Is­tum­me au­tos­sa lä­hei­sen ys­tä­vä­ni kans­sa. Pa­lai­lem­me vii­kon­lo­pun mit­tai­sel­ta lau­lu­kurs­sil­ta. Hän, luon­non­tie­tei­li­jä, ker­too lu­ke­van­sa kir­jaa, joka kä­sit­te­lee pi­me­ää ai­net­ta.

– On­ko pi­me­ää ai­net­ta ole­mas­sa? haas­tan hä­net.

– Kir­jan mu­kaan sen ole­mas­sa­o­lo on hy­vin to­den­nä­köis­tä, vaik­ka sitä ei ole vie­lä pys­tyt­ty ha­vait­se­maan, hän aset­te­lee sa­nan­sa.

– Se on siis us­kon asia? jat­kan haas­ta­mis­ta­ni.

– Tie­teel­li­ses­ti sen ole­mas­sa­o­loa ei ol­la pys­tyt­ty au­kot­to­mas­ti to­dis­ta­maan, mut­ta mo­net yl­lät­tä­vät ja epä­suo­rat ha­vain­not voi­daan se­lit­tää sil­lä, hän täs­men­tää.

– Ai­van sa­moin sa­noin­han voi­sin ar­gu­men­toi­da Ju­ma­lan ole­mas­sa­o­lon puo­les­ta – ei ole tie­teel­li­ses­ti pys­tyt­ty to­dis­ta­maan, mut­ta mo­net yl­lät­tä­vät ja epä­suo­rat ha­vain­not voi­daan se­lit­tää sil­lä. Mis­sä on ero? ky­syn.

– Ju­ma­laa ei pys­ty­tyä ha­vait­se­maan ei­kä hä­nen ole­mas­sa­o­lo­aan pys­ty­tä tie­teel­li­ses­ti to­dis­ta­maan, se on siis täy­sin us­kon asia. Tie­teel­li­nen to­tuus pe­rus­tuu ai­na luo­tet­ta­viin ha­vain­toi­hin, mit­tauk­siin, tois­tet­ta­vuu­teen ja nii­den poh­jal­ta luo­tui­hin ma­te­maat­ti­siin mal­lei­hin, sik­si niis­sä on kyse eri asi­ois­ta, hän vas­taa tai­ta­vas­ti.

Kes­kus­te­lum­me jat­kuu täs­tä eteen­päin­kin hy­väs­sä hen­ges­sä. Jat­kam­me poh­dis­ke­le­mal­la tie­teen suh­det­ta val­lit­se­vaan to­del­li­suu­teen ja us­koon, myös elä­vään us­koon.

Taan­noin il­ta­päi­vä­leh­det kir­kui­vat suu­rin ot­si­koin, kuin­ka eräs tun­net­tu ja ar­vos­tet­tu tie­de­mies ky­ke­ni mie­les­tään osoit­ta­maan ja to­dis­ta­maan sen, et­tä maa­il­man­kaik­keu­den syn­ty­vai­hei­den se­lit­tä­mi­seen ei tar­vit­tu enää Ju­ma­lan ole­mas­sa­o­loa. Uu­ti­ses­ta saat­toi hel­pos­ti saa­da sel­lai­sen kä­si­tyk­sen, et­tä Ju­ma­lan ole­mat­to­muus oli­si näin tul­lut lo­pul­ta­kin tie­teel­li­ses­ti to­dis­te­tuk­si.

Näi­hin uu­ti­soin­tei­hin vii­ta­ten eräs nuo­ri ker­toi rau­ha­nyh­dis­tyk­sen kes­kus­te­luil­las­sa, kuin­ka hä­nen epä­us­koi­set luok­ka­to­ve­rin­sa oli­vat rie­muin­neet täs­tä uu­ti­ses­ta ja kuin­ka hän ”kai­kes­ta huo­li­mat­ta ha­lu­si us­koa Ju­ma­laan”. Mie­le­ni teki ai­van käy­dä loh­dut­ta­mas­sa tuo­ta nuor­ta, et­tei ku­kaan pys­ty tie­teel­li­ses­ti to­dis­ta­maan Ju­ma­lan ole­mas­sa­o­lon puo­les­ta ei­kä vas­taan, ei nyt ei­kä tu­le­vai­suu­des­sa.

Ju­ma­lan ole­mat­to­muut­ta pe­rus­tel­laan usein ve­do­ten kär­si­myk­sen ja pa­huu­den mys­tee­riin ja sen epä­loo­gi­suu­teen ih­mis­mie­les­sä: ”Jos Ju­ma­la on hyvä ja kaik­ki­val­ti­as, mik­si maa­il­mas­sa on pa­huut­ta? Jos Ju­ma­la on lu­van­nut suo­jel­la us­ko­vaa ih­mis­tä, niin mik­si maa­il­mas­sa ta­pah­tuu suu­ron­net­to­muuk­sia, jois­sa on var­mas­ti me­neh­ty­nyt suu­ri jouk­ko myös hei­tä?”

Ju­ma­lan ole­mat­to­muut­ta pe­rus­tel­laan myös evo­luu­ti­ol­la: ”En­ti­sai­ko­jen tie­tä­mä­tön ih­mi­nen on pyr­ki­nyt se­lit­tä­mään mys­tee­rei­tä Ju­ma­lal­la, mut­ta vä­hi­tel­len kaik­kiin nii­hin on löy­det­ty luon­nol­li­nen se­li­tys.” Ju­ma­lan ja us­kon­non kek­si­mis­tä saa­te­taan väit­tää myös elii­tin sa­la­juo­nek­si ta­val­lis­ta ih­mis­tä vas­taan. Ja mo­nen­lais­ta muu­ta­kin pe­rus­te­lua on kek­sit­ty to­dis­ta­maan sen puo­les­ta, et­tei Ju­ma­laa ole­kaan.

