JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Kapinamielellä

22.4.2016 7.00

Juttua muokattu:

8.3. 23:05
2020030823051220160422070000

Les­ken­leh­ti - sii­nä se on! Olen et­si­nyt en­sim­mäis­tä kuin vii­meis­tä toi­von­sä­det­tä. Kuol­leen maan, ha­jo­a­vien leh­tien kes­kel­tä au­ke­aa pie­ni au­rin­ko. Se jak­saa. Se he­rää uu­teen ke­vää­seen. Ja ha­lu­an us­koa, et­tä mi­nä­kin pys­tyn sii­hen. He­rää­mään tal­vi­hor­rok­ses­ta, au­ke­a­maan koh­ti au­rin­koa.

Pei­pon li­ver­rys täyt­tää leh­to­met­sän. Sii­hen yh­tyy hui­lu­mai­nen mus­ta­ras­tas. Tun­nen rin­nas­sa­ni lii­kah­ta­van. Kuin per­ho­sen sii­ven hi­pai­sun. Tänä ke­vää­nä sy­dän ei yh­dy es­toit­ta luon­non rie­muun. Se on hor­rok­ses­sa. Sil­ti jo­kin lii­kah­taa, hi­das muis­to ta­voit­taa mie­len. Läm­pö. Valo. Elä­mä.

Las­ten rie­mu. Sitä on ilo kat­sel­la. Kuin peip­po­set, tou­ko­met­ti­set met­sä­po­lul­la. Heil­lä as­kel on ke­vyt, sy­dän ke­vy­em­pi. Mies hy­myi­lee, jut­te­lee. Per­he. Oma per­he. Met­sän temp­pe­li oma­nam­me.

On py­hä­päi­vä.

Il­ta­päi­väl­lä val­mis­tau­dun seu­roi­hin läh­töön. Yk­sin. Tun­nen ka­pi­na­mie­len nou­se­van. Ju­ma­la­ni, Ju­ma­la­ni! En jak­sa enää yk­sin! En jak­sa us­koa yk­sin. En jak­sa tätä ris­ti­rii­taa kah­den rak­kaim­man aar­tee­ni vä­lil­lä: per­heen ja us­kon. Kum­paa­kaan il­man en voi elää, mut­ta pa­la­set ovat yh­teen so­pi­mat­to­mat. En saa nii­tä mah­tu­maan yh­teen. Isä au­ta! Si­nul­le ei mi­kään ole mah­do­ton­ta.

Mi­nul­la on keit­ti­ö­vuo­ro. Mi­nun on vai­kea hy­myil­len ter­veh­tiä si­sa­ria. Aloi­tan lei­pien teon mie­li jäh­me­ä­nä. Seu­ra­pu­he al­kaa, kuun­te­lem­me sitä kai­ut­ti­mis­ta keit­ti­ön puo­lel­la. Vaih­dam­me työn­te­on lo­mas­sa aja­tuk­sia. Rin­nan jää al­kaa ra­koil­la.

– "Kei­tä nämä val­ke­a­vaat­tei­set ovat?" ky­sy­tään Il­mes­tys­kir­jas­sa. "Nä­mät ovat ne, jot­ka suu­res­ta vai­vas­ta tu­li­vat", tai ku­ten uu­des­sa kään­nök­ses­sä sa­no­taan: "nämä ovat pääs­seet suu­res­ta ah­din­gos­ta". On­ko jos­kus tun­tu­nut sil­tä, et­tä olet ah­taal­la? Et­tei ai­na ole tämä us­ko­mi­nen niin help­poa, ra­kas pu­hu­ja­ve­li ky­se­lee kai­ut­ti­mis­ta.

Suu­res­ta vai­vas­ta. Ja yh­täk­kiä mi­nun on hel­pom­pi hen­git­tää. Kat­ke­ruus vir­taa ulos­hen­gi­tyk­ses­sä ulos. Ei­hän meil­le help­poa osaa ole lu­vat­tu­kaan.

– Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä saat us­koa kaik­ki syn­nit an­teek­si, kuu­lu­vat evan­ke­liu­min sa­nat. Kaik­ki syn­nit ja kiu­sauk­set ja epäi­lyk­set saa us­koa an­teek­si.

Kah­vi­tau­ko al­kaa. Siir­rym­me seu­ra­sa­lin puo­lel­le, val­mii­na täy­den­tä­mään hu­pe­ne­via tar­joi­lu­as­ti­oi­ta. Huo­maan, et­tä mi­nul­la on jo hymy her­kem­mäs­sä. Si­sa­ret vie­rel­lä en­ke­lei­tä.

– Niin kat­ke­ral­la mie­lel­lä tän­ne tu­lin. Ka­pi­na­mie­lel­lä Ju­ma­laa koh­taan. Mut­ta saar­nan al­la taas suli rin­nan jää.

He hy­myi­le­vät. He ym­mär­tä­vät. Suu­res­ta vai­vas­ta tul­leet.

MaaritMurtomaa
Olen neljänkymmenen ohittanut neljän lapsen äiti. Minulle on suotu ihana perhe ja antoisa työ nuorten parissa. Koulutukseltani olen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Tieni kulki rauhanyhdistykselle vasta aikuisiällä. Katselen asioita siis löytäjän näkökulmasta. Otan mielelläni palautetta vastaan kirjoituksistani. Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen: maarit.murtomaa@gmail.com
28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys