JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Kannattaako tunnustaa?

8.3.2017 6.03

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420170308060300

Ala-as­tei­käi­se­nä pari luok­ka­to­ve­ri­a­ni pu­hui­vat usein ival­li­seen sä­vyyn us­ko­vai­sis­ta, tar­koit­ta­en eri hen­gel­li­syyk­siin kuu­lu­via ih­mi­siä. Heil­lä oli vah­va epäi­lys sii­tä, et­tä mei­dän­kin per­heem­me oli "nii­tä us­ko­vai­sia” ja jos­sain vai­hees­sa he ryh­tyi­vät­kin sitä mi­nul­ta ute­le­maan. Muis­tin hei­dän hal­vek­si­vat pu­heen­sa us­ko­vai­sis­ta ja vält­te­lin vas­taa­mas­ta ky­sy­myk­siin ja py­rin ai­na vai­vih­kaa kään­tä­mään pu­hee­nai­heen toi­saal­le.

Ker­ran he yl­lät­tä­en pis­ti­vät mi­nut ku­vaan­nol­li­ses­ti sel­kä sei­nää vas­ten ja ti­va­si­vat asi­aa suo­raan. Ajat­te­lin ole­va­ni puun ja kuo­ren vä­lis­sä: jos tun­nus­tai­sin, he hyl­käi­si­vät mi­nut, mut­ta en pys­tyi­si va­leh­te­le­maan­kaan – en ha­lu­ai­si kiel­tää ole­va­ni us­ko­vai­nen. Yri­tin pe­la­ta hie­man ai­kaa ja pis­tää asi­aa vit­sik­si. Mut­ta kie­mur­te­lut ei­vät enää aut­ta­neet, he ha­lu­si­vat tie­tää vas­tauk­sen. Niin­pä kyy­nel­sil­min la­ta­sin heil­le: ”Olen minä!" Pet­ty­nee­nä kään­nyin sit­ten kan­noil­la­ni ja läh­din kä­ve­le­mään pois pai­kal­ta us­ko­en, et­tä ys­tä­vyy­tem­me oli ohi.

Vaan en­pä eh­ti­nyt kau­aa mu­reh­tia, kun po­jat jo rien­si­vät pe­rää­ni ja sa­noi­vat: ”Juha, ei se mi­tään hait­taa, voi­daan me ol­la sil­ti ys­tä­viä!” En ol­lut us­koa kor­vi­a­ni. Kai­ken sen jäl­keen, mitä he oli­vat us­ko­vai­sis­ta pu­hu­neet, he oli­vat­kin vil­pit­tö­mäs­ti val­mii­ta ole­maan ys­tä­viä yh­den sel­lai­sen kans­sa!

Var­hais­nuo­ruu­des­sa ja nuo­ruus­vuo­si­na koin usein syyl­li­syyt­tä kes­kus­te­luil­lois­sa ja nuor­te­nil­lois­sa, kun joku rei­pas ja ulos­päin­suun­tau­tu­nut nuo­ri ker­toi, kuin­ka oli heti en­si­töik­seen tun­nus­ta­nut us­kon­sa opis­ke­li­ja­to­ve­reil­leen tai ar­mei­jan tu­pa­ka­ve­reil­leen. Usein näis­sä pu­heen­vuo­rois­sa ke­ho­tet­tiin mui­ta­kin toi­mi­maan niin – se puh­dis­tai­si pöy­dän ja sääs­täi­si tur­hil­ta kie­mur­te­luil­ta. Sen jäl­keen oli­si hel­pom­pi ja mut­kat­to­mam­pi toi­mia hei­dän kans­saan.

Koin syyl­li­syyt­tä, tun­sin, et­tä en ky­ke­ni­si sii­hen. Se ei tun­tu­nut mi­nul­le lain­kaan luon­tee­no­mai­sel­ta käy­tök­sel­tä, sil­lä en­hän muu­ten­kaan pu­hu­nut hen­ki­lö­koh­tai­sis­ta asi­ois­ta­ni kuin har­voil­le ja luo­te­tuil­le ih­mi­sil­le. Mi­ten saat­tai­sin­kaan en­si al­kuun ot­taa pu­heek­si mi­nul­le kaik­kein ar­ka­luon­tei­sim­man ja vaa­li­tuim­man asi­a­ni tun­te­mat­to­mien ih­mis­ten edes­sä?

Muis­tin sa­nat: "Minä sa­non teil­le: Joka tun­nus­tau­tuu mi­nun omak­se­ni ih­mis­ten edes­sä, sen on Ih­mi­sen Poi­ka tun­nus­ta­va omak­seen Ju­ma­lan en­ke­lien edes­sä. Mut­ta joka ih­mis­ten edes­sä kiel­tää mi­nut, se tul­laan kiel­tä­mään Ju­ma­lan en­ke­lien edes­sä." (Luuk. 12:8–9.)

Tus­kin niis­sä pu­heen­vuo­rois­sa oi­ke­as­ti mi­tään sen suun­tais­ta vel­voit­ta­vaa vaa­ti­mus­ta oli, mut­ta sel­lai­sen kai­un ne tah­toi­vat nuo­ren her­käs­sä mie­les­sä saa­da. Toi­saal­ta loh­du­tus­ta tar­jo­si­vat pu­hu­jien tois­tu­vat sa­nat sii­tä, et­tä vaik­ka em­me jak­sai­si sa­noil­lam­me us­ko­am­me tun­nus­taa­kaan, niin jo elä­mäl­läm­me tun­nus­tam­me sitä.

