai­taa. Kie­len­käyt­tö oli var­maan sen mu­kais­ta.

Ker­ran syk­syl­lä isä niit­ti vii­kat­teel­la kau­raa tal­lin nur­kal­la. Par­vi muut­to­lin­tu­ja len­si pi­han yli.

– Kur­kia! huu­sin.

Isä ja sis­ko oli­vat eri miel­tä. Suu­tuin ja läh­din puu­lii­te­riin. Me­nin mö­köt­tä­mään hal­ko­pi­non pääl­le, ja sin­ne olin nu­kah­ta­nut. Al­koi kova et­sin­tä. Kun mi­nut löy­det­tiin, ma­ri­sin isäl­le, mik­si he ei­vät an­ta­neet mi­nun nuk­kua.

Pir­tin lat­ti­al­le on le­vi­tet­ty ka­pe­at pit­kät py­hä­ma­tot, isä avaa nurk­ka­hyl­lyl­lä ole­van ra­di­on. On ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen ai­ka. Pir­tis­sä on pyhä. Py­hän tun­tu täyt­tää koko pir­tin ka­tos­ta lat­ti­aan. Vaik­ka on ku­lu­nut yli 60 vuot­ta, pyhä tun­tuu ai­van sa­mal­ta.

Syys­ke­säl­lä nä­kee mo­nes­ti per­ho­sia, joi­den sii­vet ovat re­peil­leet. Ne ovat me­net­tä­neet sii­pien­sä ehey­den elä­män tais­te­lus­sa. Lin­nut ja su­den­ko­ren­not ovat yrit­tä­neet ne na­pa­ta. Ne len­tä­vät sil­ti.

Mi­ten loh­dul­lis­ta! Ei tar­vit­se ol­la vir­ta­vii­vai­nen ja ehyt. Sil­ti saa ja sil­ti jak­saa elää mo­nen­lais­ten muis­to­jen­sa kan­ta­ja­na ja kan­nat­te­le­ma­na.

TuulaStång
Olen syntyperäinen kainuulainen, kolmilapsisen pienviljelijäperheen tytär. Työkseni opetin ala-asteikäisiä lapsia Kainuun kunnissa ja pari vuotta muuallakin. Asun Kajaanissa kerrostalokodissa. Lapsuudenkotini maalla on toinen elämänympäristöni. Minulle voi lähettää sähköpostia osoitteeseen: tuula.stang(at)gmail.com
8.3.2021

Mi­nun sil­mä­ni kat­so­vat ala­ti Her­raan, hän pääs­tää jal­ka­ni an­sas­ta. Ps. 25:15

Viikon kysymys