JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Kuninkaan ruoat

3.12.2016 6.47

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420161203064700

Tei­ni­vuo­si­na eräs luok­ka­to­ve­reis­ta­ni ky­säi­si ker­ran mi­nul­ta: ”Mitä te (les­ta­di­o­lai­set) oi­kein voit­te har­ras­taa, kun kaik­ki mu­ka­vat asi­at tun­tu­vat ole­van teil­tä kiel­let­ty­jä?” Hä­kel­lyin aluk­si, sil­lä us­koin aa­vis­ta­va­ni mitä hän ky­sy­myk­sel­lään haki, mut­ta het­ken poh­dit­tu­a­ni ryh­dyin lu­et­te­le­maan asi­oi­ta joi­ta it­se har­ras­tin, tai jot­ka mi­nua muu­toin kiin­nos­ti­vat. Vaik­ka lis­ta tai­si jää­dä ko­ko­nais­ku­vaa aja­tel­len ai­ka va­jaak­si, niin vas­taus tun­tui tyy­dyt­tä­vän hän­tä. ”No, on­han nii­tä to­si­aan mah­dol­li­suuk­sia” hän to­te­si, ja kes­kus­te­lu ai­hees­ta ty­reh­tyi.

En ko­ke­nut sil­loin, en­kä nyt­kään, eri­tyi­ses­ti kai­paa­va­ni elä­mää­ni nii­tä asi­oi­ta, joi­ta us­koin kou­lu­ka­ve­ri­ni ky­sy­es­sään aja­tel­leen. Erot­tau­tu­mi­nen ikä­to­ve­rei­de­ni elä­män­ta­vois­ta oli ko­ke­muk­se­na lo­pul­ta pal­jon vai­ke­am­paa – erot­tau­tu­mi­ses­ta joh­tu­va toi­seu­den ko­ke­mi­nen. Oli­si pääs­syt tie­tyl­lä ta­voin hel­pom­mal­la kul­ke­mal­la hei­dän mu­ka­naan ja osal­lis­tu­mal­la hei­dän me­noi­hin­sa. Huo­mi­o­ta he­rät­tä­mät­tä. Pois­jät­täy­ty­mäl­lä saa­toin saa­da myös hei­dät ar­vi­oi­maan omaa toi­min­taan­sa. En si­tä­kään voi kiis­tää, et­ten­kö toi­si­naan oli­si tun­te­nut kiu­saus­ta läh­teä mu­kaan!

Vie­lä tun­tuu ih­mi­sil­lä ole­van jon­kin­lai­nen kä­si­tys kor­ke­a­mo­raa­li­ses­ta ja kun­nol­li­ses­ta elä­mäs­tä täs­sä mo­ni­ar­voi­ses­sa ja yk­si­lön­va­paut­ta ta­voit­te­le­vas­sa ajas­sa. Kris­til­li­sis­tä pe­ru­sar­vois­ta pu­hu­taan jul­ki­suu­des­sa pal­jol­ti taan­tu­muk­sel­li­si­na, hol­ho­a­vi­na ja jopa ih­mis­luon­nol­le mah­dot­to­mil­ta nou­dat­taa. Toi­si­naan olen kuul­lut us­ko­vais­ten elä­mää kom­men­toi­ta­van var­sin ar­vos­ta­vaan­kin sä­vyyn, mut­ta to­det­ta­van heti pe­rään, et­tei kom­men­toi­jas­ta it­ses­tään oli­si sii­hen ”tyl­sään ja ilot­to­maan” elä­mään. Elä­mäs­tä täy­tyi­si eh­tiä saa­da ir­ti enem­män iloa ja ko­ke­muk­sia. Nuo­ruus sekä elä­män ja ais­tien huu­ma ovat ar­vos­saan.

Ma­la­ki­an kir­jas­sa ky­sy­tään: "Mitä hyö­tyä on sii­tä, et­tä nou­da­tam­me hä­nen käs­ky­jään, pal­ve­lem­me Her­raa Se­ba­o­tia ja kul­jem­me mur­he kas­voil­lam­me" (Mal. 3:14)? Paa­va­li an­taa mie­les­tä­ni hy­vän vas­tauk­sen: ”Jos olem­me pan­neet toi­vom­me Kris­tuk­seen vain tä­män elä­män ajak­si, olem­me sää­lit­tä­vim­piä kai­kis­ta ih­mi­sis­tä” (1. Kor. 15:19). Näin­kin se on.

Jos ajat­te­lee, et­tä kuo­le­man­jäl­keis­tä elä­mää ei ole­kaan ja ih­mi­sen tie­toi­suus vain sam­muu kuo­le­man het­kel­lä, niin sil­loin­han elä­mäs­tä on nau­tit­ta­va täs­sä ja nyt, kun vie­lä eh­tii. Muu­ta mah­dol­li­suut­ta ei täl­löin näy­tä ole­van ei­kä tu­le­van, ja se, joka on pa­rem­man toi­vos­sa pi­dät­täy­ty­nyt kai­kes­ta kieh­to­vas­ta ja mu­ka­vas­ta elä­mäs­sään, voi vain syyt­tää it­se­ään.