Sen­kin olen elä­nyt elä­mäs­sä­ni to­dek­si. Var­sin­kin Ou­lun seu­dul­la van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­nen kris­til­li­syys nä­kyy ja vai­kut­taa voi­mak­kaas­ti, niin­pä mei­dät huo­ma­taan ja tun­nis­te­taan. Erääs­sä työ­pai­kas­sa­ni mi­nul­la oli us­ko­vai­nen kol­le­ga, tii­mi­ka­ve­ri. Pari muu­ta työ­to­ve­ri­am­me oli ker­ran työ­mat­kal­la tie­dus­tel­lut kol­le­gal­ta­ni, et­tä oli­ko hän van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­sia. Kun hän oli vas­tan­nut myön­tä­väs­ti, he oli­vat ker­to­neet ar­vai­lu­jaan li­sää­kin. Kaik­ki ni­met, jot­ka kol­le­ga­ni oli lu­et­te­los­ta tun­nis­ta­nut, oli­vat osu­neet oi­ke­aan. Myös mi­nun ni­me­ni oli tul­lut esiin. Kun us­ko­vai­nen työ­to­ve­ri­ni oli häm­mäs­tel­lyt, et­tä mi­ten he oli­vat nämä hen­ki­löt tien­neet van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­sik­si, he oli­vat vas­tan­neet, et­tei heil­le ol­lut ku­kaan sitä ker­to­nut vaan, ”sen nä­kee hel­pos­ti, kun osaa kat­soa”.

Oma ”my­kän us­kon­tun­nus­ta­jan” roo­li­ni on muut­tu­nut ja kään­ty­nyt vuo­sien mit­taan mil­tei pää­la­el­leen. Mo­nien vai­hei­den jäl­keen mi­nua saa­tet­tai­siin pi­tää jon­kin­lai­se­na jul­ki­les­ta­di­o­lai­se­na, kun siir­ryin joi­ta­kin vuo­sia sit­ten SRK:n pal­ve­luk­seen ja vii­meis­tään nyt, kun toi­min Päi­vä­mie­hen blo­gis­ti­na. Kum­paan­kin teh­tä­vään lu­pau­tu­es­sa­ni tun­sin ar­kuut­ta nii­den jul­ki­sen luon­teen vuok­si. Pel­kä­sin pe­lin me­net­tä­mis­tä, sitä, et­tä koh­tai­sin kart­te­lua ja tor­jun­taa, tu­ho­ai­sin mah­dol­li­suuk­si­a­ni ja tu­li­sin si­ten sul­ke­neek­si ovia elä­mäs­sä­ni. Kaik­ki pel­ko­ni ovat osoit­tau­tu­neet tur­hik­si. Jul­ki­suus on ol­lut sit­ten­kin ulos­päin mel­ko vä­häis­tä ja vai­ku­tuk­set pi­kem­min­kin päin­vas­tai­set.

Olen sit­tem­min tul­lut tun­nus­taak­se­ni us­ko­ni myös hen­ki­lö­koh­tai­sis­sa koh­taa­mi­sis­sa­ni, vie­lä­pä ai­van oma-aloit­tei­ses­ti. Se­kin on ol­lut yl­lät­tä­vän ki­vu­ton­ta. Us­koi­sin osan­sa ole­van sil­lä, et­tä ai­kuis­tu­mi­sen myö­tä myös hen­ki­lö­koh­tai­ses­ta us­kon­va­kau­muk­ses­ta on tul­lut sy­väl­li­nen ja erot­ta­ma­ton osa ar­vo­maa­il­maa­ni ja per­soo­naa­ni. Myös­kin se on roh­kais­sut, et­tä vas­taa­not­to on ol­lut yleen­sä luon­te­vaa ja kun­ni­oit­ta­vaa. Voin näi­den ko­ke­mus­te­ni pe­rus­teel­la to­de­ta vih­doin it­se­kin sen, et­tä us­kon­sa tun­nus­ta­mi­nen to­del­la puh­dis­taa pöy­dän ja sääs­tää tur­hil­ta kie­mur­te­luil­ta. Li­säk­si se lu­jen­taa luot­ta­mus­ta kes­kus­te­lu­kump­pa­nin vä­lil­lä ja saat­taa jopa käyn­nis­tää uu­den­tyyp­pi­siä sy­väl­li­siä kes­kus­te­lu­ja tär­keim­mis­tä asi­ois­ta.

JuhaHakulinen
Operoin tällä hetkellä monipuolisesti musiikin parissa yrittäjänä ja musiikkituottajana. Musiikki on minulle tärkeää myös vapaa-ajalla, muutoin saatan rentoutua pelikentillä, kalavesillä tai sukututkimuksen parissa. Olen kiinnostunut muistakin taidemuodoista sekä filosofiasta ja teologiasta. Syvälliset pohdiskelut näiden aiheiden parissa ovat minulle ominaisia. Käyn tarpeen tullen mielelläni myös keskusteluja blogieni aiheista.
2.3.2024

Hyvä ja oikeamielinen on Herra, hän neuvoo syntisille tien. Ps. 25:8

Viikon kysymys