JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Kuuliaisuus – naiiviuttako?

13.3.2016 7.11

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420160313071100

Mi­nul­la oli taan­noin hie­man huo­no tapa pol­tel­la päi­vit­täin yk­si pik­ku­si­ka­ri. Toi­si­naan sääs­tin sen rau­ke­ne­vaan il­ta­het­keen, jol­loin työ­päi­vä oli jo pää­tök­ses­sään ja ha­lu­sin si­ten ren­tou­tua het­ken ul­ko­sal­la en­nen nuk­ku­maan­me­noa. Toi­si­naan kat­kai­sin sil­lä päi­vän hek­ti­sim­män työ­het­ken, teh­den ikään kuin pie­nen ir­ti­o­ton pa­la­tak­se­ni taas tuo­rein mie­lin työ­pöy­dän ää­reen. Niis­sä het­kis­sä oli toki oma vie­hä­tyk­sen­sä, mut­ta sit­tem­min nämä tup­rut­te­lu­het­ket ovat jää­neet, en­kä myös­kään ha­lua nii­tä edes suo­si­tel­la ke­nel­le­kään.

Ker­ran al­ku­syk­syl­lä – kes­kel­lä työ­päi­vää, juu­ri täl­lai­sen tau­on ai­ka­na – olin ul­ko­na pi­ha­tien var­rel­la ja seu­ra­sin, kun kak­si nais­ta ja pik­ku­lap­si lä­hes­tyi­vät kä­vel­len mi­nua. Ole­tin hei­dät äi­dik­si, lap­sek­si ja iso­äi­dik­si. He lä­he­ni­vät rau­hal­li­ses­ti as­tel­len pie­neen rin­tee­seen teh­tyä pi­ha­tie­tä alas­päin, kun­nes äkis­ti lap­si, ar­vi­ol­ta 4–5-vuo­ti­as, ryn­tä­si juok­suun. äi­ti huu­si vä­lit­tö­mäs­ti: ”älä juok­se, au­to tu­lee, tule ta­kai­sin!” Ja niin lap­si oi­tis py­säh­tyi, kään­tyi ym­pä­ri ja pa­la­si kil­tis­ti nais­ten luo.

Pi­ha­tiel­lä oli suo­raa nä­ky­vyyt­tä vä­hin­tään sata met­riä, ei­kä liik­ku­via au­to­ja nä­ky­nyt lä­hi­mail­la­kaan. Sii­tä huo­li­mat­ta lap­si ei mil­lään ta­voin ky­see­na­lais­ta­nut äi­tin­sä va­roi­tus­ta vaan tot­te­li kuu­li­ai­ses­ti. Tuol­loin mie­lee­ni vä­läh­ti­vät sa­nat ”Ju­ma­lan lap­si”.

Tuo ar­ki­nen, jo­ka­päi­väi­nen koh­taus jäi py­sy­väs­ti mie­lee­ni. Se ha­vain­nol­lis­ti hy­vin konk­reet­ti­ses­ti lap­sen us­koa – so­ke­aa luot­ta­mus­ta van­hem­pia ja hei­dän huo­len­pi­to­aan koh­taan.

Voin myös hel­pos­ti ku­vi­tel­la, kuin­ka joi­ta­kin vuo­sia vart­tu­neem­pa­na lap­si oli­si voi­nut jät­tää äi­din va­roi­tus­huu­dot no­tee­raa­mat­ta ja vie­lä myö­hem­min, tei­ni-iäs­sä, saat­ta­nut kui­ta­ta ne lä­hin­nä är­ty­neel­lä tai jopa ival­li­sel­la vas­tauk­sel­la.

Mut­ta mik­si? Mi­hin tuo lap­suu­den so­kea luot­ta­mus ja kuu­li­ai­suus ka­to­aa ja vaih­tuu vä­hi­tel­len oma­päi­syy­dek­si?

Var­mas­ti moni tun­nus­taa­kin, kuin­ka on var­tut­tu­aan al­ka­nut luot­taa vah­vem­min omiin ha­vain­toi­hin­sa ja omaan ar­vi­oin­ti­ky­kyyn­sä. Moni ei ha­lua va­lin­nan­va­paut­taan ra­joi­tet­ta­van vaan it­se­näis­tyä, eli tul­la riip­pu­mat­to­mak­si ul­ko­puo­li­sis­ta auk­to­ri­tee­teis­ta. En­sim­mäi­se­nä se il­me­nee lä­hi­pii­ris­sä, suh­tees­sa van­hem­piin ja mui­hin kas­va­tus­vas­tuus­sa ole­viin.