On­ko us­ko siis suu­ri ris­ki­si­joi­tus, kun to­dis­tei­ta kuo­le­man­jäl­kei­ses­tä elä­mäs­tä ei ole? Sama ky­sy­mys vai­va­si Pie­ta­ria, kun hän ky­syi Jee­suk­sel­ta: "En­tä me? – – Me olem­me luo­pu­neet kai­kes­ta ja seu­ran­neet si­nua. Mitä me sii­tä saam­me?" (Matt. 19:27.) Jee­sus vas­ta­si: ”To­ti­ses­ti: kun Ih­mi­sen Poi­ka uu­den maa­il­man syn­ty­es­sä is­tuu­tuu kirk­kau­ten­sa val­tais­tui­mel­le, sil­loin te­kin, jot­ka olet­te seu­ran­neet mi­nua, saat­te is­tua kah­del­la­tois­ta val­tais­tui­mel­la ja hal­li­ta Is­ra­e­lin kah­ta­tois­ta hei­moa” (Matt. 19:28).

Riit­tä­nee­kö tämä vie­lä va­kuut­ta­maan si­nua ris­ki­no­ton kan­nat­ta­vuu­des­ta, mut­ta Jee­sus ei päät­tä­nyt­kään vas­taus­taan tä­hän, vaan jat­koi: ”Ja jo­kai­nen, joka mi­nun ni­me­ni täh­den on luo­pu­nut ta­los­taan, vel­jis­tään tai si­sa­ris­taan, isäs­tään, äi­dis­tään tai lap­sis­taan tai pel­lois­taan, saa sa­ta­ker­tai­ses­ti ta­kai­sin ja pe­rii ian­kaik­ki­sen elä­män.” Jee­sus lu­paa to­del­la, et­tä us­ko­vai­nen ih­mi­nen saa myös sa­ta­ker­tai­sen siu­nauk­sen täs­sä ajas­sa, va­lit­se­mal­la oman mie­len­sä mu­kai­sen elä­män si­jaan Ju­ma­lan tah­don mu­kai­sen elä­män, mut­ta tär­keim­pä­nä: pe­rii li­säk­si ian­kaik­ki­sen elä­män. Sa­moin Sii­o­nin lau­lus­sa­kin iloi­taan: ”Niin kak­sin ver­roin saim­me me, elä­män sekä tai­vaan” (Sl 65:6).

Ju­ma­lan sana ker­too, mikä on tar­peel­lis­ta ja hy­väk­si ih­mi­sel­le. Us­ko an­taa ha­lun elää Ju­ma­lan tah­don mu­kaan, mikä tuot­taa ih­mi­sel­le sy­vää on­nea, mie­len­rau­haa ja luot­ta­mus­ta sii­hen, et­tä Her­ra pi­tää huo­len omis­taan joka päi­vä. Olen ko­ke­nut, et­tä Ju­ma­lan tah­don mu­kaan elä­mi­nen tuo elä­mään ys­tä­viä, tur­val­li­suut­ta ja pi­tää yl­lä toi­von. Ju­ma­lan sa­nan ää­rel­lä ol­laan ian­kaik­ki­sen vii­sau­den läh­teil­lä.

Mi­nua on pu­hu­tel­lut usein Raa­ma­tun ker­to­mus Da­nie­lis­ta ja hä­nen ys­tä­vis­tään, jot­ka kiel­täy­tyi­vät ku­nin­kaan her­kuis­ta ja vii­neis­tä. Nii­den si­jaan he pyy­si­vät saa­da syö­dä ter­veel­li­siä kas­vik­sia ja juo­da vet­tä. Lop­pu­tu­los oli se, et­tä kym­me­nen päi­vän ko­e­jak­son jäl­keen he näyt­ti­vät pal­jon ter­veem­mil­tä kuin ne po­jat, jot­ka oli­vat saa­neet ruo­kan­sa ku­nin­kaan pöy­däs­tä (Dan. 1:8–15).

Psal­mi 37 ku­vaa kau­niis­ti, mil­lais­ta siu­naus­ta us­ko tuo ih­mi­sen elä­mään:

Luo­ta Her­raan ja tee hy­vää, niin saat asua maas­sa­si, tur­val­li­sil­la lai­dun­mail­la. Saat naut­tia Her­ran hy­vyyt­tä, hän an­taa si­nul­le mitä sy­dä­me­si toi­voo. An­na tie­si Her­ran hal­tuun, tur­vaa hä­neen. Hän pi­tää si­nus­ta huo­len!

Mut­ta nöy­rät pe­ri­vät maan, he saa­vat osak­seen on­nen ja rau­han.

Her­ra pi­tää huo­len omien­sa jo­kai­ses­ta päi­väs­tä, ei­kä hei­dän pe­rin­tö­o­san­sa kos­kaan hä­viä. He ei­vät kär­si puu­tet­ta ko­vi­na­kaan ai­koi­na, nä­län päi­vi­nä heil­lä on kyl­lin syö­tä­vää.

Van­hurs­kaat pe­ri­vät maan ja asu­vat sii­nä ai­na.

Kan­nat­taa us­koa.

JuhaHakulinen
Operoin tällä hetkellä monipuolisesti musiikin parissa yrittäjänä ja musiikkituottajana. Musiikki on minulle tärkeää myös vapaa-ajalla, muutoin saatan rentoutua pelikentillä, kalavesillä tai sukututkimuksen parissa. Olen kiinnostunut muistakin taidemuodoista sekä filosofiasta ja teologiasta. Syvälliset pohdiskelut näiden aiheiden parissa ovat minulle ominaisia. Käyn tarpeen tullen mielelläni myös keskusteluja blogieni aiheista.
2.3.2024

Hyvä ja oikeamielinen on Herra, hän neuvoo syntisille tien. Ps. 25:8

Viikon kysymys