Vas­taa­vas­ti ih­mi­set esit­tä­vät mo­nen­lai­sia pe­rus­te­lu­ja myös Ju­ma­lan ole­mas­sa­o­lon puo­les­ta. Ih­mis­mie­li tai­puu hy­väk­sy­mään pe­rus­te­lut sen puo­les­ta, kum­man mu­kaan ha­lu­aa us­koa.

Moni ku­vit­te­lee Ju­ma­laa val­ko­par­tai­sek­si van­huk­sek­si pil­vien reu­nal­la tai jok­si­kin muuk­si in­hi­mil­li­sek­si hen­ki­o­len­non kal­tai­sek­si, joka mie­li­ha­lu­jen­sa mu­kaan hal­lit­see ih­mis­kun­taa ja maa­il­maa. Ei se toki kiel­let­ty­ä­kään ole, mut­ta suu­rin har­ha­kä­si­tys syn­tyy sii­nä, et­tä ar­vi­oin­nin läh­tö­koh­ta­na pi­de­tään usein­kin omaa kä­si­tys­tä hy­väs­tä, kaik­ki­val­ti­aas­ta ja oi­keu­den­mu­kai­ses­ta Ju­ma­las­ta.

Raa­ma­tun mu­kaan Ju­ma­la ei kui­ten­kaan ra­joi­tu al­ku­jaan­kaan täl­lai­seen: Yk­si on Ju­ma­la, kaik­kien Isä! Hän hal­lit­see kaik­kea, vai­kut­taa kai­kes­sa ja on kai­kes­sa (Ef. 4:6).

Paa­va­lin sa­noin Ju­ma­la on luo­nut kai­ken, hal­lit­see kaik­kea, vai­kut­taa kai­kes­sa ja on kai­kes­sa. Hän ei ole siis luo­man­sa ul­ko­puo­lel­la, vaan hän on kai­kes­sa. Si­ten voi ym­mär­tää myös sen, et­tei hius­kar­va­kaan voi pu­do­ta ih­mi­sen pääs­tä Ju­ma­lan tie­tä­mät­tä ja sal­li­mat­ta.

Ju­ma­lan mah­dol­li­suus vai­kut­taa elä­män ja luon­non ta­pah­tu­miin on kiin­toi­sa tar­kas­te­lun ai­he, mut­ta kaik­kein pe­rim­mäi­sin on ky­sy­mys ole­mas­sa­o­los­ta it­ses­tään. Mik­si jo­tain on ole­mas­sa sen si­jaan et­tä ei oli­si ole­mas­sa mi­tään? Ei­kä tätä ky­sy­mys­tä pidä ra­joit­taa kos­ke­maan ai­neel­lis­ta to­del­li­suut­ta, vaan koko ole­mas­sa­o­lon ide­aa, il­mi­ö­tä ja mah­dol­li­suut­ta.

Sen, mitä Ju­ma­las­ta voi­daan tie­tää, he kyl­lä voi­vat näh­dä. On­han Ju­ma­la il­mais­sut sen heil­le. Hä­nen nä­ky­mät­tö­mät omi­nai­suu­ten­sa, hä­nen ikui­nen voi­man­sa ja ju­ma­luu­ten­sa, ovat maa­il­man luo­mi­ses­ta as­ti ol­leet näh­tä­vis­sä ja ha­vait­ta­vis­sa hä­nen te­ois­saan. Sen vuok­si he ei­vät voi puo­lus­tau­tua. Vaik­ka he ovat tun­te­neet Ju­ma­lan, he ei­vät ole kun­ni­oit­ta­neet ja kiit­tä­neet hän­tä Ju­ma­la­na. (Room. 1:19-21.)

Tä­hän pe­rus­ta­vaa laa­tua ole­vaan ky­sy­myk­seen ei voi­da saa­da vas­taus­ta tie­teen kaut­ta. Ku­ten maa­laus tar­vit­see taus­ta-alus­tan­sa ja aja­tus vaa­tii ajat­te­li­jan­sa, niin ole­mas­sa­o­loa var­ten tar­vi­taan Ju­ma­la. Ju­ma­la­han ni­me­si it­sen­sä ”Minä-joka-olen”, tai toi­sin tul­ki­ten ”Hän-joka-kut­suu-kai­ken-ole­maan”, kun Moo­ses ha­lu­si tie­tää, ke­nel­tä hän ker­too vie­vän­sä vies­tiä kan­sal­leen.

Näin ol­len, Raa­ma­tun mu­kaan, koko ole­mas­sa­o­le­va to­del­li­suus lai­na­lai­suuk­si­neen to­dis­taa Ju­ma­las­ta, hä­nen te­ois­taan ja voi­mas­taan. Kaik­ki on myös ol­lut ih­mis­ten näh­tä­vil­lä ai­van luo­mi­ses­ta as­ti. Kyse on yk­sin sii­tä, ha­lu­aa­ko ih­mi­nen us­koa ja tun­nus­taa sen ole­van Ju­ma­lan sa­nal­la luo­tu.