Rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä, hä­mär­ty­väs­sä tal­vi-il­las­sa, yk­si toi­sen­sa jäl­keen veti ta­kin nis­kaan­sa ja hy­väs­te­li. Pik­ku­hil­jaa etei­sau­la au­ti­oi­tui ja hil­je­ni. Sii­hen me jäim­me. Kes­kus­te­lun kou­kut­ta­val­le kii­to­ra­dal­le. Koh­te­li­ai­suus­kuu­lu­mis­ten vaih­dot pi­kai­ses­ti, ja niin jo pää­sim­me kä­sik­si nii­hin ai­dos­ti tär­kei­siin kuu­lu­mi­siin. Me kaik­ki kol­me käy­tim­me pu­heen­vuo­ro­ja vuo­ron­pe­rään. Yk­si pu­hui ja kak­si nyö­kyt­te­li: juu­ri näin, ai­van sa­mo­ja asi­oi­ta meil­lä­kin. Pu­huim­me fak­tois­ta ja pu­res­ke­lim­me olet­ta­muk­sia. Ker­roim­me ki­pu­koh­dis­ta ja iloit­sim­me hy­vis­tä het­kis­tä. Me, kak­si äi­tiä ja yk­si isä. Sa­mal­la vii­val­la ke­hi­tys­vam­mai­sen lap­sen van­hem­pi­na.

Tal­vi­pak­ka­ses­sa liu­kas­te­lim­me ys­tä­vä­ni kans­sa pi­ha­sau­nan kut­su­vaa va­loa koh­ti. Tuos­sa tuo­ki­os­sa jo pu­jah­dim­me pi­ha­sau­nan läm­pöön. Ase­tuim­me ylä­lau­teil­le vas­tak­kain, hei­tim­me löy­lyä ja ja­oim­me aja­tuk­si­am­me. Kes­kus­te­lu kään­tyi kuin huo­maa­mat­ta sa­ma­ni­käi­siin nuo­riim­me. Pu­huim­me nuo­ri­sos­ta ihan ylei­sel­lä­kin ta­sol­la. Sinä us­kou­duit mi­nul­le, ja minä kuun­te­lin. Minä ava­sin aja­tus­te­ni vyyh­tiä, ja sinä esi­tit li­sä­ky­sy­myk­siä. Me kak­si pit­kä­ai­kais­ta sy­dä­nys­tä­vää. Sa­mal­la vii­val­la sa­ma­ni­käis­ten las­tem­me kans­sa.

Seu­ro­jen jäl­kei­ses­sä kah­vi­jo­nos­sa pää­dyin pe­räk­käin poi­ka­ni kämp­pä­ka­ve­rin isän kans­sa. Kes­kus­te­lim­me per­hees­tä ja eri­tyi­ses­ti sa­mas­sa ys­tä­vä­pii­ris­sä kul­ke­vis­ta po­jis­tam­me. Ker­roit, et­tä olet muu­ta­man ker­ran kut­su­nut poi­ka­ni oman poi­ka­si mu­kaan sun­nun­tai­lou­naal­le ko­tiin­ne. Mi­nul­la läi­käh­ti läm­min kii­tol­li­suus sy­dä­mes­sä­ni. Van­hem­pa­na it­se­kin kut­sun mie­lel­lä­ni las­te­ni ka­ve­rei­ta ko­tiim­me ate­ri­oi­maan. Ko­tim­me ovet au­ki ihan sa­mal­la ta­val­la.

Ver­tais­tu­en voi­maan­nut­ta­via esi­merk­ke­jä elä­väs­tä elä­mäs­tä. Ver­tais­tu­kea vail­la ver­taa. Hän, joka elää sa­man­kal­tais­ta elä­män­vai­het­ta kans­sa­ni. Hän, joka ym­mär­tää jo puo­les­ta sa­nas­ta. Yh­tei­se­nä ni­mit­tä­jä­nä sama elä­vä us­ko, jos­ta saam­me voi­maa ja roh­keut­ta jo­ka­päi­väi­siin pon­nis­te­lui­him­me ja su­van­to­het­kiin. Yk­sin ei tar­vit­se jak­saa. Ver­tais­tu­ki­kin on Ju­ma­lan lah­jaa. Olem­me sa­mal­la vii­val­la.

"Myös ys­tä­vis­tä kii­tän, saan hei­dät si­nul­ta. Yh­des­sä teem­me mat­kaa tois­tem­me rin­nal­la. Maa­il­ma ym­pä­ril­lä kun kuo­huu le­vo­ton, ar­mo­si tur­viin sil­loin niin hyvä jää­dä on." (Sl. 324:3.)