It­se­näis­tä har­kin­ta­ky­kyä ja vas­tuul­lis­ta toi­min­taa pi­de­tään hen­ki­sen kyp­syy­den merk­kei­nä. Näin asia pin­ta­puo­li­ses­ti tar­kas­tel­len näyt­tää ole­van­kin, mut­ta tie­tää­kö ih­mi­nen lo­pul­ta, mikä on hä­nel­le ja muil­le ih­mi­sil­le hy­väk­si? Mil­loin ih­mi­sen voi­daan kat­soa ole­van täy­del­li­sen it­se­näi­nen? On­ko te­o­reet­ti­ses­ti­kaan mah­dol­lis­ta ol­la täy­sin va­paa ul­ko­puo­li­sis­ta auk­to­ri­tee­teis­ta? Voi­ko kyse ol­la pel­käs­tä it­se­näi­syy­den il­luu­si­os­ta, jol­la ei ole mi­tään kes­tä­vää poh­jaa?

Jos ih­mi­nen aset­taa it­se toi­min­tan­sa ja va­lin­to­jen­sa ra­jat omien pe­ri­aat­tei­den­sa tai vais­to­jen­sa mu­kai­ses­ti, niin voi­daan­ko hy­väl­lä tah­dol­la­kaan olet­taa, et­tä ne voi­si­vat lo­mit­tua so­pui­sas­ti kes­ke­nään tois­ten ih­mis­ten vas­taa­vien kans­sa?

Ih­mis­ten käyt­täy­ty­mis­tä oh­jaa hei­dän oma kä­si­tyk­sen­sä ih­mi­sen oi­keuk­sis­ta ja vel­vol­li­suuk­sis­ta, hy­väs­tä, oi­ke­as­ta ja kun­ni­al­li­ses­ta. On syy­tä muis­taa, et­tä toi­sen ih­mi­sen oi­keus on ai­na toi­sen vel­vol­li­suus. Niin­pä us­kon, et­tä va­paa omien vais­to­jen, mie­li­ha­lu­jen ja pe­ri­aat­tei­den seu­raa­mi­nen on kuin het­tei­nen suo, jos­ta toi­sen ja­lan ir­rot­ta­mi­nen vie toi­sen yhä sy­vem­mäl­le ja saat­taa ih­mi­sen lo­pul­ta täy­del­li­seen kiik­kiin.

Efe­so­lais­kir­jees­sä neu­vo­taan: "Lap­set, ol­kaa van­hem­mil­len­ne kuu­li­ai­sia Her­raa to­tel­len, sil­lä se on oi­kein." "Kun­ni­oi­ta isää­si ja äi­ti­ä­si" on en­sim­mäi­nen käs­ky, jo­hon liit­tyy lu­paus: "jot­ta me­nes­tyi­sit ja eläi­sit kau­an maan pääl­lä". (Ef. 6:1–3.)

Usein tun­tuu sil­tä, et­tä ih­mi­nen on poh­jim­mil­taan ikui­nen lap­si, joka hui­muuk­sis­saan tai uh­mas­saan tah­too ka­ra­ta pois van­hem­pien­sa luo­ta. Mut­ta mis­tä ai­kui­nen ja it­se­näi­nen ih­mi­nen voi­si­kaan löy­tää sen auk­to­ri­tee­tin ja neu­von­sa­nan, jo­hon voi­si tur­vau­tua ja luot­taa?

Efe­so­lais­kir­jeen neu­vos­sa on suu­ri vii­saus: kun­ni­oi­ta ja kuun­te­le edel­tä­viä pol­via. Näin ”pyö­rää ei tar­vit­se kek­siä” joka ker­ta uu­des­taan.

Ol­koon­kin et­tä van­hem­pien va­roi­tuk­sil­la ja neu­voil­la ei ai­na ole eri­tyis­tä ka­tet­ta, jos­kus ne voi­vat ol­la jopa ai­van tur­hia, mut­ta nii­den tar­koi­tus­pe­rä on ai­na hyvä – suo­jel­la ja aut­taa las­ta.

JuhaHakulinen
Operoin tällä hetkellä monipuolisesti musiikin parissa yrittäjänä ja musiikkituottajana. Musiikki on minulle tärkeää myös vapaa-ajalla, muutoin saatan rentoutua pelikentillä, kalavesillä tai sukututkimuksen parissa. Olen kiinnostunut muistakin taidemuodoista sekä filosofiasta ja teologiasta. Syvälliset pohdiskelut näiden aiheiden parissa ovat minulle ominaisia. Käyn tarpeen tullen mielelläni myös keskusteluja blogieni aiheista.
2.3.2024

Hyvä ja oikeamielinen on Herra, hän neuvoo syntisille tien. Ps. 25:8

Viikon kysymys